tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Mustalaisten avioliittoinstituutio - osa 4

Laitoin tekstin wikipediaankin - saa nähdä pysyykö.

Löysin myös kirkon ohjeen työntekijöilleen joissa todetaan:

Vihkiminen on romanien keskuudessa verrattain uusi ilmiö. Kirkollisen vihkimisen harvinaisuus on perua ajalta, jolloin kirkolliset toimitukset olivat romaneilta kiellettyjä. Romanien liittyminen yhteen noudattaa myös omaa kulttuurista kaavaansa, johon ei ole tarvittu kirkollista instituutioita.

Yhteen meneminen on romanikulttuurissa häveliäisyyden piiriin kuuluva alue ja siksi romanikulttuuri lienee niitä harvoja kulttuureja maailmassa, jossa avioliitto ei ole keskeinen perhejuhla traditioineen. Yleensä uskovaiset romanit haluavat myös kirkollisen ja virallisen vihkimisen. Häveliäisyyssyistä kutsuvieraina ovat yleensä nuoret ihmiset. Isompiakin häitä järjestetään, mutta ne ovat huomattavasti pääväestöä harvinaisempia. Vihkiessä papin on hyvä tiedustella etukäteen, mitä kulttuuriseikkoja vihkitoimituksessa on hyvä ottaa huomioon.


Kirkon teksti tekee tässä sen virheen että nimenomaan Suomen romaneilla on tämä piirre kulttuurissaan - ei esimerkiksi Ruotsin mustalaisilla.

Ei kommentteja: