sunnuntaina, toukokuuta 31, 2009

Sosiaalinen pääoma - keskustelu Suomessa ja USA:ssa

Luen kahta soisiaalisen pääoman klassikkoa - sosiologi Francis Fukuyaman Trust - Social Virtues and the Creation of Prosperity ja kulttuuriantropologi Donald Tuzinin 70-luvulla julkaistua Ilahita Arapesh - Dimensions of Unity. Jälkimmäinen kuvaa uusguinelalaisen Ilahita Arapesh -heimon Ilahita-kylän kasvua paikalliseksi "imperiumiksi" Peter Turzinin "War and Peace and War"-kirjan hengessä. (Tosiasiassa tietysti Tuzin vaikutti Turziniin eikä päinvastoin.)

Kerron kirjoista toisen kerran tarkemmin - ihmettelenpä vain miksi sosiaalisesta pääomasta puhutaan Suomessa varsin vähän. Usa:ssahan aiheesta puhuvat sekä konservatiivit, uusmarksilaiset että liberaalit. Esimerkiksi presidentti Clinton totesi yksinhuoltajuuden kasvun ja ydinperheen rappion olevan merkittävä ongelma. Nykyinen ulkoministeri Clinton puhui siitä, miten lapsen kasvatukseen tarvitaan koko kylä.

Jo 1830-luvulla ranskalainen sosiologi Alexis de Tocqueville ihaili amerikkalaisten kykyä tehdä sponttaanisti yhteistyötä toistensa kanssa heti kun joku ongelma ilmenee. Friedrich Engels totesi amerikkalaisen kansalaisyhteiskunnan olevan tehokas ja Max Weber kuvaili amerikkalaisten protestanttisten lahkojen kykyä generoida tehokasta yhteistoimintaa.

Robert Putnam ja Francis Fukuyama ovat kirjoittaneet kirjoja amerikkalaisen kansalaisyhteiskunnan viimeaikaisesta heikkenemisestä. Uusmarksilainen taloustieteilijä Samuel Bowles ja ex-presidentti George Bush ovat käsitelleet (potentiaalista) omistusasumisen vahvistavaa vaikutusta amerikkalaisten sosiaaliselle pääomalle.

Eri etnisten ryhmien ja eri kansakuntien kykyä korkeaan sosiaaliseen pääomaan on analysoitu. Fukuyama mm. toteaa Etelä-Italian olevan sosiaalisen pääoman musta aukko, kun taas Saksa, Japani, Korea ja USA edustavat korkeaa sosiaalista pääomaa. Ranska, Kiina, Pohjois-Italia, latinalainen Amerikka ja Espanja edustavat lähinnä perhepiiriin rajoittuvaa yhteisöllisyyttä.

Fukuyama väittää suuria monikansallisia yrityksiä syntyvän lähinnä vain korkean sosiaalisen pääoman maissa.

Jne. jne.

Suomessa en havaitse juurikaan vastaavaa keskustelua, vai olenko vain sokea ? Suomessa on edelleen vahvasti vallalla ajatus, että sosiaaliset ongelmat johtuvat köyhyydestä. USA:ssa kokemukset mm. juutalaisten ja kiinalaisten slummeista 20-luvulta osoittivat jo varhain että köyhyys ei automaattisesti merkitse korkeaa rikollisuutta. Syy korkeaan rikollisuuteen on pikemmin alhainen sosiaalinen pääoma. (Toinenkin syy on - nimittäin äo:n ja rikollisuuden negatiivinen korrelaatio - mutta jätetäänpä se aihe nyt tällä kertaa.)

Afroamerikkainen ekonomi Thomas Sowell on todennut:

“Even when the Jews lived in slums, they were slums with a difference—lower alcoholism, homicide, accidental death rates than other slums, or even the city as a whole. Their children had lower truancy rates, lower juvenile delinquency rates, and (by the 1930’s) higher IQ’s than other children…

Despite a voluminous literature claiming that slums shape people’s values, the Jews had their own values, and they took those values into and out of the slums.


(Lähde: "The Secular Utility Of Religion: Historical Examples,", David Sloan Wilson.)

BBC kertoi jonkin aikaa sitten siitä, miten Lontoossa kauan asustaneet kaksi etnistä ryhmää - tamilit ja somalit - eroavat kuin yö ja päivä sosiaalisen pääoman suhteen - tamilit perustavat kaikkialla minne tulevat omia yhdistyksiään ja instituutioitaan, somalit tuskin mitään.

Kulttuuriantropolgi Joe Henrich on kuvannut kahta tutkimaansa alkueperäiskansaa - fidjiläisiä ja machiguenga-intiaaneja. Siinä missä fidjiläiskylässä koulun rakentaminen talkoissa onnistuu aina käden käänteesä ja hyvässä hengessä, machiguengat eivät juurikaan osallistu talkoisiin. Saman kylän asukkaita ei edes tunneta nimeltä.

Itse olen miettinyt pitkän työurani aikana sosiaalista pääomaa yrityksissä.

Fukuyama toteaa kirjassaan, että ihmiset arvostavat sitä että heihin luotetaan ja heitä käsitellään kuin aikuisia.

Kun 90-luvun alussassa Telenokia (nykyinen NSN) loi menestyksensä GSM-tekniikalla, Telenokialla vallitsi ainakin tuotekehityksessä varsin mielenkiintoinen yrityskulttuuri. Muutama pomo johti joukkoa suht itsenäiseen päätöksentekoon kykeneviä insinöörejä eli AIKUISIA. Asioista päätettiin spontaanisti kokoon kutsutuissa kokouksissa demokraattisesti. Perjantaisin saunottiin ja ryypättiin.

Kontrolli perustui vertaiskontrolliin ja sosiaaliseen paineeseen. Muutamat harvat pomot tunsivat alaisensa ja erityisesti heidän kykynsä. Johtaminen perustui siihen että alaiset arvostivat pomojaan ja pomot arvostivat alaisiaan. Tuotteita suunniteltiin pitkälti demokraattisesti. Kukin toteutti oman osuutensa ja vastasi tekemisistään vertaisryhmälle enemmän kuin yritykselle.

90-luvun puolessa välissä yritys kasvoi ja siirryttiin laatua ja muodollista prosessia painottavampaan tapaan tehdä töitä. Työ muuttui tylsemmäksi. Samaan aikaan yrityksen organisaatio alkoi muuttua hyvin paljon hierarkkisemmaksi. Pomoja oli yhtäkkiä dekadin verran enemmän kuin vanhassa organisaatiossa.

Insinööreistä tehtiin käskytettäviä alaisia. Aikuisista tuli LAPSIA ja itsenäisistä toimijoista tuli työstä vieraantuneita kunniansa menettäneitä RESURSSEJA. Yhteistyön taso laski. Ihmiset eivät enää uskaltaneet sanoa mitä ajattelivat vaan odottivat käskyjä herroilta. Työntekijät alkoivat ajaa omaa etuaan pikemmin kuin yrityksen etua.

Yrityksen kasvun takia yrityksessä oli pian paljon työntekijöitä jotka eivät olleet edes koskaan nähneet kunnian aikaa ja he alkoivat uskoa että työntekijöiden pitäminen resursseina on aivan normaalia.

No en tiedä - olkoot normaalia tai ei. Normiekonomin mielestä varmasti onkin aivan normaalia. "Normaaliin" ei tarvitse kuitenkaan aina tyytyä.

En tietenkään tarkoita, etteikö laadusta, prosesseista ja hierarkkiasta ole mitään hyötyä. Tottakai niitä tarvitaan mutta JOS hierarkkisuus tekee työntekijästä pelkän epäitsenäisen resurssin, vain se, jolla ei ole rohkeutta, jää tällaiseen yritykseen.

Kuvaavaa Telenokian muutoksella oli suhtautuminen kritiikkiin. 90-luvun alussa oli normaalia sanoa että tämä homma on perseestä. Myöhemmin - mitä enemmän yrityspsykologit kävivät puhumassa avoimuudesta - sitä vähemmän sitä johdon puolelta haluttiin.

Sosiaalinen pääoma - luottamus, kunnioitus, vertaiskontrolli, yhteenhiileen puhaltaminen - romahti. Ihmisistä tuli omaa etuaan ajavia Homo Economicuksia.

Yrityksen kasvattaminen on taitolaji. Kasvuun liittyy aina myös hierarkkian kasvu - hierarkian kasvu voi joskus onnistua ilman että työntekijät vieraantuvat yrityksen arvoista - usein ei.

25 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, että sosiaalisesta pääomasta ei Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa yleensä puhuta tai siihen viitataan kovin vähän.

Vaikka olen suominut konservatiiveja rankoin sanoin, niin osa ongelmista, joihin he kiinnittävät huomiota, on todellisia. Erityisesti se, mitä marxilaisen yms. perinteen seuraajat, eräänlaisen "poliittisen dekonstruktion" harjoittajat tekevät, eli jonkinlainen itsetarkoituksellinen kuvainraastaminen on vahingollista.

Olen jotakuinkin samaa mieltä Fukuyaman kanssa luottamuksen roolista. Käsittääkseni yhtäältä luottamuksen itsensävahvistavuudesta ja toisaalta erilaisista "epärationaalisista" käyttäytymisilmiöistä (kuten esim. ns. entitlement effectistä) on johdettu ihan operationaalista sosiaalipolitiikkaakin. En tunne tätä alaa niin tarkkaan.

Antamasi esimerkki Telenokiasta kertoo juuri sen, miten yhtäältä vanhojen rakenteiden säilyttäminen ja toisaalta uusien luominen, riitelevät tehokkuusnäkökohtien kanssa.

Minusta "Homo economicus" on tuossa väärä termi, koska väite, jonka mukaan itsekäs ja lyhytnäköinen toiminta olisi sinänsä ollut kenenkään (edes toimijan itsensä) edun mukaista, on selvästi väärä. Organisaation muuttuminen johti esimerkikssäsi tehokkuutta ylläpitävän luottamuksen hajoamiseen. Omaa etuaan ajatteleva yksilö ei toivo tällaista.

Toisaalta, esimerkissäsi on eräs piirre, joka mielestäni demonstroi sitä aika-ajoin hyvinkin provokatiivisesti viljelemääni väitettä, että konservatiivinen suhtautuminen on virheellinen.

Virhe tulee esimerkissäsi siitä, että tarinassa organisaation muutos on täysin eksogeeninen. Näin usein ainakin konservatiivisen retoriikan tasolla esitetään: että pahat liberaalit ovat kiusallaan rikkomassa yhteisön rakenteita. (Korostan tässä, että osa liberaaleista on "kiljupunkkareita" jotka haluavat vain rikkoa kaikki, mutta vähänkään 'klassisemmat' liberaalit eivät)

Tosiasiassa muutos on usein osa isomman kokonaisuuden endogeeninen muutosta, jota yritetään hallita väärin. Esimerkiksi näillä palstoilla paljon haukuttu kansainvälisyyden korostuminen on usein lähtöisin ennemminkin siitä, että on tunnistettu laajempi toiminnallinen kokonaisuus ja pyritään luomaan foorumi tämän kokonaisuuden hallintaan. Usein siinä epäonnistutaan ainakin aluksi, mistä esimerkiksi EU:n kieltämättä typerät rakenteet kertovat paljon.

Pelkkä jarruttaminen ja johonkin tiettyyn organisaatiomalliin kiinnittyminen on kuitenkin yleensä vielä huonompi vaihtoehto.

Jukka kirjoitti...

Toisaalta, esimerkissäsi on eräs piirre, joka mielestäni demonstroi sitä aika-ajoin hyvinkin provokatiivisesti viljelemääni väitettä, että konservatiivinen suhtautuminen on virheellinen.

Virhe tulee esimerkissäsi siitä, että tarinassa organisaation muutos on täysin eksogeeninen. Näin usein ainakin konservatiivisen retoriikan tasolla esitetään: että pahat liberaalit ovat kiusallaan rikkomassa yhteisön rakenteita.

Esimerkkiin liittyy sellainen faktinen yksityiskohta että ajatus työntekijästä "resurssina" ilmaistiin varsin eksplisiittisesti erään taloustieteellisen koulutuksen saaneen korkean johtajan taholta.

Joka sattumoisin oli lisäksi ei-kovin-kiva ihminen.

En väitä että kyseessä oli siis tahallinen liberaalinen salajuoni, vaan virheelliseen ihmiskuvaan perustuva öykkärimäisen ihmisen aiheuttama dramaattinen harha-askel.

Tiedemies kirjoitti...

En väitä että kyseessä oli siis tahallinen liberaalinen salajuoni, vaan virheelliseen ihmiskuvaan perustuva öykkärimäisen ihmisen aiheuttama dramaattinen harha-askel.

En väittänyt tai edes epäillyt kohdallasi niin. Mutta yleinen organisaatiouudistusten vastustus on usein sen tyyppistä "arjen konservatismia", josta puhuin.

Taloustiede on kehno lähtökohta ihmisten johtamiseen, jos se tarkoittaa sitä, että kaikkien oletetaan olevan vain omaa etuaan ajavia homo oeconomicuksia ja sivuutetaan erilaiset ihmisen sosiaaliset tarpeet. Tämä on kait ollut tiedossa jo pidempään.

Kaikissa ihmisorganisaatioissa on johdon suhteen jonkinasteinen adverse selection- ongelma. Asymmetrisen informaation ongelmista "kapitalismi" tms. yksityisomistusjärjestely ratkaisee kyllä merkittävän osan moral hazardista, muttei sitä ongelmaa, että narsistit hakeutuvat mielellään johtotehtäviin. (Disclaimer: Johtotehtäviin hakeutuu tietysti paljon muitakin)

Edustuksellisen demokratian ongelmat ovat samat, mitä tulee henkilövalintoihin.

Jukka kirjoitti...

Termit eivät olleet minulle tuttuja (adv. selection ja moral hazard). Huomaan että olen etsinyt tuollaisia termejä asioille jotka olen intuitiivisesti ymmärtänyt olevan olemassa...

Ongelma voi olla muuten myös se että "Homo Reciprocans" tyyppiset ihmiset ovat yliedustettuina T&K-ihmisten keskuudessa ja "Homo Economicuks" tyyppiset johtotehtävissä. (Narsistejakin taitaa olla enemmän tässä ryhmässä.)

Tiedemies kirjoitti...

Asymmetrisen informaation taloustiede on erittäin hyödyllistä sosiaalisten ongelmien ymmärtämisen kannalta. Siinä kuvataan "rikkinäisiä" mekanismeja, joita nimenomaan luottamus korjaa ja se auttaa ymmärtämään luottamuksen roolia yhteiskunnan rakentamiseksi.

Klassinen esimerkki on käytettyjen autojen kauppa. Autokauppiaalla on myynnissään huonoja (lemon) ja hyviä (peach) autoja. Hyvä auto on ostajalle 5000 euron arvoinen ja huono auto arvoton. Toisaalta myyjä olisi valmis luopumaan hyvästä autosta 3000 eurolla ja huonosta 1000 eurolla.

Keskimäärin kauppojen pitäisi syntyä, jos myyjä ja ostaja omaavat saman määrän informaatiota: Jos peach/lemon kauppa on olennaisesti satunnainen, kuin kolikonheitto, niin ostaja on valmis maksamaan 2500 ja myyjä on valmis myymään 2000 eurolla.

Mutta: Myyjä tietää autosta enemmän kuin ostaja. Näinollen ostaja päättelee, että jos myyjä on valmis myymään auton 2000 eurolla, sen täytyy olla huono, eikä se näinollen ole ostajalle 2000 euron arvoinen.

Tässä on kyse adverse selection- ongelmasta: Ostajan täysin rationaalinen järkeily on, että vain huonot autot tulevat myyntiin, kun myyjä tietää enemmän autoista kuin ostaja. Vain luottamus voi korjata asiaa.


Moral hazard viittaa siihen, että jonkin transaktion kohdalla osapuolten käyttäytyminen ennen ja jälkeen ovat erilaiset. Esimerkiksi vakuutuksenottaja voi ennen vakuutusta olla varovainen, mutta vakuutuksen otettuaan muuttuu lepsuksi, koska ei joudu vastaamaan vahinkojen kaikista kustannuksista.

Yritysmaailmassa tosiaan johdon adverse selection tulee siitä, että johtotehtäviin hakeutuu "vääränlaisia" ihmisiä. Näitä "lemoneita" ei tarvita montaa, ja "kunnon" ihmiset alkavat vihata johtajia. (Jonkinlainen kansanviisaus on, että johtajat ovat psykopaatteja tai narsisteja; käsitys on väärä, mutta kuvastaa tätä ilmiötä ja sen problematiikkaa)

Moral hazard tulee julkisella puolella esiin, erityisesti ns. eläkevirkojen kohdalla. Virkaan pyrkivä saattaa olla vuosia tunnollinen ja toimia hyvinkin pätevästi, mutta virkaan päästyään alkaa käyttäytyä kuin klassikkovitsien virkamies.

Jukka kirjoitti...

Tätä kohtaa en taida käsittää - miksi firmoihin otetaan huonoja johtajia.

Yritysmaailmassa tosiaan johdon adverse selection tulee siitä, että johtotehtäviin hakeutuu "vääränlaisia" ihmisiä.Ai niin, autokaupassa on huonoja autoja ja johtajakaupoissa on huonoja johtajia aderse selectionin takia ? Jep.

Jonkinlainen kansanviisaus on, että johtajat ovat psykopaatteja tai narsisteja; käsitys on väärä, mutta kuvastaa tätä ilmiötä ja sen problematiikkaa.En tiedä - ainakin minulla on paljon kokemusta myös hyvästä johtajasta. Kun haen työpaikkaa yksityiseltä sektorilta nyt ainakin, haen hyvää johtajaa ja mielekkäitä hommia tässä järjestyksessä.

Muuten, kiitos, erittäin hyvät selitykset asialle. Olen toki kuullut useaan otteeseen asymmetrisestä informaatiosta mutta en ole oikein ymmärtänyt sen merkitystä. Tai niissä sovelluksissa kulttuurievoluutiossa, joita olen ensisijassa lukenut, ne eivät ole tulleet esiin.

Ehkä siksi että metsästäjä-keräilijä-heimon strategisissa peleissä asymmetrinen informaatio ei ole niin tärkeä.

IDA kirjoitti...

Pelkkä jarruttaminen ja johonkin tiettyyn organisaatiomalliin kiinnittyminen on kuitenkin yleensä vielä huonompi vaihtoehto.

Todetaan nyt, että klassisen konservatismin keskeisiä ideoita on yhteiskunta eräänlaisena organismina. Poliittinen idea siinä ei ole sokea kiinnittyminen vanhaan vaan pyrkimys siihen, että kehitys olisi organismille luontevaa.

Kiiti muuten tuosta, että osaan taas kursivoida kappaleen myös bloggerin kommenttilootassa. Vaikka ennen oli kaikki paremmin niin aina oppii jotain uuttakin ;)

Tiedemies kirjoitti...

En väitä missään nimessä, että kaikki johtajat ovat huonoja. Väitän, että johtajien kohdalla on tätä negatiivista valikoitumista, koska johtajan homma on sellainen, että se kiinnostaa paitsi hyviä, myös merkittävissä määrin huonoja johtajatyyppejä.

Lisäksi johtajuuden tavoitteluun liittyy sentyyppistä kilpailua, että kyynärpäätaktiikasta on joskus hyötyä. Joissain yrityskulttuureissa "haita" jopa arvostetaan.

Johtajuuteen liittyy myös moral hazard, koska johtajuuskulttuuri on usein sellainen, että johtajuuden kyseenalaistaminen on vaikeaa huonojenkin päätösten kohdalla. Näin kerran johtavaan asemaan päässeellä on vähemmän pidäkkeitä toimia "huonosti" kuin sellaiseen asemaan vasta pyrkivällä. Yksityisomistus korjaa tätä jonkin verran, kun toistuvasti huonoja päätöksiä tekevä johtaja saa omistajalta kenkää.

Se, mikä asymmetrisen informaation problematiikasta tekee relevantin on, että se jolla tietoa on vähemmän, tekee varovaisia päätöksiä täysin rationaalisesti, eikä sillä jolla tietoa on enemmän, ole kauheasti keinoja "vakuuttaa" toista transaktioiden kannattavuudesta silloinkaan, kun tämä olisi rehellisin mielin liikkeellä.

Uskontojen yms. kaltaiset mekanismit, joilla luodaan keskinäistä luottamusta - Fukuyama piti muistaakseni esim. amerikkalaisten protestanttista uskoa tällaisena, toinen on japanilaisten rehellisyyttä säätelevä häpeäkulttuuri - helpottavat juuri tätä.

Nämä ovat ensisijaisesti välineitä, siis jonkinlaista sosiaalista teknologiaa.

Jukka kirjoitti...

TM:

Nämä ovat ensisijaisesti välineitä, siis jonkinlaista sosiaalista teknologiaa.Koen ne toki itsekin välineenä, mutta häpeäkulttuurin omaksunut henkilö tai vaikkapa 1600-luvun puritaani, ei näe niitä välineenä vaikka ne sitä tietysti ovatkin.

Tämä liittyy ehkä jakoon ultimaattisiin ja proksimaattisiin selityksiin.

Seksi on kivaa proksimaattisesta näkökulmasta, mutta adaptaatio ultimaattisesta näkökulmasta.

Protestanttisuus voi olla Jumalan pelkäämistä ja ikuisen kadotuksen välttämistä proksimaattisesta näkökulmasta mutta adaptiivista ultimaattisesta näkökumasta. Siis väline!

Vai ymmärsinkö oikein mitä tarkoitat tuolla välineellisyyden painottamisella ? Olet puhunut tästä aiemminkin.

IDA:

Todetaan nyt, että klassisen konservatismin keskeisiä ideoita on yhteiskunta eräänlaisena organismina. Poliittinen idea siinä ei ole sokea kiinnittyminen vanhaan vaan pyrkimys siihen, että kehitys olisi organismille luontevaa.Hyvä !

Tiedemies kirjoitti...

Olemme pyöritelleet tätä "konservatismin" problematiikkaa ympäriinsä, ja lienee selvää, että käsitteen sisällöstä meillä on hyvinkin erilainen kuva.

Voidaan vaikka sopia, että minä tarkoitan konservatismilla englanninkielisen Wikipedian määritelmää ja painotan sen yhteyttä oikeistoautoritaarisuuteen.
Vetoan myös suomenkielisen wikipedian karakterisointiin:
Konservatismi on poliittinen, henkinen ja yhteisöllinen näkemys, joka pyrkii säilyttämään vallitsevia ja palauttamaan entisiä arvo- ja yhteiskuntajärjestelmän piirteitä.


Tiedostan, että käsitteen "konservatiivi" sisältö on suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa erilainen tai ainakin maltillisempi kuin se, josta minä puhun, mutta minusta on aivan selvää, että mainitunkaltainen konservatismi on yleistymässä suomalaisessakin ympäristössä.

Kulttuurin piirteet ovat endogeenisiä, siis tulevat siitä, mitä ihmiset kulttuurin sisällä tekevät. Niitä ei näkemykseni mukaan voi juurikaan ohjailla ulkopuolelta esimerkiksi lainsäädännöllä. Siksi en esimerkiksi ole ns. progressiivisten liberaalien kanssa samaa mieltä siitä, että valtion pitäisi ylläpitää jotain poliittista korrektiutta.

Olen itseasiassa yllättävän monessa kohtaa samaa mieltä konservatiiveiksi identifioituvien kanssa joidenkin poliittisten päämäärien suhteen, mutta hätkähdän toistuvasti argumenttien järjettömyyttä ja sitä, miten usein näkemysten taustalla näyttäisi olevan yksinkertaisesti sokea viha kaikkea "ulkopuolista" kohtaan. Jukka on monessa kohtaa poikkeus.

Jukka kirjoitti...

Jukka on monessa kohtaa poikkeus.Myöhäsyntyistä rauhottumista.

Jukka kirjoitti...

Muuten se, että ihmiset vihaavat ja suuttuvat ei minusta välttämättä ole mitenkään huono asia. Katso lyhyt historiallinen katsaus vihan merkityksestä Suomen kansalliselle liikkeelle 20- ja 30-luvullaToki vihassa eläminen voi olla erittäin huono asia.

Tiedemies kirjoitti...

En ole "vihainen" niinkään kuin koen vain heijastelevani sitä retoriikkaa, jota "vastustajani" käyttävät. Esimerkiksi tämän blogin kommentteihin on ihan mielekästä puhua asioista itsestään ja analysoida niitä. Toisaalta, kun kielenkäyttö on leimaavaa ja panettelevaa, peli on toinen, ja silloin operoidaan muilla välineillä.

Yleensä en kuvittele toisiakaan kirjoittajia "vihaisina". Esimerkiksi Ellilän jutuista en osaa varmaksi sanoa, mutta osa niistä on kielenkäytöltään sellaisia, että ainakin niissä pyritään antamaan kuva täysin vaahtosuisesta raivosta. Kuva on kuitenkin niin harkitun oloinen, että epäilen suuresti. Myös tällä blogilla kommentoineen nimimerkki Valkean kirjoituksissa olen tulkinnut samantapaista asennetta, mutta se voi vain johtua erilaisesta ilmaisutavasta. Jukan ja IDAn kirjoitukset vaikuttavat minusta yleensä sävyltään leppoisilta. Silloinkin kun IDA kirjoilee ja toivottelee poliittisia vastustajiaan alimpaan helvettiin, valitut sanamuodot ovat yleensä jotenkin lutuisia. En osaa sanoa, mistä kaikki tämä johtuu.

Jukka kirjoitti...

En ole "vihainen" niinkään kuin koen vain heijastelevani sitä retoriikkaa, jota "vastustajani" käyttävät.

Ymmärsin kyllä.

Esimerkiksi Ellilän jutuista en osaa varmaksi sanoa, mutta osa niistä on kielenkäytöltään sellaisia, että ainakin niissä pyritään antamaan kuva täysin vaahtosuisesta raivosta. Kuva on kuitenkin niin harkitun oloinen... jne.Voit olla koko tekstin osalta oikeassa, mutta en lähde arvailemaan enkä edes tiedä miten asia on. Ellilä on ainakin luonnossa asiallinen ja rauhallinen ihminen ja kuuntelee muiden mielipiteitä.

Tiedemies kirjoitti...

Viittasin tuossa yllä mielikuviin, joita teksti synnyttää. Ne ovat eri asia kuin "todellisuus" jos todellisuus ymmärretään olevan se, mitä tapahtuu ihmisten välillä kasvokkain.

Vältän kuitenkin nykyään keskustelua sellaisissa yhteyksissä, missä tuollainen mielikuva syntyy. Jos joku valitsee tyylikseen vaahtoamisen, siihen on yleensä kaksi mahdollista syytä: Itsehillinnän puute tai provokaatiohalu. Itselläni vaahtoava tyyli kumpuaa yleensä itsehillinnän puutteesta ts. siitä, että intoudun (en suutu) mukaan kirjoittamaan "samalla tyylillä" kuin muut. Ellilän kohdalla tällaisesta ei selvästikään ole kyse, joten hänen tekstinsä on ilmeisesti viritetty puhtaasti provokaatiotarkoituksessa.

(Ellilä oli minusta hyvä esimerkki siksi, että silloinkin kun hänen kanssaan on samaa mieltä, on vaikea hyväksyä tätä tosiasiaa valitun tyylin vuoksi.)

Jukka kirjoitti...

"Itselläni vaahtoava tyyli kumpuaa yleensä itsehillinnän puutteesta ts. siitä, että intoudun (en suutu) mukaan kirjoittamaan "samalla tyylillä" kuin muut."

Intoudun kyllä välillä uhoamaan kaikenlaista mikä ärsyttää itseäni suunnattomasti. Saan kuulla asiasta toiselta lapseltani. Toisaalta minua ärsyttää vastaavasti hyssyttelykin.

Toinen vanhemmistani uhosi ja toinen nynnyili. Olen ottanut heistä vuoronperään mallia. No kukapa ei toistaisi vanhempiensa huonoja (ja hyviä) puolia ainakin joissain asioissa.

IDA kirjoitti...

Silloinkin kun IDA kirjoilee ja toivottelee poliittisia vastustajiaan alimpaan helvettiin, valitut sanamuodot ovat yleensä jotenkin lutuisia. En osaa sanoa, mistä kaikki tämä johtuu.


Metodista? Yritän kirjoittaa nopeammin, kuin ajattelen, niin silloin ei ehdi jäädä hautomaan mitään :)

Tuo suomalaisen Wikipedian artikkeli konservatismista on heikko. Itse myönnän, että oma näkemykseni on aika puhtaan teoreettinen ja käytännön konservatiiviseksi kutsuttu politiikka voi olla jotain ihan muuta ja yhtymäkohta voi olla pelkästään perinteen ( tradition ) arvostaminen. Minulla ei esimerkiksi ole mitään kovia talouspoliittisia arvoja suuntaan eikä toiseen.

Se mitä itse tarkoitan konservatismilla on hyvin pitkälle, ellei kokonaan, tässä:

http://en.wikipedia.org/wiki/Reflections_on_the_Revolution_in_France

Minusta nykyajassa on osittain samoja piirteitä, tai kuten olen itse sanonut lännessä on menossa sama kuin Kiinan kulttuurivallankumouksessa, mutta hidastettuna, muinaisen vesitippakidutuksen tapaisesti hiljaa ja huomaamatta mielipuoleksi tekevänä.

Jukka kirjoitti...

Luin, IDA, tuon wikipedia artikkelin.

Mielenkiintoinen. Pitääpä tutustua aiheeseen.

Friedrich Hayek and Karl Popper, acknowledged intellectual debt to Burke..

Tiedemies kirjoitti...

Popperin käsitys avoimesta yhteiskunnasta ei varmaan monien konservatiivien mielestä ole periaatteessa mitenkään vastenmielinen, mutta käytännössä konservatiivit ovat usein kannattaneet politiikkaa, joka on avoimen yhteiskunnan periaatteiden vastaista.

Ei siinä, sama pätee moniin "progressiivisina" itseään pitäviin pseudoliberaaleihin.

Jukka kirjoitti...

Olen lukenut Popperia joskus kauan sitten. Hiukan minulle tulee mieleen että filosofi-mikä-filosofi, vaikka arvostan kyllä Popperia. Ilman muuta näen tässä avoimen yhteiskunnan ajatuksessa ensi sijaisesti hyvää.

IDA:n laittamassa Burke-linkissä sanottiin jotain mikä ehkä sopii Popperinkin abstrahointiin:

Burke argued that the French Revolution would end disastrously, because its abstract foundations, purportedly rational, ignored the complexities of human nature and society. Further, he focused on the practicality of solutions instead of the metaphysics, writing 'What is the use of discussing a man's abstract right to food or to medicine? The question is upon the method of procuring and administering them. In this deliberation I shall always advise to call in the aid of the farmer and the physician, rather than the professor."

TM:n laittamassa linkissä kerrottiin, että George Soros, a student of Karl Popper, has argued that the sophisticated use of powerful techniques of deception borrowed from modern advertising and cognitive science by political operatives such as Frank Luntz and Karl Rove casts doubt on Popper's original conception of Open Society.[9] Because the electorates' perception of reality can easily be manipulated, democratic political discourse does not necessarily lead to a better understanding of reality.[10] Soros argues that besides the requirements for the separation of powers, free speech, and free elections, we also need to make explicit a strong commitment to the pursuit of truth.

Olen samaa mieltä totuuden etsimiseen sitoutumisesta.

Eikö Popperin ajattelussa tämä ole tulevaisuuden näkemistä suljettuna eikä avoimena:

Popper argues that the ideas of individuality, criticism, and humanitarianism cannot be suppressed once people become aware of them, and therefore that it is impossible to return to the closed society

Toisaalta en täysin ehkä käytännössä allekirjoita sitä, että ideaali on että [in] an open society ... individuals are confronted with personal decisions" as opposed to a "magical or tribal or collectivist society". In this context, tribalistic and collectivist societies do not distinguish between natural laws and social customs. Individuals are unlikely to challenge traditions they believe to have a sacred or magical basis. The beginnings of an open society are thus marked by a distinction between natural and man-made law, and an increase in personal responsibility and accountability for moral choices.

Tiedemies kirjoitti...

En usko Popperin käsitykseen, jonka mukaan avoimen yhteiskunnan idea olisi tuhoutumaton, kunhan se kerran on omaksuttu riittävän laajasti. Popper oli kehitysoptimisti sanan huonossa mielessä, ja minusta Fukuyaman "historian loppu"- idea oli tavallaan popperilaisen, hieman naivin käsityksen jatke.

En pidä mahdottomana, että niin käy, mutta pidän sitä epätodennäköisenä siksi, että esimerkiksi teknologia yms. muuttavat niitä vaatimuksia, joita avoimen yhteiskunnan ylläpitäminen asettaa instituutioille. Tämä on aivan keskiössä siinä, mitä tarkoitan, kun sanon, että konservatismi on "väärä" lähestymistapa. Tämä pätee jopa IDA:n käsitykselle tradition kunnioittamisesta: Traditio ei voi kertoa meille mitään siitä, miten meidän tulisi suhtautua johonkin laadullisesti uuteen yhteiskunnalliseen ilmiöön.

Esimerkkinä olen käyttänyt ehkäisypilleriä ja internettiä. Tavallaan on hassua, että meillä Suomessa nimenomaan traditio on se, josta nämä räikeimmät sananvapauden loukkaukset Ellilän näytösoikeudenkäynteineen tulevat. Sisältökysymyksissä näin ei ole, mutta muodossa kyllä: Loukkaaminen on meillä perinteisesti kiellettyä.

Se kohta, jota et täysin allekirjoita avoimesta yhteiskunnasta, on minusta hyvin olennainen; itse "allekirjoitan" sen siinä mielessä, että pidän kehitystä siihen suuntaan "oikeana", so. totuudenmukaisena, mutta en kuitenkaan suhtaudu asiaan dogmaattisesti. Minusta moraali on tietyssä mielessä henkilökohtainen asia, johon yhteiskunnan (merkityksessä julkinen valta) ei pitäisi puuttua.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Tiedemies kirjoitti...

"Jos joku valitsee tyylikseen vaahtoamisen, siihen on yleensä kaksi mahdollista syytä: Itsehillinnän puute tai provokaatiohalu. Itselläni vaahtoava tyyli kumpuaa yleensä itsehillinnän puutteesta ts. siitä, että intoudun (en suutu) mukaan kirjoittamaan "samalla tyylillä" kuin muut. Ellilän kohdalla tällaisesta ei selvästikään ole kyse, joten hänen tekstinsä on ilmeisesti viritetty puhtaasti provokaatiotarkoituksessa."

Mistä muuten olet päätellyt sen, että kyse ei ole itsehillinnän puutteesta?

Tiedemies kirjoitti...

Päättelin sen siitä, että kirjoitat tyylistä huolimatta hyvin harkitun oloisesti. Lisäksi kirjoituksesi ovat yleensä aika pitkiä ja strukturoituja ja siitä huolimatta tyylilaji pitää. Siksi epäilin, ettei tyyli johdu suinkaan jostain impulsiivisesta keuhkoamisesta, vaikka närkästys voi hyvinkin motivoida sitä.

Toinen syy on se, että ääninäytteessä, joka löytyy verkosta, kansalainen Mikko Ellilä puhuu tavalla, josta ei synny mielikuvaa mistään raivopäisestä ja huonosti käyttäytymistään kontrolloivasta demagogista.

Saamani kuva voi tietenkin olla väärä; en voi tietenkään tietää, mitä ajattelet tai missä mielentilassa kirjoitat. Enkä tarkoita ylläolevaa "henkilökohtaisena", käytin tyyliäsi esimerkkinä mainitusta ilmiöstä, koska tyylisi on omintakeinen ja tunnistettava, ja demonstroi hyvin tiettyä ilmiötä. On loppujen lopuksi merkityksetöntä, miten asia oikeasti on, koska ilmiö liittyy siihen, miten tekstejä tulkitsen, ei niinkään siihen, mitä kirjoittaja itse kokee.

Mikko Ellilä kirjoitti...

En tietenkään vastusta tulkintaasi. Halusin vain kuulla, miten olit päätynyt tuohon tulkintaan. Jotkut ovat esittäneet päinvastaisia kommentteja.

Itse en oikeastaan harkitse tekstieni tyylilajia kovin tarkkaan, vaan kirjoitan hyvin spontaanisti. Mielestäni kyseessä ei kuitenkaan ole varsinaisesti itsehillinnän puute, vaan radikaalien mielipiteiden esittäminen suorapuheisesti, kaunistelematta. Tämä on eri asia kuin emotionaalinen raivoaminen.

Usein kirjoitan juttujani ihan ohimennen, ns. lonkalta, katsoessani samaan aikaan telkkaria tai jutellessani läsnäolevien kavereiden kanssa aivan muista aiheista. (Jotkut ovat jopa ihmetelleet tätä, että pystyn puhumaan ja kirjoittamaan eri asioista samaan aikaan.) Kirjoitan siis ns. juosten kusten eli ns. vasemmalla kädellä, kiinnittämättä valtavasti huomiota tyylilajiin. Rajulta vaikuttava diskurssini ei kuitenkaan johdu mistään spontaanista aggressiivisuudesta, vaan pyrkimyksestä sanoa asiat mahdollisimman selvästi ja suoraan.

Mielestäni esim. Sampo Terhon käyttämässä diskurssissa on ongelmana liika kohteliaisuus ja kiltteys. Sampo Terho on kuin joku nynny mammanpoika, joka ei uskalla sanoa vittua vituksi. Asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä on valitettavasti monien mielestä merkki itsehillinnän puutteesta, mutta minusta rehellisyys ja suorapuheisuus on tärkeämpää kuin kohteliaisuus ja korrektius.

Tiedemies kirjoitti...

Jos nyt tyylistä vielä keskustellaan, niin näkisin, että Ellilän ehdottomasti suurin heikkous on minusta tyylillinen. Vittua voi toki sanoa vituksi, mutta sitä voi myös sanoa vaikka ulkosynnyttimiksi sellaisessa yhteydessä, jossa ei ole mitään erityistä syytä käyttää karkeana pidettävää ilmaisua.

Teksti on loogisesti strukturoitua ja asian puolesta koherenttia. Minusta sellainen kirjoitus ei vaatisi tuekseen karkeita ja loukkaavia ilmaisuja ja ylivedettyjä johtopäätöksiä.

(Tarkoitan näillä jälkimmäisillä lähinnä sitä, että koska joku on sitä mieltä että asiaa X ei pitäisi ilmaista tavalla Y, hänen täytyy olla sitä mieltä, että X ei voi mitenkään tai missään mielessä olla totta.)

Minulla on ehkä hieman erilainen käsitys suorapuheisuudesta. Itse pidän itseäni kohtuullisen suorapuheisena, mutta pyrin silti valitsemaan mahdollisuuksien mukaan - ellen tarkoituksella pyri provosoimaan tai ole provosoitunut jostain ulkoisesta syystä - käyttämään ilmaisuista vähemmän karkeita ja vähemmän loukkaavana pidettyjä. Puhun esimerkiksi mieluummin musta- tai tummaihoisista kuin neekereistä, koska jälkimmäinen on, vaikkakin aiheetta, saanut loukkaavan ja rasistisen ilmaisun leiman.

Olen tietyssä mielessä tavattoman pahoillani siitä, että Ellilä käyttää mainitunlaista tyyliä, koska muutamia vuosia sitten hän mielestäni kirjoitti usein "asiallisemmin", ts. ei käyttänyt kirjoituksissaan aina yhtä karkeita ilmaisuja. Pidän hänen kirjoitustensa rakenteesta ja havainnoista, mutta valitettavasti nykyinen tyyli ja aihepiiri ovat sellaisia, etten usein viitsi lukea. Kyse on tietysti vain omista mieltymyksistäni.