Ibn Khaldūn (1332 - 1406) oli arabialainen historioitsija, sosiologi ja virkamies. Ibn Khaldun toimi virkamiehenä mm. Granadassa noin sata vuotta ennen kuin Granada Iberian niemimaan viimeisenä muslimialueena joutui uudelleen espanjalaisten käsiin (Reconquista). Hän työskenteli myös monen Pohjois-Afrikan (Maghreb) muslimivaltion hallinnossa.
Khaldunin pääteos Muqaddimah esittää ehkä historian ensimmäisen tieteellisen teorian sosiaalisesta konfliktista kaupungin ja maaseudun (autiomaan) välillä. Muqaddimah selittää tieteellisen teorian muodossa myös sivilisaation nousun ja rappion. Muqaddimahin keskeisin käsite on asabiyah eli ryhmäkoheesio.
Lainaan wikipedian artikkelia vapaasti kääntäen:
Koheesio syntyy spontaanisti pienissä sukulaisuuteen perustuvissa ryhmissä - ja sitä vahvistaa uskonnollinen ideologia. Khaldunin analyysi selittää miten koheesio vie ryhmän valtaan mutta sisältää samalla ryhmän (psykologisen, sosiologisen, taloudellisen ja poliittisen) rappion siemenen, joka johtaa ryhmän korvautumiseen toisella ryhmällä.
...
Yhteisöstä tulee suuri sivilisaatio, mutta sen suuruuden päiviä seuraa rappion kausi ja ryhmäkoheesion aleneminen. Tästä seuraa että uusi ryhmä, joka valtaa heikentyneen sivilisaatioon alueet on käytännössä barbaariryhmä joka on alemmalla sivilisaation tasolla kuin aiempi ryhmä. Barbaariryhmän asabiyah on myös vahvempi kuin aiemman ryhmän asabiyah. Kun barbaarit vahvistavat valtansa, he kuitenkin alkavat kiinnostua sivilisaation hienostuneemmista piirteistä kuten lukutaidosta ja taiteesta ja ottavat ne osaksi omaa kulttuuriaan. Hiljalleen prosessi alkaa alusta ja seuraavat barbaarit valtaavat sivilisaation alueen.
Ibn Khaldun kehitti teoriansa palvellessaan virkamiehenä Pohjois-Afrikan ja Iberian nousevia ja laskevia muslimidynastioita. Teoria asabiyahista on minusta linjassa Boydin ja Richerssonin teorian kanssa. Ibn Khaldunin teoria - vaikka onkin tavallaan Boydin ja Richerssonin teoriaa alkeellisempi koska ei ole yhtä eksplisiittinen ryhmäkoheesion synnyn suhteen - on myös toisaalta Boydin ja Richerssonin teoriaa täydentävä koska selittää miten sivilisaatiot tuhoutuvat ryhmäkoheesion vähentyessä.
Ibn Khaldunin teoria on minusta vakuuttavampi kuin esim Jared Diamondin teoria sivilisaation noususta ja tuhosta. Toisaalta ehkä niitä ei pitäisi pitää toistensa vaihtoehtona vaan pikemmin toisiaan täydentävinä ?
Khaldunin teoriaa voi soveltaa myös nykyiseen länsimaiden rappioon. Tuleeko länsimaiden asabiyahin lasku - yhteiskunnan paljon mainostettu pirstaloituminen kuluttajasegmentteihin - johtamaan läntisen sivilisaatioon korvaantumiseen esimerkiksi islamilaisella barbarialla?
sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006
lauantaina, marraskuuta 18, 2006
Negatiivisuus on voimavara
Paavo Ruotsalainen totesi aikoinaan että elämä on murhehuone johon Vapahtaja-vainaa joskus tuo hetkellisen armon vilauksen. Suomalaisen kulttuurin parhaimmisto on aina tiennyt että elämä on onnetonta ja ahdistuneisuus on luovan ihmisen osa. Kari Hotakainen totesi muutama viikko sitten että huono itsetunto ja syyllisyys ovat valtava voimavara kirjailijalle.
Kauan suomalaiset ovat tienneet että amerikkalaisten ja ruotsalaisten positiivisuudessa on jotain mätää - ihmisen ei kuulu olla positiivinen. Itku pitkästä ilosta ! Mollimusiikki on parempaa kuin ruotsalaisten duurimusiikki.
Viime vuosikymmeninä kaikenlaiset Esa Saariset ovat hymyssä suin esittäneet positiivisuuden ilosanomaa. Ainakin keski-ikäistä miestä tuollainen ällöttää. Tietäähän sen että ei tuollaisesta hyvää seuraa. Joku turkulainen ravintoloitsija - Turkuhan on suomalaisen negatiivisuuden uljas pääkaupunki - totesikin että vielä pitkään sen jälkeen kun Esa Saarinen on jo alkanut kasvaa koiranputkea, turkulainen negatiivisuus elää ja voi hyvin.
Moni nuoremman polven suomalainen uhoaa että Suomi on muuttunut eurooppalaiseksi maaksi, jossa palveluammateissa ollaan ystävällisiä asiakkaille ja joka kadunkulmassa on joku ihana kahvila. Negatiivisuus on uhanalainen asia. Työpaikoillakaan ei enää saa olla negatiivinen, vaan erilaiset psykologit käyvät väittämässä että "I am ok, you are ok" on parempi kuin "I am not ok, you are not ok".
Tieteellinen tutkimus ei kuitenkaan tue tällaista positiivisuusintoilua. Jo Durkheimista alkaen sosiologit ja uskontotieteilijät ovat havainneet että mm. initiaatiorituaaleissa on ns. "negatiivinen bias". Negatiiviset initiaatiorituaalit tekevät niitä harjoittavasta ryhmästä vahvemman ja yhtenäisemmän kuin positiiviset initiaatioritualit.
Kansat ja heimot, jotka ovat jatkuvasti joutuneet puolustautumaan naapureitaan vastaan tai jotka ovat tehneet usein ryöstöretkiä naapurikansojen keskuuteen, ovat harjoittaneet hyvin rankkoja initiaatiorituaaleja, joissa on esimerkiksi viillelty poikien sukuelimiä ja asetettu pojat pelkäämään henkensä edestä.
Katso aikaisemmat kirjoitukseni rituaaleista ja terrorismista.
Suomenkin armeijassa aiemmin harjoitetulla simputuksella on todennäköisesti aivan rationaalinen selitys. Simputus on negatiivinen initiaatiorituaali joka vahvistaa asevelvollisten ryhmäkoheesiota.
Negatiivisuus on siis voimavara jota ei sovi halveksia. Kun Euroopan ja Islamin vastakkainasettelu edelleen vääjäämättä pahenee, tarvitsemme todella suomalaista ja eurooppalaista yhteenkuuluvuutta eli ryhmäkoheesiota. Ehkä (negatiiivisilla) rituaaleillakin on tuon yhteenkuuluvuuden rakentamisessa roolinsa.
Kauan suomalaiset ovat tienneet että amerikkalaisten ja ruotsalaisten positiivisuudessa on jotain mätää - ihmisen ei kuulu olla positiivinen. Itku pitkästä ilosta ! Mollimusiikki on parempaa kuin ruotsalaisten duurimusiikki.
Viime vuosikymmeninä kaikenlaiset Esa Saariset ovat hymyssä suin esittäneet positiivisuuden ilosanomaa. Ainakin keski-ikäistä miestä tuollainen ällöttää. Tietäähän sen että ei tuollaisesta hyvää seuraa. Joku turkulainen ravintoloitsija - Turkuhan on suomalaisen negatiivisuuden uljas pääkaupunki - totesikin että vielä pitkään sen jälkeen kun Esa Saarinen on jo alkanut kasvaa koiranputkea, turkulainen negatiivisuus elää ja voi hyvin.
Moni nuoremman polven suomalainen uhoaa että Suomi on muuttunut eurooppalaiseksi maaksi, jossa palveluammateissa ollaan ystävällisiä asiakkaille ja joka kadunkulmassa on joku ihana kahvila. Negatiivisuus on uhanalainen asia. Työpaikoillakaan ei enää saa olla negatiivinen, vaan erilaiset psykologit käyvät väittämässä että "I am ok, you are ok" on parempi kuin "I am not ok, you are not ok".
Tieteellinen tutkimus ei kuitenkaan tue tällaista positiivisuusintoilua. Jo Durkheimista alkaen sosiologit ja uskontotieteilijät ovat havainneet että mm. initiaatiorituaaleissa on ns. "negatiivinen bias". Negatiiviset initiaatiorituaalit tekevät niitä harjoittavasta ryhmästä vahvemman ja yhtenäisemmän kuin positiiviset initiaatioritualit.
Kansat ja heimot, jotka ovat jatkuvasti joutuneet puolustautumaan naapureitaan vastaan tai jotka ovat tehneet usein ryöstöretkiä naapurikansojen keskuuteen, ovat harjoittaneet hyvin rankkoja initiaatiorituaaleja, joissa on esimerkiksi viillelty poikien sukuelimiä ja asetettu pojat pelkäämään henkensä edestä.
Katso aikaisemmat kirjoitukseni rituaaleista ja terrorismista.
Suomenkin armeijassa aiemmin harjoitetulla simputuksella on todennäköisesti aivan rationaalinen selitys. Simputus on negatiivinen initiaatiorituaali joka vahvistaa asevelvollisten ryhmäkoheesiota.
Negatiivisuus on siis voimavara jota ei sovi halveksia. Kun Euroopan ja Islamin vastakkainasettelu edelleen vääjäämättä pahenee, tarvitsemme todella suomalaista ja eurooppalaista yhteenkuuluvuutta eli ryhmäkoheesiota. Ehkä (negatiiivisilla) rituaaleillakin on tuon yhteenkuuluvuuden rakentamisessa roolinsa.
maanantaina, marraskuuta 13, 2006
Juutalaisuus - eräs sisäryhmäideologia ?
Ihmiskunnassa on muutamia ryhmiä jotka eläessään muitten kansojen keskuudessa lähes säännöllisesti säilyttävät erillisyytensä - mm. mustalaiset, juutalaiset ja armenialaiset. Juutalaiset ovat näistä ryhmistä mielenkiintoisin sillä he eivät ole säilyttäneet vain kulttuurista ja uskonnollista erillisyytään vaan myös geneettisen erillisyytensä. Italialainen tutkija Cavalli-Sforza osoitti jo 1979 että Euroopan juutalaiset (Ashkenazi- ja Sefardijuutalaiset) muistuttavat geneettisesti enemmän Lähi-Idän asukkaita kuin eurooppalaisia.
Kysymys kuuluu, miten juutalaiset ovat diasporassakin säilyneet vuosituhansia erillisenä ryhmänä. Onko eristäytyminen ollut omavalintaista vai onko esimerkiksi kristittyjen ja muslimien anti-semitismi aiheuttanut tämän eristäytymisem ? Miksi juutalaiset ovat vain hyvin harvoin solmineet avioliittoja eriuskoisten kanssa, vaan ovat harjoittaneet tiukkaa endogamiaa.
Rinnan tämän keskustelun kanssa on käyty keskustelua juutalaisuuden luonteesta. Juutalaiset historioitsijat (mm. Netanyahu) ovat väittäneet että juutalaisuus on yksi universalistinen uskonto muiden vastaavien uskontojen joukossa, että juutalaisuus on avoin uusille käännynnäisille ja että juutalaisuus kannattaa kaikkien ihmisten veljeyttä. Juutalaisuuden tutkija Kevin MacDonald sen sijaan väittää juutalaisuuden olevan yhden ryhmän sisäryhmäideologia, joka on vain puettu uskonnon muotoon.
MacDonald osoittaa kirjoissaan (A People That Shall Dwell Alone: Judaism As a Group Evolutionary Strategy ja Separation and Its Discontents Toward an Evolutionary Theory of Anti-Semitism) melko vakuuttavaasti Immanuel Kantia ja monia juutalaisia uskonnollisia lähteitä lainaten että juutalaisuus on ensi sijassa sisäryhmäideologia. Uskonnon rooli on lopulta sekundäärinen: Espanjan juutalaisten pakosta kääntyessä kristinuskoon 1200-luvulla heitä alettiin kutsua uusiksi kristityiksi. Uudet kristityt kieltäytyivät kuitenkin kategoorisesti avioliitoista vanhojen kristittyjen kanssa ja tämä käytäntö on jatkunut jossain - tosin harvoissa - tapauksissa nykyaikaan asti. Uudet kristityt muodostivat endogaamisen sisäryhmän ja oman sisäryhmäidentiteetin. Uudet kristityt saivat noepeasti merkittävän aseman Espanjan hovissa, hallinnossa ja katolisessa kirkossa.
Samoin toimivat eräät Ottomaanien ajan juutalaiset, jotka kääntyivät muslimeiksi 1500-luvun Salonikissa. Näihin päiviin asti nämä "salonikilaiset" ovat eläneet endogaamisessa yhteisössä Istanbulin keskustassa. Salonikilaiset ovat päässeet pienestä lukumäärästään huolimatta hyvään asemaan jopa Turkin armeijassa ja hallituksessa. Katso wikipedian artikkeli ja Steve Sailerin artikkeli näistä salonikilaisista.
MacDonald väittää että juutalaisten moraali on aina ollut täysin partikularistinen - omia pitää auttaa mutta kristittyjen huijaaminen on kunniakas teko. Vastakkaisista väitteistä huolimatta käännynnäisiä on ollut äärimmäisen vähän ja heidän asemansa juutalaisyhteisössä oli äpärääkin alempi. Geneettinen erillisyys todistaa omalta osaltaan käännynnäisyyden harvinaisuuden. Immanuel Kantin mukaan juutalaiset ovat itse valinneet paikan muun ihmiskunnan ulkopuolella - heille moraalinen imperatiivi päteekin vain toisia juutalaisia kohtaan.
Juutalaiset ovat tyypillisesti esittäneet itsensä vainojen viattomiksi uhreiksi - sen sijaan MacDonald osoittaa että juutalaisten kärsimykset ovat ainakin osittain seurausta siitä miten juutalaiset kohtelivat puolalaisia maaorjia ja espanjalaisia talonpoikia toimiessaan välimiehinä kansan ja valtaapitävien välillä. Juutalaiset kantoivat Puolassa veroja ja maksuja kuninkaan ja aatelisten puolesta ja vuokrasivat maatiloja aatelisilta pitäen maatiloilla maaorjia. Tämä välimiehen roolin ottaminen ei perustunut siihen ettei muita rooleja olisi ollut valittavissa - välimiesrooli sopii juutalaisille kuin nappi silmään, koska heidän uskontonsa suvaitsi ja jopa palkitsi kristityn rahvaan kiusaamista.
MacDonaldin mukaan inkvisitio ja muu anti-semitismi oli kristittyjen rationaalinen tapa käydä resurssitaistelua juutalaisia vastaan - taistelua jossa juutalaiset olivat älykkyytensä, ryhmäkoheesionsa ja ja vallanpitäjien tuen takia hyvin vahvoilla. Mielenkiintoista on että myös moni juutalainen - varsinkin moni sionisti - totesi itse että anti-semitismi oli seurausta juutalaisten omista teoista.
Kun natsit alkoivat puhua arjalaisen rodun puhtaudesta - ja espanjalaiset kristityt jo ennen tätä veren puuhtaudesta - tämä kristittyjen rotuideologia ja endogamian vaatiminen oli MacDonaldin mukaan pitkälti peilikuva juutalaisten jo paljon aiemmin - vähintään Joosuan ajoista - harjoittamasta endogamiasta ja rotuideolgiasta. Juutalaisten rotuideologiahan suosi samanlaisia etnisiä puhdistuksia Palestiinassa juutalaisten saapuessa Luvattuun Maahan kuin mitä natsit toteuttivat Puolassa, Valko-Venäjällä, Liettuassa ja Ukrainassa. Etnisten puhdistusten vaatimukset palestiinalaisalueilla ovat olleet toistuvia nyky-Israelissakin.
MacDonaldin teoria on ristiriidassa juutalaisten historioitsijoiden (mm. Netanjahu) käsityksen kanssa joiden mukaan juutalaisuus on kuin mikä tahansa uskonto joka ottaa vastaan käännynnäisiä ja jonka moraali painottaa ihmisten veljeyttä. MacDonaldin esittämä vahva evidenssi asettaa juutalaisten historioitsijoiden väitteet kuitenkin vahvasti kyseenalaiseksi.
MacDonald on todella tutustunut aiheeseensa perusteellisesti. MacDonaldin kirjan teoreettinen viitekehys on Tajfelin sosiaalisen identiteetin teoria ja nykyaikainen evoluutioteoria ja ryhmävalinta. MacDonaldin geenikeskeinen lähestymistapa ryhmävalintaan tosin hieman herättää epäilyä, mutta lopulta MacDonaldin teoria on minusta pääosin linjassa Boydin ja Richerssonin kulttuurisen ryhmävalinnan teorian ja geeni-kulttuuri-koevoluution viitekehyksen kanssa.
Hyvän esimerkin juutalaisesta geeni-kulttuuri-koevoluutiosta MacDonald antaa minusta siinä miten ashkenasit suosivat lähisukulaisten avioliittoja. Ashkenasien kulttuuriset normit näin olleen kasvattavat perheenjäsenten sukulaisuutta ja vahvistavat kulttuurivalinnan luomaa ryhmäkoheesiota sukulailaisvalinnan luomalla altruismilla. Samaan suuntaan vaikuttaa se että erilliset ashkenasi-yhteisöt ovat keskenään varsin eristyneitä. Aviopari valitaan yleensä omasta seurakunnasta (synagoogasta).
Kysymys kuuluu, miten juutalaiset ovat diasporassakin säilyneet vuosituhansia erillisenä ryhmänä. Onko eristäytyminen ollut omavalintaista vai onko esimerkiksi kristittyjen ja muslimien anti-semitismi aiheuttanut tämän eristäytymisem ? Miksi juutalaiset ovat vain hyvin harvoin solmineet avioliittoja eriuskoisten kanssa, vaan ovat harjoittaneet tiukkaa endogamiaa.
Rinnan tämän keskustelun kanssa on käyty keskustelua juutalaisuuden luonteesta. Juutalaiset historioitsijat (mm. Netanyahu) ovat väittäneet että juutalaisuus on yksi universalistinen uskonto muiden vastaavien uskontojen joukossa, että juutalaisuus on avoin uusille käännynnäisille ja että juutalaisuus kannattaa kaikkien ihmisten veljeyttä. Juutalaisuuden tutkija Kevin MacDonald sen sijaan väittää juutalaisuuden olevan yhden ryhmän sisäryhmäideologia, joka on vain puettu uskonnon muotoon.
MacDonald osoittaa kirjoissaan (A People That Shall Dwell Alone: Judaism As a Group Evolutionary Strategy ja Separation and Its Discontents Toward an Evolutionary Theory of Anti-Semitism) melko vakuuttavaasti Immanuel Kantia ja monia juutalaisia uskonnollisia lähteitä lainaten että juutalaisuus on ensi sijassa sisäryhmäideologia. Uskonnon rooli on lopulta sekundäärinen: Espanjan juutalaisten pakosta kääntyessä kristinuskoon 1200-luvulla heitä alettiin kutsua uusiksi kristityiksi. Uudet kristityt kieltäytyivät kuitenkin kategoorisesti avioliitoista vanhojen kristittyjen kanssa ja tämä käytäntö on jatkunut jossain - tosin harvoissa - tapauksissa nykyaikaan asti. Uudet kristityt muodostivat endogaamisen sisäryhmän ja oman sisäryhmäidentiteetin. Uudet kristityt saivat noepeasti merkittävän aseman Espanjan hovissa, hallinnossa ja katolisessa kirkossa.
Samoin toimivat eräät Ottomaanien ajan juutalaiset, jotka kääntyivät muslimeiksi 1500-luvun Salonikissa. Näihin päiviin asti nämä "salonikilaiset" ovat eläneet endogaamisessa yhteisössä Istanbulin keskustassa. Salonikilaiset ovat päässeet pienestä lukumäärästään huolimatta hyvään asemaan jopa Turkin armeijassa ja hallituksessa. Katso wikipedian artikkeli ja Steve Sailerin artikkeli näistä salonikilaisista.
MacDonald väittää että juutalaisten moraali on aina ollut täysin partikularistinen - omia pitää auttaa mutta kristittyjen huijaaminen on kunniakas teko. Vastakkaisista väitteistä huolimatta käännynnäisiä on ollut äärimmäisen vähän ja heidän asemansa juutalaisyhteisössä oli äpärääkin alempi. Geneettinen erillisyys todistaa omalta osaltaan käännynnäisyyden harvinaisuuden. Immanuel Kantin mukaan juutalaiset ovat itse valinneet paikan muun ihmiskunnan ulkopuolella - heille moraalinen imperatiivi päteekin vain toisia juutalaisia kohtaan.
Juutalaiset ovat tyypillisesti esittäneet itsensä vainojen viattomiksi uhreiksi - sen sijaan MacDonald osoittaa että juutalaisten kärsimykset ovat ainakin osittain seurausta siitä miten juutalaiset kohtelivat puolalaisia maaorjia ja espanjalaisia talonpoikia toimiessaan välimiehinä kansan ja valtaapitävien välillä. Juutalaiset kantoivat Puolassa veroja ja maksuja kuninkaan ja aatelisten puolesta ja vuokrasivat maatiloja aatelisilta pitäen maatiloilla maaorjia. Tämä välimiehen roolin ottaminen ei perustunut siihen ettei muita rooleja olisi ollut valittavissa - välimiesrooli sopii juutalaisille kuin nappi silmään, koska heidän uskontonsa suvaitsi ja jopa palkitsi kristityn rahvaan kiusaamista.
MacDonaldin mukaan inkvisitio ja muu anti-semitismi oli kristittyjen rationaalinen tapa käydä resurssitaistelua juutalaisia vastaan - taistelua jossa juutalaiset olivat älykkyytensä, ryhmäkoheesionsa ja ja vallanpitäjien tuen takia hyvin vahvoilla. Mielenkiintoista on että myös moni juutalainen - varsinkin moni sionisti - totesi itse että anti-semitismi oli seurausta juutalaisten omista teoista.
Kun natsit alkoivat puhua arjalaisen rodun puhtaudesta - ja espanjalaiset kristityt jo ennen tätä veren puuhtaudesta - tämä kristittyjen rotuideologia ja endogamian vaatiminen oli MacDonaldin mukaan pitkälti peilikuva juutalaisten jo paljon aiemmin - vähintään Joosuan ajoista - harjoittamasta endogamiasta ja rotuideolgiasta. Juutalaisten rotuideologiahan suosi samanlaisia etnisiä puhdistuksia Palestiinassa juutalaisten saapuessa Luvattuun Maahan kuin mitä natsit toteuttivat Puolassa, Valko-Venäjällä, Liettuassa ja Ukrainassa. Etnisten puhdistusten vaatimukset palestiinalaisalueilla ovat olleet toistuvia nyky-Israelissakin.
MacDonaldin teoria on ristiriidassa juutalaisten historioitsijoiden (mm. Netanjahu) käsityksen kanssa joiden mukaan juutalaisuus on kuin mikä tahansa uskonto joka ottaa vastaan käännynnäisiä ja jonka moraali painottaa ihmisten veljeyttä. MacDonaldin esittämä vahva evidenssi asettaa juutalaisten historioitsijoiden väitteet kuitenkin vahvasti kyseenalaiseksi.
MacDonald on todella tutustunut aiheeseensa perusteellisesti. MacDonaldin kirjan teoreettinen viitekehys on Tajfelin sosiaalisen identiteetin teoria ja nykyaikainen evoluutioteoria ja ryhmävalinta. MacDonaldin geenikeskeinen lähestymistapa ryhmävalintaan tosin hieman herättää epäilyä, mutta lopulta MacDonaldin teoria on minusta pääosin linjassa Boydin ja Richerssonin kulttuurisen ryhmävalinnan teorian ja geeni-kulttuuri-koevoluution viitekehyksen kanssa.
Hyvän esimerkin juutalaisesta geeni-kulttuuri-koevoluutiosta MacDonald antaa minusta siinä miten ashkenasit suosivat lähisukulaisten avioliittoja. Ashkenasien kulttuuriset normit näin olleen kasvattavat perheenjäsenten sukulaisuutta ja vahvistavat kulttuurivalinnan luomaa ryhmäkoheesiota sukulailaisvalinnan luomalla altruismilla. Samaan suuntaan vaikuttaa se että erilliset ashkenasi-yhteisöt ovat keskenään varsin eristyneitä. Aviopari valitaan yleensä omasta seurakunnasta (synagoogasta).
torstaina, marraskuuta 09, 2006
Integratiivinen nationalismi - organistinen yhteiskuntateoria
Historian Tietosanomissa oli 2001 mielenkiintoinen tarina ns. integratiivisesta nationalismista.
Integrativinen nationalismi oli alunperin ruotsalaisen konservatiivin Rudolf Kjellenin luoma organistinen yhteiskuntateoria, jota Suomessa sovelsivat ja kehittivät vanhasuomalaiset kuten Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, Niilo Kärjen johtama ryhmä Akateemisessa Karjala-Seurassa (AKS) ja sodan jälkeen entiset AKS-läiset kuten Urho Kekkonen ja suomalaisen sosiaalipolitiikan teoreetikko Pekka Kuusi. Kekkosen toteuttama kommunistien integroiminen yhteiskuntaan ja suomalainen sosiaalipolitiikka olivat integratiivisen nationalismin saavutuksia.
Integratiiviset nationalistit vaativat vahvaa sosialipolitiikkaa luokkaristiriitojen vähentämiseksi. Päämääränä oli kansan eheys ja maanpuolustahto. Köyhien puolustaminen ei ollut arvo sinänsä vaan keino kansan ryhmäkoheesion vahvistamiseksi. Termi (ruotsalainen) kansankoti olikin alunperin Kjellenin keksimä - ei suinkaan sosiaalidemokraattien. Suomessa AKS ja IKL käyttivät suunnilleen samasta asiasta termiä kansankokonaisuus.
Integratiivisten nationalistien ohjelmassa tärkeässä osassa oli myös eugeniikka ja muu aktiivinen väestöpolitiikka.
Boydin ja Richersonin teorian näkökulmasta integratiivinen nationalismi tuntuu melko ajankohtaiselta ideologialta. Globalisaatio ja individualismi ovat äärimmäisissä muodoissaan tulleet tiensä päähän. Yhteiskunnan kokonaisetu on uudelleen otettava yksilön edun rinnalle. Toisaalta integratiivista nationalismia on syytä arvioida kriittisesti - kykeneekö se esimerkiksi ratkaisemaan vapaamatkustajan ongelman.
Integrativinen nationalismi oli alunperin ruotsalaisen konservatiivin Rudolf Kjellenin luoma organistinen yhteiskuntateoria, jota Suomessa sovelsivat ja kehittivät vanhasuomalaiset kuten Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, Niilo Kärjen johtama ryhmä Akateemisessa Karjala-Seurassa (AKS) ja sodan jälkeen entiset AKS-läiset kuten Urho Kekkonen ja suomalaisen sosiaalipolitiikan teoreetikko Pekka Kuusi. Kekkosen toteuttama kommunistien integroiminen yhteiskuntaan ja suomalainen sosiaalipolitiikka olivat integratiivisen nationalismin saavutuksia.
Integratiiviset nationalistit vaativat vahvaa sosialipolitiikkaa luokkaristiriitojen vähentämiseksi. Päämääränä oli kansan eheys ja maanpuolustahto. Köyhien puolustaminen ei ollut arvo sinänsä vaan keino kansan ryhmäkoheesion vahvistamiseksi. Termi (ruotsalainen) kansankoti olikin alunperin Kjellenin keksimä - ei suinkaan sosiaalidemokraattien. Suomessa AKS ja IKL käyttivät suunnilleen samasta asiasta termiä kansankokonaisuus.
Integratiivisten nationalistien ohjelmassa tärkeässä osassa oli myös eugeniikka ja muu aktiivinen väestöpolitiikka.
Boydin ja Richersonin teorian näkökulmasta integratiivinen nationalismi tuntuu melko ajankohtaiselta ideologialta. Globalisaatio ja individualismi ovat äärimmäisissä muodoissaan tulleet tiensä päähän. Yhteiskunnan kokonaisetu on uudelleen otettava yksilön edun rinnalle. Toisaalta integratiivista nationalismia on syytä arvioida kriittisesti - kykeneekö se esimerkiksi ratkaisemaan vapaamatkustajan ongelman.
tiistaina, marraskuuta 07, 2006
Oikea ihmiskuva - kaiken viisauden alku ?
Neuvostososialismiin kuului oleellisena osana luoda uudenlainen sosialistinen ihminen, joka kulttuuri- ja etnisestä taustasta riippumatta toimi sosialistisen isänmaan, työväenluokan ja maailman kansojen solidaarisuuden hyväksi. Neuvostoliittolainen kulttuuri - varsinkin kirjallisuus ja kuvataide - ylisti uutta sosialista ihmistä. Uutta ihmistä edustivat varsinkin sosialistisen työn sankarit kuten kaivosmies Aleksei Stahanov.
Kriitikoiden mielestä Neuvostoliitto kylläkin loi uuden ihmisen mutta ei ihanteellista ihmistä vaan pikemmin ihmisen (Homo Sovieticus) jota karakterisoi välinpitämättömyys työn laatua ja yhteistä omaisuutta kohtaan ja täydellinen aloitekyttömyys. Sosialismin yritys luoda uudenlainen ihminen epäonnistui. Kriitikoiden mukaan neuvostoliittolainen ihmiskuva oli täysin utopistinen - siis mahdoton toteuttaa.
Kapitalismi vapautti ihmisen taloudellisen aloitekyvyn - lopulta myös entisissä sosialistimaissa sekä Euroopassa että Aasiassa. Kapitalismilla on oma ihmistyyppinsä - omaa etuaan (utiliteettiaan) ajava Homo Economicus. Uusklassisen taloustieteen mukaan Homo Economicuksen itsekkyys ei kuitenkaan johda ongelmiin vaan ns. markkinoiden sokea käsi huolehtii siitä että kaikki lopulta hyötyvät taloudellisen toimeliaisuuden noususta.
Richerson kritisoi kuitenkin myös kapitalismin ihmiskuvaa yhtä lailla utopistiseksi ja virheelliseksi. Homo Economicus toki vapautti ihmisen taloudellisen toimeliaisuuden mutta kapitalismi on varsin kykenemätön ratkaisemaan niitä moraalisia ja sosiaalisia ongelmia jotka globaalissa maailmassa kohtaamme: suuryritysten kirjanpitoväärennöksiä, uskonnollista terrorismia ja etnisiä ongelmia.
Moraaliset ongelmat ovat ratkaistavissa, mutta vain koska ihminen on erilainen kuin kapitalismin ihmiskuva väittää. Jos ihminen todella aina olisi sellainen vain omaa utiliteettian maksimoiva toimija niin kuin uusklassinen taloustiede väittää eivät ihmisyhteisöt olisi mahdollisia siinä mielessä kuin niitä ympärillämme näemme.
Todellisuudessa ihmisyhteisöissä toimii moraalin näkymätön käsi joka parhaassa tapauksessa panee ihmisyhteisön - on se sitten yritys, kerho tai kansallisvaltio - jäsenet puhaltamaan yhteen hiileen. Yhteenpuhaltaminen on kuitenkin ehdollista: Minä teen yhteisötä jos muutkin tekevät. Jos vapaamatkustajia ei rankaista yhteisöllisyys romahtaa.
Toisaalta yhteistyö on ehdollista myös siinä mielessä että se rajoittuu pitkälti sisäryhmän jäseniin ja on tehokkainta kun sisäryhmä on pienehkö ja arvoiltaan homogeeninen. Näin ollen suuret yritykset ja suuret monikulttuurivaltiot toimivat aina ihmisen yhteisöllisyyden äärirajoilla, ne vaativat myös enemmän monitorointia ja ovat hierarkkisempia ja epädemokraattisempia kuin pienet yritykset ja kansallisvaltiot. Ainoa evolutiivinen selitys näille "kansojen vankiloille" ja "työntekijöiden vankiloille" onkin vain jonkinlainen "economy of scale" - suuremmat markkinat, suuremmat tuotantolinjat, suurempi armeija ja vähemmän heimosotia. Mutta moraalin näkymätön käsi ei toimi kovin hyvin isossa yhteisössä. Seuraa auttamatta yhteisön rapautuminen. Mutta kuten jokaisessa vankilassa myös kansojen vankilassa syntyy uusia moraalisia alaryhmiä (heimoja, jengejä, lahkoja, klikkejä ja looseja) vankilan sisälle - tai olemassaolevat alaryhmät vahvistuvat.
Sosialidemokratia kritisoi kapitalismia ja väittää sosiaalisten ja moraalisten ongelmien johtuvan köyhyydestä, rasismista ja riistosta. Sosialidemokratia uskoo että ongelmat loppuvat kunhan vain köyhyys, rasismi ja riisto lopetetaan. Ihminen on siis luonnostaan hyvä, mutta vaikeat olosuhteet johtavat ihmiset rikollisuuteen ja kansat sotaan. Kutsuttakoon tällaista ihmistä Homo Socialisti Democraticukseksi.
Ruotsalainen sosialidemokroatia toimi pitkään erittäin hyvin. Gunnar Myrdal ja Alva Myrdal - sosialidemokratian ruotsalaisen hyvinvointimallin kaksi teoreetikkoa - totesivat että hyvivointivaltiomalli, jos yleensä on toimiakseen, pitäisi toimia juuri Ruotsissa, koska Ruotsissa on (oli) homogeeeninen väestö ja hyvä työmoraali. Mutta ruotsalainen työmoraali on koko ajan voimakkaasti laskenut ja ruotsalaisten yrittäjyys ja aloitekykyisyys on laskenut. Työstäpoissaolot ilman pätevää syytä ovat räjähtäneet silmille.
Ruotsalaisen hyvinvointimalli ja Homo Socialisti Democraticuksen pääongelma on käsittääkseni se että
a) alkuperäinen oletus homogeenisesta valtiosta ei enää päde
b) vapaamatkustajan ongelmaa ei ole identifioitu ja ratkaistu ajoissa, koska ei ole ymmärretty ihmisen yhteistyön rajoittuvan tiettyyn kontekstiin eli siihen että suuri enemmistö tekee yhteistyötä ja yhteistyöstä kieltäytyviä rangaistaan
Itse hyvinvointimalli, jossa resursseja jaetaan rikkailta köyhille, ei käsittääkseni ole ongelma. Esimerkiksi juutalaisilla hyvinvointimalli on toiminut vuosisatoja.
Vaikka sekä Homo Economicuksessa ja Homo Sosialisti Democraticuksessa on eittämättä hyvät puolensa, ne epäonnistuvat molemmat ratkaisemaan yhteiskunnan moraalisia ongelmia. Näitä ihmiskuvia ei varmaankaan tarvitse kokonaan hylätä, vaan ne voi laajentaa ottamaan huomioon ihmisen tribaalinen ja moralistinen puoli. Gunnar ja Alva Myrdalin ajatukset ovat edelleenkin ajankohtaisinta sosialidemokraattista ajattelua, minkä osoittaa mm. heidän käsityksensä syntyvyyden ja eugeniikan merkityksestä kansankokonaisuudelle.
Kriitikoiden mielestä Neuvostoliitto kylläkin loi uuden ihmisen mutta ei ihanteellista ihmistä vaan pikemmin ihmisen (Homo Sovieticus) jota karakterisoi välinpitämättömyys työn laatua ja yhteistä omaisuutta kohtaan ja täydellinen aloitekyttömyys. Sosialismin yritys luoda uudenlainen ihminen epäonnistui. Kriitikoiden mukaan neuvostoliittolainen ihmiskuva oli täysin utopistinen - siis mahdoton toteuttaa.
Kapitalismi vapautti ihmisen taloudellisen aloitekyvyn - lopulta myös entisissä sosialistimaissa sekä Euroopassa että Aasiassa. Kapitalismilla on oma ihmistyyppinsä - omaa etuaan (utiliteettiaan) ajava Homo Economicus. Uusklassisen taloustieteen mukaan Homo Economicuksen itsekkyys ei kuitenkaan johda ongelmiin vaan ns. markkinoiden sokea käsi huolehtii siitä että kaikki lopulta hyötyvät taloudellisen toimeliaisuuden noususta.
Richerson kritisoi kuitenkin myös kapitalismin ihmiskuvaa yhtä lailla utopistiseksi ja virheelliseksi. Homo Economicus toki vapautti ihmisen taloudellisen toimeliaisuuden mutta kapitalismi on varsin kykenemätön ratkaisemaan niitä moraalisia ja sosiaalisia ongelmia jotka globaalissa maailmassa kohtaamme: suuryritysten kirjanpitoväärennöksiä, uskonnollista terrorismia ja etnisiä ongelmia.
Moraaliset ongelmat ovat ratkaistavissa, mutta vain koska ihminen on erilainen kuin kapitalismin ihmiskuva väittää. Jos ihminen todella aina olisi sellainen vain omaa utiliteettian maksimoiva toimija niin kuin uusklassinen taloustiede väittää eivät ihmisyhteisöt olisi mahdollisia siinä mielessä kuin niitä ympärillämme näemme.
Todellisuudessa ihmisyhteisöissä toimii moraalin näkymätön käsi joka parhaassa tapauksessa panee ihmisyhteisön - on se sitten yritys, kerho tai kansallisvaltio - jäsenet puhaltamaan yhteen hiileen. Yhteenpuhaltaminen on kuitenkin ehdollista: Minä teen yhteisötä jos muutkin tekevät. Jos vapaamatkustajia ei rankaista yhteisöllisyys romahtaa.
Toisaalta yhteistyö on ehdollista myös siinä mielessä että se rajoittuu pitkälti sisäryhmän jäseniin ja on tehokkainta kun sisäryhmä on pienehkö ja arvoiltaan homogeeninen. Näin ollen suuret yritykset ja suuret monikulttuurivaltiot toimivat aina ihmisen yhteisöllisyyden äärirajoilla, ne vaativat myös enemmän monitorointia ja ovat hierarkkisempia ja epädemokraattisempia kuin pienet yritykset ja kansallisvaltiot. Ainoa evolutiivinen selitys näille "kansojen vankiloille" ja "työntekijöiden vankiloille" onkin vain jonkinlainen "economy of scale" - suuremmat markkinat, suuremmat tuotantolinjat, suurempi armeija ja vähemmän heimosotia. Mutta moraalin näkymätön käsi ei toimi kovin hyvin isossa yhteisössä. Seuraa auttamatta yhteisön rapautuminen. Mutta kuten jokaisessa vankilassa myös kansojen vankilassa syntyy uusia moraalisia alaryhmiä (heimoja, jengejä, lahkoja, klikkejä ja looseja) vankilan sisälle - tai olemassaolevat alaryhmät vahvistuvat.
Sosialidemokratia kritisoi kapitalismia ja väittää sosiaalisten ja moraalisten ongelmien johtuvan köyhyydestä, rasismista ja riistosta. Sosialidemokratia uskoo että ongelmat loppuvat kunhan vain köyhyys, rasismi ja riisto lopetetaan. Ihminen on siis luonnostaan hyvä, mutta vaikeat olosuhteet johtavat ihmiset rikollisuuteen ja kansat sotaan. Kutsuttakoon tällaista ihmistä Homo Socialisti Democraticukseksi.
Ruotsalainen sosialidemokroatia toimi pitkään erittäin hyvin. Gunnar Myrdal ja Alva Myrdal - sosialidemokratian ruotsalaisen hyvinvointimallin kaksi teoreetikkoa - totesivat että hyvivointivaltiomalli, jos yleensä on toimiakseen, pitäisi toimia juuri Ruotsissa, koska Ruotsissa on (oli) homogeeeninen väestö ja hyvä työmoraali. Mutta ruotsalainen työmoraali on koko ajan voimakkaasti laskenut ja ruotsalaisten yrittäjyys ja aloitekykyisyys on laskenut. Työstäpoissaolot ilman pätevää syytä ovat räjähtäneet silmille.
Ruotsalaisen hyvinvointimalli ja Homo Socialisti Democraticuksen pääongelma on käsittääkseni se että
a) alkuperäinen oletus homogeenisesta valtiosta ei enää päde
b) vapaamatkustajan ongelmaa ei ole identifioitu ja ratkaistu ajoissa, koska ei ole ymmärretty ihmisen yhteistyön rajoittuvan tiettyyn kontekstiin eli siihen että suuri enemmistö tekee yhteistyötä ja yhteistyöstä kieltäytyviä rangaistaan
Itse hyvinvointimalli, jossa resursseja jaetaan rikkailta köyhille, ei käsittääkseni ole ongelma. Esimerkiksi juutalaisilla hyvinvointimalli on toiminut vuosisatoja.
Vaikka sekä Homo Economicuksessa ja Homo Sosialisti Democraticuksessa on eittämättä hyvät puolensa, ne epäonnistuvat molemmat ratkaisemaan yhteiskunnan moraalisia ongelmia. Näitä ihmiskuvia ei varmaankaan tarvitse kokonaan hylätä, vaan ne voi laajentaa ottamaan huomioon ihmisen tribaalinen ja moralistinen puoli. Gunnar ja Alva Myrdalin ajatukset ovat edelleenkin ajankohtaisinta sosialidemokraattista ajattelua, minkä osoittaa mm. heidän käsityksensä syntyvyyden ja eugeniikan merkityksestä kansankokonaisuudelle.
sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006
Voiko ihmiskunta olla yksi sisäryhmä ?
Bloggerissa on ollut ongelmia ja seuraava kommentti on jäänyt vastaanottamatta. Kommentti on muutenkin niin merkittävä että se kannattaa ottaa esiin. Michael Laakasuo siis kirjoitti:
"Eikö olisi järkevämpää ajatella koko ihmiskuntaa omana sisäryhmänään ja esim. bakteereita ulkoryhmän edustajina jotka pyrkivät nujertamaan meidät? Ilman lääketeollisuutta ei näin suurta ihmiskuntaakaan olemassa.
Muistutamme kuitenkin nukleotidien tasolla toinen toisiamme ihan yhtä paljon nyt kuin esim. 100 000 vuotta sitten eläneitä esi-isiämme. Aihetta on käsitellyt Juha Valste -niminen biologi teoksessa Apinasta ihmiseksi.
Mietin myös sitä, että jos seksuaalivalinta on se, joka ohjaa inhimillisten ominaisuuksien(esim. taiteellisuus, älykkyys, empatia) valikoitumista, niin eikö ole ihan luonnollista, että ympäristön kelpoisuusvaatimusten muuttuessa, naiset seksuaalivalitsevat mahdollisimman erilaista geeniperimää olevan partnerin lasten siittäjäksi?
Tarkoitan sitä, että nykyisessa maailmassa vakavin uhka ihmisille ovat erilaiset taudit ja bakteerit - tai pieneliöt ja virukset ylipääten. Mikäli partnerin mahdollisimman erilaisen ulkonäön perusteella voi myös päätellä että näin onnistuu varmistamaan lapsilleen parhaan immuunipuolustuksen monenlaisia tauteja vastaan, eikö silloin ole ihan luonnollista paritella tämän kanssa ?"
Minun vastausyritykseni tässä:
Kysymyksesi on vähintäänkin erittäin aiheellinen. Yksi ongelma ehdotuksessasi on se että ihmiskunnan määritteleminen yhdeksi sisäryhmäksi ei ole esimerkiksi valistuneitten länsimaitten yksipuolisesti määriteltävissä. Sisäryhmä ei ole mikä tahansa matemaattinen joukko ihmisiä vaan moraalinen ryhmä jonka jäsenet sitoutuvat vähintäänkin joihinkin yhteisiin arvoihin - esimerkiksi sananvapauteen. Oleellista myös on että yhteisten normien rikkojia tavalla tai toisella sanktioidaan.
Kuten aiemmin totesin Boydin ja Richerssonin teorian mukaan
ihmisyhteisöjen yhteistoiminta perustuu kuitenkin lähinnä yhteisiin arvoihin, yhteiseen moraaliin ja yhteisiin normeihin. Oleellista on myös että yhteisten normien rikkojia rangaistaan. Normien rikkomisen rankaiseminen voi perustua esimerkiksi siihen että muut yksilöt panettelevat normien rikkojaa tai yhteisön erikoistunut rankaisuinstituutio (poliisi, papisto) rankaisee syyllistä. Usein myös pelko jumalallisesta rangaistuksesta (helvetin tuli) estää ihmistä toimimasta yhteisön normeja vastaan.
On todennäköistä että esimerkiksi muslimit eivät ole ollenkaan halukkaita liittymään tähän länsimaiden määrittelemään kaikille avoimeen sisäryhmään - heillä on oma sisäryhmänsä - umma. Katso myös aiempi kirjoitukseni.
Yleensäkään ihmiskunnan jako keskenään kilpaileviin ryhmiin ei ole kokonaan rationaalisesti toimivien ihmisten päätettävissä vaan ryhmät syntyvät jonkinlaisen evolutiivisen dynamiikan seurauksena. Ryhmäjako myös muuttuu jatkuvasti kyseisen dynamiikan seurauksena - esimerkkinä uskontokuntokuntien kehitys: Uskontokunnat syntyvät usein hyvin moraalisina, koherentteina ja suhteellisen egalitaristisina ryhminä (lahkoina), kasvavat sitten suuremmiksi kirkoiksi ja samalla usein maallistivat, muuttuvat hierarkkisiksi ja epätasa-arvoisiksi ja vähemmän koherenteiksi. Kun kirkko ei enää tarjoa vahvaa yhteisöllisyyttä, osa kirkon jäsenistä irtaantuu ja perustaa uuden lahkon.
"Eikö olisi järkevämpää ajatella koko ihmiskuntaa omana sisäryhmänään ja esim. bakteereita ulkoryhmän edustajina jotka pyrkivät nujertamaan meidät? Ilman lääketeollisuutta ei näin suurta ihmiskuntaakaan olemassa.
Muistutamme kuitenkin nukleotidien tasolla toinen toisiamme ihan yhtä paljon nyt kuin esim. 100 000 vuotta sitten eläneitä esi-isiämme. Aihetta on käsitellyt Juha Valste -niminen biologi teoksessa Apinasta ihmiseksi.
Mietin myös sitä, että jos seksuaalivalinta on se, joka ohjaa inhimillisten ominaisuuksien(esim. taiteellisuus, älykkyys, empatia) valikoitumista, niin eikö ole ihan luonnollista, että ympäristön kelpoisuusvaatimusten muuttuessa, naiset seksuaalivalitsevat mahdollisimman erilaista geeniperimää olevan partnerin lasten siittäjäksi?
Tarkoitan sitä, että nykyisessa maailmassa vakavin uhka ihmisille ovat erilaiset taudit ja bakteerit - tai pieneliöt ja virukset ylipääten. Mikäli partnerin mahdollisimman erilaisen ulkonäön perusteella voi myös päätellä että näin onnistuu varmistamaan lapsilleen parhaan immuunipuolustuksen monenlaisia tauteja vastaan, eikö silloin ole ihan luonnollista paritella tämän kanssa ?"
Minun vastausyritykseni tässä:
Kysymyksesi on vähintäänkin erittäin aiheellinen. Yksi ongelma ehdotuksessasi on se että ihmiskunnan määritteleminen yhdeksi sisäryhmäksi ei ole esimerkiksi valistuneitten länsimaitten yksipuolisesti määriteltävissä. Sisäryhmä ei ole mikä tahansa matemaattinen joukko ihmisiä vaan moraalinen ryhmä jonka jäsenet sitoutuvat vähintäänkin joihinkin yhteisiin arvoihin - esimerkiksi sananvapauteen. Oleellista myös on että yhteisten normien rikkojia tavalla tai toisella sanktioidaan.
Kuten aiemmin totesin Boydin ja Richerssonin teorian mukaan
ihmisyhteisöjen yhteistoiminta perustuu kuitenkin lähinnä yhteisiin arvoihin, yhteiseen moraaliin ja yhteisiin normeihin. Oleellista on myös että yhteisten normien rikkojia rangaistaan. Normien rikkomisen rankaiseminen voi perustua esimerkiksi siihen että muut yksilöt panettelevat normien rikkojaa tai yhteisön erikoistunut rankaisuinstituutio (poliisi, papisto) rankaisee syyllistä. Usein myös pelko jumalallisesta rangaistuksesta (helvetin tuli) estää ihmistä toimimasta yhteisön normeja vastaan.
On todennäköistä että esimerkiksi muslimit eivät ole ollenkaan halukkaita liittymään tähän länsimaiden määrittelemään kaikille avoimeen sisäryhmään - heillä on oma sisäryhmänsä - umma. Katso myös aiempi kirjoitukseni.
Yleensäkään ihmiskunnan jako keskenään kilpaileviin ryhmiin ei ole kokonaan rationaalisesti toimivien ihmisten päätettävissä vaan ryhmät syntyvät jonkinlaisen evolutiivisen dynamiikan seurauksena. Ryhmäjako myös muuttuu jatkuvasti kyseisen dynamiikan seurauksena - esimerkkinä uskontokuntokuntien kehitys: Uskontokunnat syntyvät usein hyvin moraalisina, koherentteina ja suhteellisen egalitaristisina ryhminä (lahkoina), kasvavat sitten suuremmiksi kirkoiksi ja samalla usein maallistivat, muuttuvat hierarkkisiksi ja epätasa-arvoisiksi ja vähemmän koherenteiksi. Kun kirkko ei enää tarjoa vahvaa yhteisöllisyyttä, osa kirkon jäsenistä irtaantuu ja perustaa uuden lahkon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)