Kansalaisyhteiskunta ja islam

Ensimmäinen osa kaksiosaisesta artikkelisarjastani kansalaisyhteiskunnasta on julkaistu Sarastuksessa. Kansalaisyhteiskunnan mahdollisuuksia käsitellään tällä kertaa kokeellisen peliteoriankin näkökulmasta. 

Packalenin ehdotus - alustavia ajatuksia

Packalenin ehodtuksessa on yksi etu - ihmisillä on mallissa insentiivi yrittää parantaa sosiaalista asemaansa. Tuon yrittämisen ulkoisvaikutukset ovat todennäköisesti yhteiskunnan kannalta positiivisia. Mutta voisiko saman insentiivin saada aikaan jollain rakentavammalla tavalla kuten korvaamalla sosiaalinen asuminen, toimeentulotuki, työttömyyskorvaukset ja muut ihmisen passivoimisen keinot kansalaispalkalla ja kunnalisten asuntojen ykstyistämisellä? Ehkä.

Packalenin mallia on kritisoitu moraalisin perustein:

Paitsi että pistemalli on lain puolesta ongelmallinen,  Alanko-Kahiluoto paheksuu sitä myös moraalisin perustein. Hänen mukaansa malli rankaisisi lapsia vanhempien virheistä.

"Tässä yhteiskunnassa tyypillisesti koko perhe kärsii isän humalapäissään riehunnasta. Nyt vielä heidät pakkomuutettaisiin tutulta asuinalueelta pois."

Lapset kärsivät aina vanhempiensa virheistä. Esimerkiksi alkoholistiäitien lapset kärsivät tolkuttomasti äitinsä virheistä. Miksei Alanko-Kahiluoto maininnut tätä?

Packalenin malli identifioi sen perustotuuden, että alue missä asuu paljon heikkolaatuista väkeä (roskasakkia), on huono asuntoalue. Keinona ihmisten pakkosiirtämiset kuullostaa - ensi alkuun ainakin - tehottomalta ja epäinhimilliseltä tavalta parantaa asuinalueiden keskimääräistä laatua.

Microsoftin romahdus ja Chromebookin riemuvoitto?

Nokian (jo ohitetun) romahduksen jälkeen Suomeen syntyi tuhansia Microsoft-työpaikkoja. Toivoa sopii että työpaikat säilyvät.

Microsoftin monopoli PC-markkinoilla on kuitenkin tämän vuoden aikana Forbes-lehden mukaan romahtanut, kun USA:ssa Googlen Chromebookin markkinaosuus on sekä yritysmaailmassa että kuluttajapuolella noussut hyvin nopeasti viime vuoden alle 1%:sta jonnekin 20%:n tasolle. On vaikea tätäkään taustaa vastaan nähdä, miten Microsoftin puhelimetkaan voisivat pärjätä kovin hyvin.

Chromebookin voittokulku on osa HTML5:n ja webin voittokulkua. "Kaikki" tietojenkäsittely on nopeasti menossa webbiin. Microsoftin Windows-strategiassakin HTML5:lla ja Javascriptilla on tärkeä asema. Microsoftin Windows10 tulee kuulemma olemaan puhdas "web access kone" Chromebookin tapaan.

Microsoft liikkuu kumminkin aivan liian hitaasti. Sillä on liikaa vanhaa businessta (Microsoft Office) puolustettavanaan, jotta se olisi halunnut liikkua nopeampaa. Keskipitkän aikavälin etu romuttaa pitkän aikavälin busineksen.

Suomi nousuun - optimismia ilmassa

Tänä vuonna yritysmaailmassa on minusta iskenyt voimakkaasti silmille se vanha totuus tai vanha hypoteesi, että suomalaiset ovat hyviä insinööritaidoissa mutta huonoja markkinoinnissa ja liiketoimintamallien miettimisessä.

Nokia valmisti teknisesti laadukkaita puhelimia, joita kukaan ei oikein halunnut ostaa. Nyt markkinamiehet ja liiketoimintamallien miettijät on vaihdettu toisiin - Microsoftin miehiin. Insinöörit pysyvät. Koreasta, Kiinasta ja USA:sta on tullut Suomeen firmoja teettämään insinöörityötä täällä. On Inteliä, Samsungia, Microsoftia, Huaweita. Insinöörityötä ja softan vääntöä siirretään Suomeen eikä vain Kiinaan ja Intiaan. (No minulla ei ole lukuja, voi olla että trendi ei vielä näy tilastoissa.)

Olen huomannut omassa työpaikassani aivan saman trendin. Insinöörityö firman sisällä siirtyy Suomeen ja markkinointi ja liiketoimintamallien miettiminen maasta pois.

Tulos ei ole välttämättä mitenkään hullumpi. Ilmassa on hiukan optimismia. Kunpa valtion supistaminen saataisiin vaan vihdoinkin käyntiin. Siis rakenteiden romuttaminen. Siltä osin ei näytä vielä millään lailla hyvältä.

No tämä valtio on huono - vältelkää sitä arkielämässänne. Käykää kuitenkin äänestämässä.

Sosiaalinen ihminen viihtyy yhteisössä, koska hänelle tulee yhteisöllisyydestä hyvä mieli. Tämä ominaisuus tukee ihmistä ryhmässä toimimisessa. Vähemmän sosiaalinen ihminen kokee jatkuvaa vaivaantumista ryhmässä. Miksi minä tällä olen? Milloin voin lähteä pois? Tämä ominaisuus tukee ihmistä, kun huonosti toimivasta työyhteisöstä, yhdistyksestä tms. pitää lähteä jatkamaan matkaa. Sosiaalinen ihminen taas helposti jämähtää tehottomaankin yhteisöön. Epäsosiaalinen lähtee silloinkin, kun ei pitäisi.

Suomen valtiosta on tullut jonkinlainen tehoton yhteisö. (Yhteisö se on siinä mielessä, että sen puitteissa toteutamme talkoina köyhäinhoitoa, koulutuksen tuottamista, eläkesäästämistä, työttömyysvakuutus-järjestelmää jne.) Sitä ei ehkä voi hylätä mutta ainakin sitä voi vältellä.

Tuloerot ja säätykierto

Tuloeroilla on jokin optimitaso.

Matalat tuloerot vähentävät insentiiviä yrittää. Matalat tuloerot ja korkea sosiaaliturva tekee ihmisistä myös moraalisesti mätiä - he alkavat kuvitella että muiden velvollisuus on elättää heidät ainakin mikäli heidän toimintaansa ei selkeästi paheksuta.

Korkeat tuloerot taas alentavat yhteiskuntarauhaa. Muitakin haittoja on - esimerkiksi se, että jos tuloerot ovat korkeat, suuri osa ihmisistä ei saa edes perustarpeitaan tyydytettyä. Palkkaerojen kasvu lisää syrjäytymistä ja protektionismin populistista kannatusta.

Myös alhainen säätykierto liittynee korkeisiin tuloeroihin.

Kallion Kuva

Joku punikki-ystäväni linkkasi tutkimukseen, joka mukaan kaikki suomalaiset pientä vähemmistöä lukunottamatta haluaisivat olla töissä. Ihmiset eivät siis loisi tahallaan muiden kustannuksella. Oletetaanpa, että tutkimus pätee eli että melkein kaikki suomalaiset ovat kysyttäessä haluavatko he päästä töihin vastanneet "haluan".

Tällaisella tutkimus-tuloksella ei ole kuitenkaan mitään arvoa. Sama, jos kysyisi yrittäjiltä, haluatteko että joku ostaa teidän tuotteitanne/palveluitanne? Olen tavannut vain kerran 90-luvun alussa yrittäjän, joka ei halunnut myydä mitään. Kyseessä oli hyvin vanha nainen, joka piti liikettä nimeltä Kallion Kuva. Nainen harrasti yrittämistä lähinnä sosiaalisista syistä tavatakseen ihmisiä. Hän omisti itse liikehuoneiston ja piti sitä olohuoneenaan, johon kaikki kalliolaiset olivat tervetulleita. Jos joku meinasi ostaa jonkun tavaran hänellä oli tapana väittää, että se on varattu.

Kallion Kuva oli poikkeus. Tottakai yrittäjät yleensä haluavat myydä tuotteitaan/palveluitaan. Kyse on siitä, onko yrittäjällä kykyä ja halua ja insentiivi parantaa tuotteidensa/palveluidensa hinta/laatu-suhdetta niin että tuotteet menevät kaupaksi ja onko yrittäjä valmis markkinoimaan tuotteitaan ja ottamaan riskejä, vai tekeekö yrittäjä työtään vain puuhastellakseen jotain esimerkiksi luottaen, että aviomies ylläpitää häntä ikuisesti.

Sama pätee työmarkkinoilla. Moni ei tee mitään sen eteen, että ammattitaito kehittyy ja suhtautuu lisäksi vielä täysin passiivisesti siihen tilanteeseen, että hänen työpaikkansa jatkuvasti irtisanoo ihmisiä esimerkiksi koska työnantaja ei enää pärjää markkinoilla. Jos henkilö sitten irtisanotaan, hän kokee olevansa uhri. Hulluimmat kuvittelevat, että kun he ovat suorittaneet jonkun Irtiarjestatieteen maisterin tutkinnon, heidän pitäisi saada koulutustaan vastaavaa työtä. No harvemmin tosin enää nykyään.

Väitän, että Suomessa ihmisten insentiivi kehittää omaa ammattitaitoaan on liian alhainen.

Kriisitietoisuus

Olen itse useaan kertaan ajatellut ja sanonut optimisesti ääneenkin, että kyllä Suomi selviää tästäkin kriisistä, kunhan syntyy voimakas kriisitietoisuus, joka laittaa suomalaiset puhaltamaan yhteiseen hiileen ja ratkaisemaan kestävyysvajeen ongelman. Siksi olikin mielenkiintoista lukea poliittisen historian professori Pauli Kettusen hieman kriittinen kirjoitus kriisitietoisuudesta.

Lainaan Kettusta:

Palkoista, budjetista ja rakennepaketista on sovittu. Teemme enemmän työtä, katamme kestävyysvajeen, kohennamme kilpailukykyä, vakuutamme luottoluokittajat ja pelastamme hyvinvointivaltion.

Suomessa poliittista keskustelua hallitsevan selviytymiskertomuksen voimanlähteenä on kriisitietoisuus. Vastuuntunnon vastakohta on kriisitietoisuuden puute.

Kriisi voi tarkoittaa äärimmäisten vaihtoehtojen vaihetta, jossa on kyse elämästä ja kuolemasta. Kriisi voi merkitä myös murrosta, joka päättää ajanjakson ja aloittaa uuden. Saksalaisen käsitehistorioitsijan Reinhart Koselleckin mukaan kriisi voi tarkoittaa myös eri tilanteissa toistuvaa ratkaisun pakkoa, kestokriisiä.

Suomessa poliittinen eliitti on sisällyttänyt tehtävänasetteluihinsa kaikki nämä kriisin merkitykset.

...

Myös nyky-Suomessa konsensukseen vetoavilla politiikan perusteluilla on rajansa. Kriisitietoisuutta on rakennettu "meidän" kilpailukykymme parantamiseksi, mutta ei ole selvää, ketkä kuuluvat "meihin". Kaikki yksilöiden ja ryhmien erilaiset edut, tarpeet ja tavoitteet eivät ole taivutettavissa kilpailukyvyn palvelukseen. Toisaalta globaali kapitalismi on vapauttanut osan meistä kansallisista siteistä ja niiden luomasta solidaarisuudesta.

Talouselämän edustajilla on kaksoisrooli. He edustavat ylikansallista taloudellista toimeliaisuutta ja sen vaatimuksia, ja he ovat määrittämässä kansallisia vastauksia näihin vaatimuksiin. Rooli on ristiriitainen ja vaikutusvaltainen. Tämä on näkynyt Elinkeinoelämän keskusliiton vaihtelevassa suhtautumisessa tulopolitiikkaan.

Euroopan talouskriisissä EU:n ja erityisesti euroryhmän päätöksenteko on välittänyt globaalin finanssikapitalismin vaatimukset kansallisen politiikan rajoitteiksi. Vaatimuksiin sitoutuneet poliittiset eliitit kohtaavat kansalaisten protesteja muuallakin kuin velkakriisin syyllisiksi leimatuissa maissa, myös luottoluokittajien suosikkimaassa Suomessa. Jotkut ajavat kansallista sulkeutumista, toiset demokratian ylikansallista laajentamista.

Protestit osoittavat, että politiikan oikeuttaminen on vaikeaa sekä EU:ssa että kansallisvaltiossa. Kriisitietoisuuden opettaminen ei ratkaise näitä ongelmia.

Olen samaa mieltä Kettusen kanssa siitä, että välttämättä kriisitietoisuudesta ei ole enää lääkkeeksi nyky-Suomen ongelmiin. Toisaalta, ellei kriisitietoisuudesta ole lääkkeeksi, tuskin on mistään muustakaan. Ellei konsensusta synny siitä, että kestävyysvaje on pakko ratkaista, Suomi lähtee tielle, jota leimaa kasvava valtion velka, kasvava verotus, hidastuva kansantulon nousu ja jossain vaiheessa kasvuun lähtevä nuoren aktiiviväestön maastamuutto vaikkapa Viroon.

Viroon on todella helppo lähteä, jos toimii sopivalla alalla. Kotiin kavereitten ja sukulaisten luo on matkaa vähemmän kuin Jyväskylään. Nykyään Tartossa suomalaiset opiskelevat aloja, jotka mahdollistavat työn Suomessa. Mutta samaan aikaan monet suomalaiset nuoret keskittyvät jo nyt opinnoissaan aloihin, jotka mahdollistavat helpon ulkomaille lähdön.

Tai toki on olemassa toinenkin potentiaalinen ratkaisu kriisitietoisuuden lisäksi. Sotilasdiktatuuri. Sotilasdiktatuuri on kumminkin hyvin ongelmallinen tapa hoitaa kriisejä. Ensinnäkin se pitää toteuttaa. Toiseksi harvoin sekään johtaa menestykseen. Etelä-Amerikassakin korkeintaan Chilessä sotilasdiktatuuri on kyennyt ratkaisemaan yhteiskunnallisen kriisin ja inhimillinen hinta on ollut ollut valtava. Rajojen sulkeminen kilapilulta ja/tai solidaarinen yhdessä köyhtyminen solidaarisen palkkapolitiikan, hyvinvointiyhteiskunnan ja/tai devalvaation nimissä ei sen sijaan ole enää mikään vaihtoehto.

Toivon, että kriisitietoisuutta edelleen löytyy.

Vapaus on sekä arvo että väline

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille,

Kansakunnan, yksilön tai yhteisön vapaus päättää omista asioistaan on sekä arvo sinänsä että väline jonkin aikaansaamiseksi.

Itsenäisyys eli kansallinen vapaus on Suomen tapauksessa mahdollistanut yksilöiden hyvinvoinnin, fyysisen koskemattomuuden ja vapauden. Itsenäisyys on suomalaisille kuitenkin myös arvo. Itsenäisyyden säilymisen kannalta on ollut oleellista, että itsenäisyyttä ei ole mielletty vain välineeksi, vaan myös joksikin pyhäksi - arvoksi sinänsä. Ihmisen psykologia on sellainen, että pyhää/arvokasta ollaan valmiimpia puolustamaan.

Taloustieteen professori Paul Collier on sanonut:

Kansallisuuden redusointi pelkäksi legalismiksi – joukoksi oikeuksia ja velvollisuuksia – merkitsee kollektiivista versiota autismista: sääntöjen määrittelemää elämää ilman empatiaa.

Yksilön vapauden voi nähdä senkin yhtä hyvin sekä välineenä että arvona. Väline se on vaikkapa silloin, kun yksilön vapaus myydä ja ostaa mahdollistaa sekä yksilön itsensä hyvinvoinnin että ulkoisvaikutuksena myös muiden ihmisten hyvinvoinnin. Puhun siis markkinoiden vapaudesta.

Tämän blogin aihe on pitkälti ollut julkishyödyke - yhdessä tuotettu hyödyke. Ongelma on miten ihmiset saadaan yhdessä - suoraan tai verotuksen kautta - huolehtimaan maanpuolustuksesta, järjestyksen pidosta, omistusoikeuden suojasta, sopimusten enforsauksesta, työttömyysturvasta, terveydenhuollosta ja köyhäin hoidosta. (Osa näistä asioista on tietysti yksityistettävissä realistisesti, mutta ei kaikkia.)

Julkishyödykkeen tuottamiseen liittyy aina vapaamatkustajan ongelma ja siksi on joskus aiheellista käyttää pakkoa ja rangaistuksen uhkaa. Vaikkapa asevelvollisuutta tai verotusta valtion tapauksessa.  Jos julkishyödyke taas tuotetaan yhteisöllisesti,  vapaamatkustamista rajoitetaan vertaisrankaisulla kuten yhteisöstä pois sulkemisella. (Ihmiset jotka pitävät vapautta arvona näkevät tämän tietysti sietämättömänä.)

Nyt tulee kirjoituksen pointti:

Rangaistuksen uhka, pakko, ja yhteisön arvojen sisäistäminen (=sisäistetty pakko) ovat eittämättä tärkeitä keinoja vapaamatkustajan ongelman ratkaisuun. Mutta viimeikainen tutkimus osoittaa, että myös vapaudella on erittäin suuri merkitys.

Vapaamatkustajan ongelma on huomattavasti helpompi ratkaista silloin, kun jokaisella yksilöllä on mahdollisuus valita osallistuako ollenkaan julkishyödykkeen tuottoon vain toimiako kokonaan yksin saamatta julkishyödykkeestä tulevaa hyötyä. Liittyäkö urheiluseuraan vai ollako ulkopuolella. Liittyäkö kastelujärjestelmää ylläpitävään osuuskuntaan vai toimiako yksin. Yhteisöjen sisällä vapaamatkustajia toki pitää rangaista, mikäli he vain ottavat hyödyn mutta eivät kontribuoi.

Vapaaehtoisuus on vahva menetelmä yhteistyön vahvistamiseen. Vapaamatkustaminen ei voi koskaan saada pitkäksi aikaa jalansijaa, jos yksilöt voivat aina äänestää jaloillaan ja jättäytyä julkishyödykkeitä tuottavien yhteisöjen ulkopuolelle.  Perinteisessä peliteoriassa julkishyödykkeen tuotto degeneroituu aina universaaliin vapaamatkustamiseen, mutta jo se, että lisätään peliin mukaan mahdollisuus olla ulkopuolella johtaa oskillaatioon (syklisyyteen), missä vapaamatkustaminen ei koskaan tulee vallitsevaksi. Kun mukaan lisätään vielä mahdollisuus rangaista, vapaamatkustajan ongelma saadaan usein ratkaistua.

Allaoleva simulaatio kuvaa syklisyyttä tilanteessa, missä yksilö voi jättäytyä yhteisöllisyyden ulkopuolelle. Vasen alakulma edustaa tilannetta missä kaikki tekevät yhteistyötä, oikeassa alakulmassa kaikki vapaamatkustavat ja yläkulmassa kaikki toimivat yksin.

Your browser does not support the HTML5 canvas tag.

Ongelma mallissa on se, että vapaaehtoisuus ei toimi välineenä silloin kun osallistumattomuus ei ole mahdollista. Ihmiskunnalla on esimerkiksi vain yksi ilmasto. Jos henkilö haluaa asua Suomen valtion alueella, hänellä ei ole mahdollisuutta olla osallistumatta tiettyihin asioihin. Esimerkiksi hän hyötyy Suomen itsenäisyydestä ja rajavalvonnasta, jotka tuotetaan julkishyödykkeenä. Hänellä on työttömyysturva ja oikeus terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Hän kärsii siitä, jos maassa on laajoja yhteiskunnallisia konflikteja vaikkapa siksi, että osa väestöstä on köyhtymiskierteessä.

Todennäköisesti pakollisen osallistumisen sfääriä kannattaa rajoittaa välttämättömään. Se vaan onkin sitten ongelmallisempaa päätellä, mikä on välttämätöntä.

Oksitosiinin rooli aukeaa hiljalleen

Oksitosiini-hormonista puhutaan paljon. Kuvio alkaa hiljalleen rakentua:

Oksitosiini liittyy varmasti rakkauteen ja luottamukseen ihmisten välilllä. Autismia kyetään EHKÄ hoitamaan antamalla autisteille oksitosiinia ja tekemällä autisteista näin ollen hiukan normaalimpia ja hiukan tuntevampia ihmisiä. Oikeita ihmisiä. Oksitosiini lisää nimenomaan kiintymystä ja empatiaa sisäryhmän jäseniä kohtaan. Oksitosiini vahvistaa luottamusta sisäryhmän jäsenten välillä ja vahvistaa etnosentrismiä. Samalla se alentaa luottamusta ulkoryhmän jäseniin. Oksitosiini liittyy myös äidin rakkauteen lapsiaan kohtaan. Jollain tavalla oksitosiini liittynee myös anoreksiaan, joka on keskiluokkaisten tyttöjen sairaus. Oksitosiinilla voidaan mahdollisesti myös parantaa anoreksiaa ja psykopatiaa.

Tuo siis perustui raakaan tutkimukseen. Siirryn nyt intuition puolelle.

TODENNÄKÖISESTI yliälyllisistä kympin tytöistä, joita leimaa usein ns. periaatteellisuus viisauden sijasta, voitaisiin tehdä normaaleja ihmisiä antamalla heille oksitosiinia. TODENNÄKÖISESTI "puolittainen" autismi selittää nimittäin heidän kykenemättömyytensä olla hyviä äitejä ja olla samalla lojaaleja sisäryhmän jäseniä. Tunnette varmaan naisen, jota kiinnostaa moraaliset periaatteet ylitse kaiken. Nämä ihmiset ovat tyypillisesti sellaisia, että heidän pitää lukea kirjoista miten eletään ja miten vaikkapa lapsia hoidetaan, koska normaalin ihmisen tunneäly puuttuu. He saattavat kyetä kiihottamaan itsensä johonkin tunnetilaan katselemalla tarpeeksi kärsiviä afrikkalaisia lapsia, mutta heidän empatian kykynsä lapsiaan, miestään jne. kohtaan on voimakkaasti alentunut. Heitä on ilmeisesti paljon (nais)poliitikkojen keskuudessa erityisesti Suomen kaltaisissa nössö-maissa, mutta ei sen sijaan Viron kaltaisissa nousevissa valtioissa. Nämä ihmiset ovat täysin kykenemättömiä ymmärtämään sisäryhmä-logiikkaa. Siis sitä, että ihmiskunta jakaantuu aina sisäryhmiin, joita kohtaan normaali ihminen kokee lojaliteettia.

Anorektikko, psykopaatti ja autisti ovat eräänlaisia zombeja - eivät ihan ihmisiä. Tulevaisuudessa heidät voidaan ainakin osittain parantaa.

Suomalaista tutkimusta instituutioiden taloustieteestä

Suomalainen tutkija Mika Kallioinen on julkaissut kirjan The Bonds of Trade: Economic Institutions in Pre-modern Northern Europe Itämeren kauppa-insitituutioiden synnystä. Kirja vaikuttaisi olevan korkeatasoinen. Helsingin Ylopiston tutkija Ilkka Leskelä on kirjoittanut kirjasta arvostelun. (Kirja jää tosin ainakin minulta ostamatta, koska hinta näyttäisi olevan 75 dollaria Amazonin kaupassa ja Kindle-versio ja pokkari-versio ilmeisesti puuttuvat. Surullista. Näinkö suomalainen tieteellinen kirjallisuus mitätöidään.)

Arvostelusta selviää muuten mielenkiintoinen pointti. Kun saksalaiset valtasivat 1000-luvun alussa suuren osan Itämeren aluetta, he faktisesti tuhosivat olemassaolevat kauppainstituutiot ja kauppasuhteet ja korvasivat ne omillaan. Samalla kauppiaat vaihtuivat saksalaisiin.

Baltia oli oikeastaan aivan samanlaisen kolonialismin kohteena kuin vaikkapa Kongo. Itseasiassa Baltian kantaväestö suorastaan orjuutettiin. Baltiassa ei ollut maaorjuutta, vaan suora orjuus, missä kansalla ei ennen 1800-luvun alkua ollut edes teoreettista oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen. Baltian maapäivät totesivat vielä 1800-luvulla, että kantaväestö on roomalaisen lain mukaan vallatun maan asukkaina orjia. Vasta 1800-luvulla kantaväestön lyöminen metalliesineillä kiellettiin lailla ja kantaväestö sai omistaa haarukan ja veitsen. Suomessa nykyään asuvan Stackelbergin aatelissuku myi alustalaisensa Ukrainaan maaorjiksi 1800-luvun alussa.

Hansakin oli siis tavallaan imperialistien kauppa-organisaatio. Ruotisi-Suomi oli jonkinlainen Itämeren Etiopia, jota Saksa ei onnistunut kolonialisoimaan.

Yhteistoiminta ja syklinen maailmankuva

Jokainen, joka on toiminut yhdistyksissä tai taloyhtiöiden hallituksissa tai ollut pitkään työssä samassa yrityksessä, on huomannut ilmiön että yhteistyö saattaa alussa olla hyvin vilkasta, mutta sitten se jollain tavalla kuukahtaa. Yhteistoiminta kuukahtaa esimerkiksi sitä kautta, että aletaan riidellä tai sitä kautta että muutamat harvat tekevät kaikki työt ja muut vapaamatkustavat.

Yksinkertaisimmassa matemaattisessa mallissa on kolmenlaisia ihmisiä. On niitä (loners) jotka eivät osallistu yhdistyksiin tms. ollenkaan vaan tekevät itse. Sitten on niitä (co-operators) jotka tekevät yhdistyksissä työn ja saavat tietysti myös edun ja niitä jotka saavat edun mutta eivät tee mitään.

Tein koodin pätkän (webbisivun javascriptillä), joka näyttää miten tällainen malli toimii. Yhteistoiminnan taso lähtee populaatiossa sykliseen liikkeeseen, missä eri vaiheissa kukin strategia joko vahvistuu tai heikkenee. Kun lonereita on paljon, co-operator hyötyy, kun co-operatoreita on paljon, defectorit hyötyvät ja kun defectoreita on paljon, lonerit hyötyvät. Tässä mallissa sykli jatkuu ikuisesti. Malli on esitetty tässä paperissa.

Webbisivu ei ole kovin visuaalinen koska en ole mikään webbi-ohjelmoija. Mutta täytyy parannella kun ehtii.

Tämänkin ajan olisin voinut käyttää naisvoimistelun sm-kisojen talkoissa.

Nokia lähti Keilaniemestä NSN:n alivuokralaiseksi

Nokian pääkonttori muuttaa Turun radan varteen Karaporttiin NSN:n pääkonttoriin. Ei nyt ehkä ihan ikkunattomaan takahuoneeseen mutta jonkinlaiseksi henkiseksi alivuokralaiseksi kumminkin. Vanhana telenokialaisena en voi sanoa kuin Hienoa! Sieltähän Telenokia toimintansa aloittikin. Siis Turun radan varresta Mäkkylästä. Tämä on lopullinen irtiotto Nokian surkuhupaisaksi muuttuneesta puhelinliiketoiminnasta. Tuhlaajapoika palaa hattu kädessä kotiin.

Mikäli NSN ostaa kilpailijansa Alcatelin - niin kuin on spekuloitu - NSN:llä on pian puhelinliiketoimintaakin.
Toisaalta NSN voi olla myytävänä itsekin.

Vanhemmuuden laatu sateenkaari-perheissä

Homojen ja lesbojen oikeudesta adoptoida on puhuttu viime aikoina paljon minun mielestäni lähinnä siksi, että homojen oikeuksien ajaminen ja homojen oikeuksien vastustaminen ovat oleellisimmat tavat signaloida ryhmään kuulumista tänä päivänä.

Tärkeämpää kuin aikuisten oikeudet pitäisi tietysti olla se, miten lapset pärjäävät sateenkaari-perheessä. Vanhemmuus on olemassa kumminkin ensi sijassa lapsia eikä vain aikuisia varten. Tiedetoimittaja +Marko Hamilo linkkasi varsin perusteelliseen taloustieteilijä Douglas W. Allenin tutkimukseen, joka valottaa jotakin vanhemmuuden laadusta sateenkaariperheissä:

Children living with gay and lesbian families in 2006 were about 65 % as likely to graduate compared to children living in opposite sex marriage families. Daughters of same-sex parents do considerably worse than sons. ...  Daughters of gay  parents are only 15 % as likely to graduate, while daughters of lesbian parents are 45 % as likely to graduate

Tästä yhdestä - joskin perusteellisesta - tutkimuksesta on turha lähteä tekemään hätäisiä johtopäätöksiä. Allen toteaa itsekin:

We’ve got a long way to go before we can answer the question: Are children better off, the same, or worse off in same-sex families compared to intact biological families?

On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että asiaa tutkitaan. Tutkimus herättää nyt kumminkin kysymyksen, onko vanhemmuuden laatu heikompaa sateenkaari-perheissä kuin vastaavan koulutustason ja stabiilisuuden omaavassa heteroperheessä.

Toki aiheesta on tehty moniakin "tutkimuksia". On vertailtu korkeasti koulutettuja lesbo-perheitä satunnaisesti valittuihin hetero-perheisiin ja todettu, että lesbo-perheiden lapset pärjäävät paremmin kuin heteroperheiden.

Koulutuksen tulokset heikkenevät - ovatko syyt maahanmuutossa vai missä

Viimeaikoina on julkaistu mielenkiintoiisia tietoja koulutuksen tuloksista. Ensin Suomessa kerrottin, että koulutuksen tulokset ovat alentuneet ratkaisevasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Muutama päivä sitten Economist kertoi, että Ruotsi on yksi harvoista maista, missä koulutuksellinen tasa-arvo ja koulutuksen laatu laskevat samaan aikaan kovaa vauhtia. Toisaalta siis koulut segregoituvat hyviin ja huonoihin mm. yksityistämisen takia. Toisaalta koulutuksen tulokset laskevat:

Sweden is now one of the few countries to show both worse results and more inequality. Free school choice is a contributing factor. The system, introduced 20 years ago, allows parents to choose between municipal schools and independent schools, all financed by tax money. The aim was to increase quality by competition, but it has also led to the best students flocking to the same schools.

Many worry that school inequality will spur segregation. Extra resources for schools with weaker students could be a solution but abolishing independent schools is not on any party’s agenda. Polls show a majority of Swedes want to keep the free-school choice. Still, letting private companies run tax-funded schools is controversial. Critics say profit-seeking puts quality at risk. In the wake of several school companies’ bankruptcies, the government has indicated that private-equity funds will no longer be welcome owners. 

Yksi vahva arvaus Ruotsin koulumenestyksen alenemiselle on, että maahanmuuton nopeus alentaa opetuksen tuloksia. Suomen hyviä Pisa-tuloksia selitettiin aikoinaan maahanmuuton vähäisyydellä. Maahanmuuttohan voi laskea koulutuksen tuloksia kahdella tavalla: a) oppilasaineksen laatu (äo, koulutustaso, kielitaito) alenee tai b) etninen ja sosiaalinen hetrogeenisuus aiheuttaa koulu-yhteisön yhteisöllisyyden alenemista kuten USA:ssa koulukuljetusten alettua.

Muitakin syitä koulutuksen laadun alenemiselle voi toki olla. Arvaan, että ruotsalais-lasten asenteet työntekoa ja sivistystä kohtaan ovat muuttuneet negatiivisempaan suuntaan ja vastuunotto omasta elämästä samoin. Mutta nämä ovat tässä vaiheessa vielä pelkkiä arvauksia.

Samaan aikaan tuli esiin mielenkiintoinen tieto Britanniasta. Maahanmuuttajalasten koulutulokset ovat paranemassa kovaa vauhtia kantaväestön kustannuksella. Intialaisten koulutulokset ovat jo pitkään olleet huomattavasti parempia kuin kantaväestöllä, mutta nyt bangladeshilaisetkin (itä-bengalit) ovat ohittaneet kantaväestön. Somalit ja muut afrikkalaiset ovat nekin kovaa vauhtia ottamassa kantaväestöä kiinni. Karibialaisperäiset mustat, jotka ovat ehkä parhaiten sopeutuneet englantilaiseen elämäntapaan, pärjäävät huonoiten.

Tämä ei yllätä tietenkään ketään, joka on lukenut ja sisäistänyt Theordore Dalrymplen ajatuksia brittiläisen kulttuurin syvistä ongelmista. Referoin aiemmin Dalrymplea:

Theodore Dalrymple kuvaa Englannin alaluokan surkeutta - perhejärjestelmän lähes täydellistä romahtamista, työttömyyttä, alkoholismia, perheväkivaltaa ja sivistystason ja moraalin romahdusta - mm. kirjassaan Life at the Bottom. Englannin alin sosiaaliluokka on pääsääntöisesti valkoista.

It will come as a surprise to American readers, perhaps, to learn that the majority of the British underclass is white, and that it demonstrates all the same social pathology as the black underclass in America.

Valkoinen roskaväki ei osaa pääsääntöisesti edes lukea. Koulutusta ei arvosteta ollenkaan eikä koulutusta nähdä keinona nousta ylös surkeudesta. Tässä valkoinen alaluokka eroaa dramaattisesti esimerkiksi intialaisista maahanmuutajista. Vaikka näiden lapset käyvät samoja surkeita kouluja kuin englantilainen alaluokka, maahanmuuttajalapset osaavat säännöllisesti lukea mm. koska vanhemmat hankkivat ykstyisesti lisäopetusta lapsilleen.

The children of poor and unemployed immigrants from northwest India are never illiterate or semi-literate; a very respectable number go on to further education, even at the highest level, despite overcrowding in the home and apparent poverty.

Näin ilmiön jo Intiassa - kastittomat kouluttivat lapsiaan jos suinkin mahdollista. Etelä-Intian Tamilimaassa missä osavaltio tarjosi kaikille ilmaista koulutusta - tosin koululuokat olivat valtavia ja tulokset heikohkoja - kastittomat täydensivät usein lastensa koulutusta yksityisesti. Samoin toimivat monet Kenian slummien asukkaat. Suomessakin ennen peruskoulujärjestelmää monet työväenluokkaan kuuluvat pitivät kunnia-asianaan maksaa lapsensa oppikouluun.


Mielenkintoinen kysymys on, miten maahanmuuttajataustaisten lasten koulumenestys muuttuu seuraavassa sukupolvessa. Kun maahanmuuttajat sopeutuvat brittiläiseen kulttuuriin, käykö niin että myös koulumenestys heikkenee. Mielenkiintoista on, että pitkään Britanniassa asuneet karibialaiset pärjäävät erityisen huonosti.

Tämä viittaisi siihen, että maahanmuttajien sopeutumisessa on ainakin Britanniassa tietty optimitaso:

Sopeudu vain sen verran, että osaat kieltä ja ymmärrät miten yhteiskunta toimii. Mutta vältä sisäistämästä englantilaista elämäntapaa.

Älypuhelimet ja kehitysmaat

Kehitysmaat olivat aikoinaan Nokian vahvaa markkina-aluetta. Sittemmin halvat kiinalaiset Android-puhelimet alkoivat voittaa markkinoita. Tilanne kehittyy kuitenkin hyvin nopeasti.

Firefox-browseristaan kuuluisa Mozilla partnereineen (Telefonica, LTE, Alcatell) julkaisi ensimmäisen Firefox OS -älypuhelimen Latinalaisessa Amerikassa elokuussa. Markkinaosuus on Venezuelassa kolme kuukautta myöhemmin jo 12%. Mozilla on liikkeellä myös itäisessä Keski-Euroopassa.

Ps. Vaikka Nokia hukkasi Android-mahdollisuuden hidastelullaan, tämä mahdollisuus olisi ollut käytettävissä silloin kun Nokia valitsi Microsoftin. Nokia pelasi varman - ei kun vanhan - päälle.

Firefox OS:ssä on tosin Nokian kartta-palvelut, joten tavallaan loppu hyvin kaikki hyvin. Jos NSN ostaisi Alcatellin niin kuin on spekuloitu, Nokia olisi kai puhelintoimittajakin. Ellei Microsoft-sopimus estä sitäkin.

Helsingin opetusviraston ehdotus arvolausumiksi - ajatuksia

Helsingin opetusvirasto haluaa saada vanhemmat keskustelemaan arvoista. Tarkemmin sanoen opetusvirasto on kirjoittanut pari suhteellisen yleisellä tasolla olevaa slidea, joita kutsuu ehdotuksiksi arvolausumiksi. Kuten arvata saattaa arvoissa puhutaan paljon erilaisuudesta. Rikastuvasta moninaisuudesta. Koska olen kahden lapsen vanhempi ja koska olen lisäksi vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsen, haluan suhtautua ehdotukseen ns. rakentavasti.

Ongelma arvolausumissa on se, että ne ovat yleisellä tasolla ja ranskalaisen viivan omaisia. Arvolausumissa ei ole juurikaan mitään mihin voisi sanoa että tuossa olen eri mieltä. Dokumentissa ei esimerkiksi suoraan sanota, että moninaisuuden kasvu on positiivinen asia mutta laiska lukija saattaa tulkita dokumentin niin. Tämä mahdollistaa ehkä sen, että opetusvirasto voi tulkita dokumenttia niin kuin haluaa.

Selvästikään dokumentissa ei kuitenkaan puhuta rikastavasta moninaisuudesta vaan rikastuvasta. Moninaisuus rikastuu eli kasvaa, mutta onko se rikastavaa. Kysymys jää ilmaan.

Nyky-Suomessa painotetaan työpaikoilla ja kouluissa erilaisuuden sietämistä ja arvostamista. Työntekijällä ja koululaisella on oikeus tulla kohdelluksi työyhteisössään tasa-arvoisesti riippumatta siitä, mitä sukupuolta tai kansallisuutta hän edustaa. Tämä asia tulee dokumentissa suhteellisen selkeästi esille, eikä tässä ole mitään kiistanalaistakaan.

Virallisissa puheissa monimuotoisuus esitetään kuitenkin suorastaan tavoitteeksi. Usein edelleenkin väitetään että organisaation kaikki jäsenet voittavat, kun monimuotoisuus kasvaa. Kriittinen aikansa seuraaja toki jo tietää, että väite ei pidä paikkaansa. Kun monimuotoisuus kasvaa tietyn tason yli, haitta ylittää hyödyn.  Koska opetusviraston dokumentissa ei tästä asiasta mainita mitään - tämähän ei ole arvoväittämä vaan tosiasia-väittämä - on olemassa riski että dokumenttia tulkitaan kuitenkin niin, että monimuotoisuus on rikastavaa. Toisaalta en halua olla vainoharhainen - aion kuitenkin tuoda asian rakentavasti esiin.

Taloustieteen nobelisti George Akerlof kasittelee kirjassaan Identity Economics erilaisuutta kouluissa. Moninaisuushan kasvoi USA:n kouluissa dramaattisesti, kun oppilaita alettiin kuljettaa koulupiireistä toiseen moninaisuuden lisäämiseksi. Monissa kouluissa moninaisuuden lisääntyminen johti dramaattiseen yhteisen vaikkapa keskiluokkaisen arvopohjan romahtamiseen ja oppilaiden voimakkaaseen jakaantumiseen jengeihin. Osa jengeistä käytti nimenomaan koulun sääntöjen rikkomista signaalina jengiin kuulumisesta. Yleensä alempien yhteiskuntaluokkien perheiden lasten ja mustien oppilaiden jengit signaloivat jengiin kuulumista kaikkein destruktiivisimmin. Yksilön oli vaikea vaihtaa jengiä monestakin syystä, vaikka yksilö olisi halunutkin vapautua omasta jengistään päästäkseen eroon yksilön kannalta destruktiivisista normeista, jotka estivät koulumenestyksen.

USA:ssa ristiriidat kouluissa ratkaistiin käytännössä niin, että valintaa lisättiin ja ne oppilaat jotka eivät halunneet "suorittaa", ajautuivat käymään kursseilla missä opettaja teeskenteli opettavansa ja oppilaat teeskentelivät oppivansa. Oppilaat shoppailevat koulussa kursseja mielensä mukaan ja oppimisen laatu laskee.

Akerlof ei kritisoi koulukuljetuksia sinällään, vaan painottaa voimakkaasti sitä, että vain ne koulut voivat pärjätä hyvin, joissa oppilailla on perhetaustasta riippumatta sama identiteetti. Hyvä koulu-yhteisö kykenee muovaamaan oppilaiden identiteettiä. Identiteetin muovaamisessa ei kuitenkaan ole mitään viisasten kiveä. Yhteinen identiteettikään ei välttämättä ole positiivinen asia. Se voi olla myös negatiivinen - muistan että Rauman Lyseossa 50-70-luvulla oppilaiden yhteinen identiteetti perustui vertaisvalvonnalla ylläpidettyyn normiin kukaan ei lue. Opettajien yhteinen identiteetti tuntui painottavan opettajan täydellistä mielivaltaa oppilaiden yli.

Moninaisuus ei paranna mahdollisuuksia luoda yhteinen positiivinen identiteetti koulussa. Ei se toki mikään estekään ole mutta kumminkin selvä hidaste. Kuinka paha hidaste se on, on toki vaikea määritellä. Monet hyvät koulut USA:ssa ovat yksityisiä. En usko kumminkaan, että yksityisyys on oleellisin asia, vaan se että kouluilla on mahdollisuus valita oppilaansa ja määritellä omat arvonsa. Ja että koulut kilpailevat keskenään parhaista oppilaista. Suuri osa hyvistä kouluista on Akerlofin mukaan USA:ssa katolilaisia kouluja.

Koulujen eriytyminen Helsingissäkin jatkuu vääjäämättä. En itse hyväksy kuljetuksia lähiöistä toiseen ainakaan niin kauan kuin rikastavaa maahanmuuttoa kritisoivia leimataan rasisteiksi. Siinä vaiheessa kun ongelmista aletaan puhua rakentavasti, ja kun maahanmuuttopolitiikalle on annettu selkeät laadulliset ja määrälliset tavoitteet ja on luotu mekanismit tavoitteiden saavuttamiseksi, komporomisseja voidaan tehdä.

Kiinailmiö hidastumassa? Ainakin NSN:llä?

Olen kritisoitunut sitä ajattelua, että yrityksen työntekijät saadaan tekemään hyvää työtä pelkällä valvonnalla toisaalta ja taloudellisilla insentiiveillä toisaalta. Todellisuudessa tärkeitä draivaajia ovat myös yrityksen päämärien sisäistäminen, identifioituminen työryhmän jäseneksi ja ammattiylpeys.

Olen ohjelmoija, joka tekee laadukasta koodia toisten samanlaisten ohjelmoijien kanssa. Porukkani tekee kovaa työtä ja yrittää toteuttaa markkinoinnin myymiä ratkaisuja. Markkinointi myy usein ylisuuria lupauksia, kun ei joudu itse niitä toteuttamaan.

Kuulin huhun, että NSN ottaa Suomeen uusia työntekijöitä nimenomaan siksi, että töitä siiretään Kiinasta Suomeen.

En ihmettele. Kiinalaiset työntekijät ovat ehkä ammattitaidoltaan kilpailukykyisiä suomalaisten kanssa ainakin, jos palkkataso otetaan huomioon. Pitkään on puhuttu, että entäs sitten kun Kiinassa palkat alkavat olla Suomen luokkaa. Tämä ei kuitenkaan ole ensisijainen kysymys. Ensisijainen ongelma on se, että kiinalainen työntekijä ei todennäköisesti millään lailla sitoudu NSN:läisyyteen. NSN ei käsittääkseni ainakaan jossain vaiheessa ollut edes työntekijän muodollinen työnantaja, vaan NSN tavallaan vuokrasi työvoimaa Kiinan valtiolta. Kiinalaisten työntekijöiden ei annettu kaveerata ei-kiinalaisten työntekijöiden kanssa, vaan tällaisesta kaveruudesta sai varoituksen. Varoituksen antoi nimenomaan NSN ei-kiinalaiselle työntekijälle.

Voi jopa olla, että jokainen tieto jonka kiinalainen insinööri NSN:llä työssä ollessaan saa, valuu kiinalaisille toimijoille. Ainakin kiinalaisten insinöörien työpaikka-uskollisuus on NSN:llä ollut alhainen. Toki tämä voi johtua osin työpaikkojen korkeasta tarjonnasta.

Kiinalainen on ehkä lojaali Kiinalle mutta harvoin NSN:lle. Tämä ei ole syytös vaan toteamus. Jonkun mielestä kiinalaisten työntekijöiden leimaaminen epäilyttäviksi on varmaan rasismia. Ei ole. Ihmisten lojaliteetit vaihtelevat. Joku on lojaali yhdelle organisaatiolle, toinen toiselle, kolmas ajaa vain omaa etuaan.

Kyse ei myöskään primääristi ole siitä että kiinalainen työntekijä ei ole suomalainen vaan siitä että kiinalainen työntekijä ei ole NSN:läinen.

Hesarin ahdinko, sananvapaus ja Ylen pahuus

En ole mikään suuri HS:n ystävä, vaikka en kutsukaan sitä Pravdaksi. Lasken sen kumminkin laatulehdeksi niin kuin lasken toki Ylenkin laatumediaksi. (Sekä Yle että HS ovat minun näkökulmastani aivan liian monikulttuurisuus-myönteisiä ja ne kannattavat kansallisen identiteetin dekonstruktiota.)

Mutta kyllä maailmassa mielipiteitä ja keskustelua tarvitaan. Sananvapaus ei ole kaatamassa maailman taloutta, hyvinvointiyhteiskuntaa eikä kenenkään ihmisoikeuksia. Eittämättä alan välillä ajatella, että meitä kohdanneet sananvapaus-loukkaukset pitäisi tulevaisuudessa kostaa estämällä monikulttuurisuuden kannattajian oikeus puhua. Jonkun ajan kuluttua kuitenkin ajattelen, että muiden mielipiteitä pitää sietää.

Sananvapaus luo henkisiä ja taloudellisia arvoja, se mahdollistaa omien ajatusten ja hypoteesien jatkuvan tarkastamisen toisten ihmisten mielipiteitä ja toisten ihmisten esittämiä faktoja vastaan. Sananvapaus on oleellisesti ongelmattomampi kuin demokratia, joka on luonut monessa maassa valtion menojen nosto-automaatin ja estänyt Suomea harjoittamasta järkevää turvallisuuspolitiikkaa.

Väärät mielipiteet korjaantuvat helpommin kuin väärä politiikka. Mikäli vain "oikeat" mielipiteet sallittaisiin, hyödyllisen tiedon määrä yhteiskunnassa laskisi lähes varmasti. Mikäli sen sijaan Kreikka nyt siirtyisi kolmeksi vuodeksi demokratiasta sotilasdiktauuriin, seuraus VOISI hyvinkin olla Kreikan kannalta edullinen.

Sananvapaus on sanalla sanoen samanlainen asia kuin markkinatalous. Sananvapaus ja kilpailun vapaus nostavat tehokkuutta sponttaanisti. Demokratiakin toimii näin joissain oloissa, mutta usein demokratia on puhdasta eturyhmä-politiikkaa.

HS:n ahdinko on siis minusta tavallaan surullista, koska ahdingon päässä voi olla suomalaisen median köyhtyminen. HS:n ahdinko johtuu osin globaalista median rakennemuutoksesta, mutta osin se johtunee Suomessa vallitsevasta media-monopolista. Yksi media - Yle - on täysin vapaa kilpailun paineesta. Se kykenee tuottamaan nettiinkin uutisia verovaroilla siinä missä HS joutuu kustantamaan webbi-sisällön kuluttajien maksamilla tilauksilla ja mainosrahoilla ja etsimään itselleen kannattavaa liiketoimintamallia Internetissä. Yle on kuin Matkahuollon ympärille rakennettu bussi-firmojen kartelli tai asfaltti-firmojen kartelli.

Yle varastaa sinulta rahaa samalla tavalla kuin kartellit. Kartellit ovat pahoja asioita - kartellien suorittavan portaan työntekijät eivät ehkä ajattele olevansa pahan palveluksessa, mutta ei se heidän moraalista vastuutaan vähennä. Yle ja kartellit ovat pahoja asioita, koska ne toimivat tietoisesti lain henkeä vastaan, ja koska ne supistavat yhteiskunnan tehokkuutta kilpailua estämällä. Keinot voivat olla moninaiset. Asfalttikartellit harjoittivat jopa fyysistä uhkailua, bussi-kartellit ja VR haastoivat Onnibusin useita kertoja oikeuteen ja Yle harjoittaa poliittista lobbausta kilpailun estämiseksi.

Onko kansallisella identiteetillä käyttöä nykymaailmassa?

Kirjoitin Sisun vieraskynään artikkelin kansallisen identiteetin merkityksestä yhteiskunnan tehokkuudelle.

Kirjoitus toistaa toki Kansankokonaisuuden aiemman kirjoituksen Durkheimilainen utlitarismi? tematiikkaa, mutta referoi tällä kertaa Oxfordin Yliopiston Afrikan talouden laitoksen johtajan professori Paul Collierin kirjaa.

Artikkelia voi kommentoida tähän.

Tuloerojen kasvu

Jo Karl Pearson - tilastotieteen isä, eugeenikko, sosialisti ja roturealisti - varoitteli hyvin suurten tuloerojen kansakuntaa heikentävistä vaikutuksista:

Kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi.

Raportoin vähän aikaa sitten siitä, miten Bushin hallinnossa toiminut oikeistolainen taloustieteilijä varoitteli tuloerojen kasvusta hieman toisesta näkökulmasta:

Kenneth Scheve, a Yale political science professor, and Matthew Slaughter, an economist at the Tuck School of Business at Dartmouth, wrote a provocative piece in Foreign Affairs arguing that the United States should adopt a “fundamentally more progressive federal tax system” (e.g., tax the rich more) as the best way of saving globalization from a protectionist backlash. What’s interesting is that these guys are not left-wing radicals wearing tie-dye shirts; Matt Slaughter served in the George W. Bush administration.

Varoittelijoiden joukkoon on liittynyt myös osa finanssi-eliitistä - asiasta raportoi Talouselämä-lehti.

Perheiden yhdistäminen - toinen näkökulma

Perheiden yhdistäminen kiihdyttää maahanmuuttoa tunnetusti voimakkaasti, vaikka muuten maahanmuutto olisikin jo voimakkaasti rajoitettua. Perheiden yhdistämistä voi tottakai perustella inhimillisillä syillä. Kohdemaan kannalta ongelma on tunnetusti se, että passiiviväestön määrä kasvaa, jolloin huoltosuhde pysyy heikkona.

Mielenkiintoinen kysymys on, miten perheiden yhdistäminen vaikuttaa lähtömaihin.

Afrikan talouden professori Paul Collier tuo kirjassaan esille sen, että perheiden yhdistäminen on lähtömaan kannalta ongelmallista. Perheiden yhdistäminen vähentää rahan lähettämistä kotikylään varsin oleellisesti. Kun maahanmuuttajan sukulaiset ovat siirtyneet länteen, rahan lähettäminen vähenee ratkaisevasti.

Toisaalta Collier toteaa, että rahan lähettämisen merkitystä on hiukan liioitelu. Lähetetyn rahan osuus koko kansantulosta on maksimissaan (El Salvador) 15% luokkaa. Toisaalta lähetetty raha nostaa kotiin jääneiden riskinottokykyä. On tutkittu, että tilanteessa missä kotiin jääneitä kohtaa taloudellinen katastrofi vaikkapa sadon menettämisen muodossa, perheen maahanmuuttaja nostaa rahalähetyksiä jopa 50%. Rahalähetykset toimivat siis vakuutuksena.

Matalaa riskinotto-kykyä on yleisesti pidetty yhtenä merkittävänä tekijänä, joka pitää köyhät maat ja köyhät yksilöt köyhinä. Investoiminen tuotantovälineisiin, joihin liittyy sekä korkea riski että korkea keskimääräinen tuotto, on vaikeaa, jos riskin realisoituminen johtaa taloudelliseen romahdukseen. Köyhä valitsee usein tästä syystä alhaisen riskin ja alhaisen tuoton.

Yleisesti ottaen maahanmuutto on kumminkin taloudellisesti jossain määrin edullista lähtömaan kannalta. Useiden pienten maiden osalta, joista jopa enemmistö aktiiviväestöstä muuttaa maasta, maahanmuutto on tosin ollut kehitystä jarruttavaa. Lahjakkaimman ja yritteliäimmän osan lähtiessä, eivät vähemmän lahjakkaatkaan saa työtä, koska yritteliäin osa yleensä työllistää itsensä lisäksi joukon muita ihmisiä. Pätevimmät ja sitoutuneimmat opettajat lähtevät maasta, korruptoituneimmat jäävät. Koulutuksen taso pysyy alhaisena. Suuret maat kuten Intia ja Kiina ovat olleet selvimpiä nettohyötyjiä. Koulutetut maahanmuuttajat eivät ehkä ole lähettäneet suuria summia rahaa kotimaahansa mutta ovat usein palanneet ja perustaneet yrityksiä kotimaahaan.

Palaan maahanmuuttoon kohdemaan kanalta myöhemmin.

Epäoikeudenmukaista?

Minua on hämmästyttänyt usein se, miten keskeinen asema jollekin arvolle - vaikkapa oikeudenmukaisuudelle tai vapaudelle - voidaan antaa muiden päämäärien kustannuksella.

Eilen Tarja Cronberg kommentoi ydinaseiden leviämistä:

Valtioita, joilla on virallinen lupa pitää ydinaseita on viisi: Venäjä, Iso-Britannia, Ranska, Kiina ja Yhdysvallat.

–He ovat saaneet oikeuden pitää ydinaseita, koska he olivat ennen vuotta 1967 tehneet ydinräjähdyksen. Se on aivan absurdi tilanne, Cronberg sanoi.

–On kansainvälisesti aika epäoikeudenmukaista, että joillakin on oikeus ja toisilla ei, hän lisäsi.

Ymmärrän tällaisen lauseen joltain naivilta nuorelta ihmiseltä, mutta nyt ihmettelen, onko Cronberg oikeasti vakavissaan. Voi toki olla "epäoikeudenmukaista", että Pakistanilla ei kansainvälisten sopimusten mukaan ole oikeutta pitää ydinaseita, mutta Venäjällä ja USA:lla on. Koko maailman ihmisten hyvinvoinnin kannalta on kumminkin erittäin huono tapahtuma, kun jokin uusi valtio hankkii ydinaseen. Jos Pakistanin valtio romahtaa, ydinase voi olla katukaupassa.

Toisaalta vastaväite, että USA:n ja Venäjänkin olisi sitten oikeudenmukaisuuden nimissä luovuttava ydinaseesta ei sekään ole tehokkuus-näkökulmasta mielekäs. Maailma muuttuisi todennäköisesti labiilimmaksi, jos ydinaseista luovuttaisiin. Mikä tahansa sadan miljoonan asukkaan valtio uskaltaisi haastaa muun maailman. Entäpä jos jokin maa rikkoisi sopimusta ja muut maat noudattaisivat sitä?

Toivon, että Cronberg puhuu ns. löysää läppää.

Epäoikeudenmukaisuudesta syntyvä moraalinen tuohtumus tai raivo on terve asia, kun puhutaan vaikkapa siitä, että jollain työpaikalla henkilö A saa olemattomasta työsuorituksesta parempaa palkkaa kuin henkilö B. Tai että perheessä lapsen A harrastuksiin kulutetaan paljon enemmän rahaa kuin lapsen B. Mutta ydinaseiden leviämisestä puhuttaessa oikeudenmukaisuuden argumentilla ei ole mitään merkitystä. 

Jos ei kestä ydinaseisiin liittyvää epäoikeudenmukaisuutta, vaan kokee asiasta moraalista raivoa, kannattaa miettiä asiaa ihan rauhallisesti vaikka omien lastensa kannalta.

Cronberg toteaa myös, että asiantila ei ole vain epäoikeudenmukainen vaan myös absurdi. Absurdiudesta on vieläkin vähemmän haittaa kuin epäoikeudenmukaisuudesta. Silloin kun maailma kehittyy parempaan suuntaan ja syntyy jokin uusi instituutio - kuten sopimus ydinaseiden leviämisen kieltämisestä - sopimus voi kuullostaa "absurdilta", koska se jättää jo olemassaolevat ydinasevaltiot ulkopuolelle. (Pääsääntöisesti sopimusten ja lakien pitäisi kai olla universaaleja, eikä niissä kuuluisi tehdä poikkeuksia Pekan ja Maijan tapauksessa, mutta tällaiset periaatteet voidaan ohittaa vallan mainiosti, kun vaikkapa nyt ihmiskunnan ilmiselvä etu sitä ehdottomasti vaatii.)

Instituutiot eivät synny yleensä - tai ainakaan läheskään aina - periaatteellisen pohdiskelun kautta vaan sitä kautta, että erilaiset intressiryhmät tekevät absurdeja kompromisseja, jotka sitten kirjoitetaan sopimuksiksi ja laeiksi. Näin syntyneet sopimukset, lait ja instituutiot voivat tietysti olla tehottomia, ja niitä on sitten kritisoitava tehottomuus-näkökulmasta, mutta se onkin sitten toinen asia.

Brittiläinen parlamentarismi ja inklusiivisuus ovat syntyneet vuosisatojen myötä tällaisten absurdien kompromissien kautta. Samoin vaikkapa suomalainen yhteiskuntajärjestelmä. USA:n järjestelmän synnyssä poliittisilla ideologioilla ja suunnittelulla on toki ollut suurempi asema. Kaikkia järjestelmiä on syytä arvioida jatkuvasti tehokkuus-näkökulmasta.

Ollila: luottamus organisaatioon meni

Edellisessä postauksessani tuli esille taas kerran se, että toimiva yritys on ns. moraalinen yritys, missä yrityksen työntekijät sisäistävät yrityksen päämäärät sen sijaan, että toimisivat vain omaa etuaan ajatellen. Yrityksen johto voi luottaa yrityksen työntekijöihin ja työntekijät johtoon.

Ollilan mukaan Nokiassa tapahtui joskus 2008 muutos, jonka jälkeen yrityksen johto ei enää voinut luottaa organisaatioon eli siis alaisiinsa.

Johtajana Ollila on aina korostanut arvoja ja yhtiön oman toimintamallin merkitystä. Keskeinen arvo oli Ollilan mukaan luottamus. Toinen oli oikeus epäonnistua, kunhan samaa virhettä ei tee kahdesti.

Ollilan mukaan eri puolilta organisaatiota vakuutettiin 2008–2009, että Symbian saadaan uudistettua kilpailukykyiseksi.

"Meidän oli hallituksessa pakko luottaa siihen, että organisaatiosta tulevat viestit pitävät paikkansa. Olivathan ne aikaisemminkin pitäneet paikkansa. Mutta vanha luottamus organisaatioon ei yhtäkkiä toiminut. Tuotteet alkoivat myöhästyä."

Tämä oli siis toinen perimmäinen syy Nokian romahdukseen. Toinen syy oli Ollilan mukaan softa-osaamisen heikkous. Nokia oli hardis-talo.

Rivien välistä selviää, että Ollila oli tyytymätön valitsemaansa yrityksen johtoon - siis Kallasvuohon:

Kun suunnitelmien toimeenpano alkoi kangerrella yhä enemmän 2007 organisaatiouudistuksen takia, Ollila kertoo hallituksen puheenjohtajana miettineensä puuttumista yhtiön operatiiviseen toimintaan.

"Olen aivan varma, että toimeenpano olisi sotkeutunut vieläkin enemmän, jos hallituksen puheenjohtaja olisi toimitusjohtajan ohitse alkanut ottaa kantaa operatiivisiin asioihin."

Joulukuussa 2010 ja tammikuussa 2011 Nokian hallitus pohti pitkään käyttöjärjestelmän ongelmia. Ensisijaisena vaihtoehtona oli jatkaa Symbianilla ja Meegolla. "Arvioidessamme hallituksessa yhtiön kilpailukykyä 2–3 vuoden aikavälillä näillä käyttöjärjestelmillä, siihen liittyi suuria riskejä. Erittäin pitkän ja huolellisen harkinnan jälkeen päädyimme Microsoftiin, jota muuten ulkopuoliset neuvonantajamme, yhtiön johto ja tuotekehitys myös laajasti tukivat."

Päätös oli suuri virhe. Nokian älypuhelimet eivät pärjänneet kilpailussa. Samaan aikaan Android ja Apple lisäsivät etumatkaansa.

"Pitää paikkaansa. Emme onnistuneet luomaan Microsoftin käyttöjärjestelmällä kilpailukykyisiä tuotteita ja vaihtoehtoa kahdelle alan hallitsevalle yritykselle", Ollila sanoo.

Microsoft, Nokia, Krugman ja ibn Khaldun: asabiyah muuttuu osaksi main stream (liike)taloustiedettä

Ne, jotka ovat seuranneet blogiani alusta saakka varmasti tietävät, että Kansankokonaisuus on käsittellyt yhteisöjen sisäisen koheesion merkitystä yhteisön (yritys, kansallisvaltio, yhdistys) tehokkuuden kannalta, alusta asti. Lokakuussa 2006 kirjoitin:

työntekijän mallittaminen puhtaasti itsekkäänä toimijana kuvaa huonosti työntekijän toimintaa yrityksessä. Yleensä työntekijät eivät toimi kovinkaan itsekkäästi vaan tekevät yhteistyötä keskenään. Yhteistyön edellytyksenä on kuitenkin yhteisyyttä edistävä "moraalinen yritys". Jos yrityksen johto olettaa työntekijöiden olevan yksinomaan itsekkäitä ja jopa tukee tällaista itsekkyyttä, yritys saa mitä pyytää.

Tosiasiassa itsekkään toimijan metafoora kuvaa paljon paremmin simpansseja kuin ihmisiä. Ihminen on ultrasoosiaalinen eläin joka tekee (yleensä) yhteistyötä jos muutkin tekevät. Yhteistyön aktivoituminen vaatii kuitenkin että yritys tukee yhteistyötä - äärimmäisessä tapauksessa myös ns. kepillä. Jos ihmisyksilö todella olisi yhtä itsekäs kuin simpanssi ei keskisuurikaan yritys voisi toimia ollenkaan.

Ihminen ei muistuta sosiaalisena toimijana juurikaan lähimpiä sukulaisiaan vaan pikemmin ns. eusosiaalisia hyönteisiä eli muurahaisia ja mehiläisiä. Ihminen eroaa muurahaisista lähinnä siinä että ihmisten yhteistyö on ehdollista. Ihminen harjoittaa yhteistyötä jos hän elää "moraalisessa yhteisössä", eli yhteisössä joka tavalla tai toisella rankaisee yhteisten normien rikkojia, mutta toimii muuten melko itsekkäästi tai rajoittaa yhteistyön lähimpiin sukulaisiinsa ja ystäviinsä. Ihminen on toki aina sekä itsekäs että yhteisöllinen toimija mutta yhteistyön määrä vaihtelee voimakkaasti olosuhteista riippuen.

Yritykset maksavat kalliin hinnan elleivät ymmärrä ihmisen todellista luontoa vaan tarrautuvat rationaalisen valinnan teorian yksinkertaistettuun ihmiskuvaan. Kokeelliset taloustieteilijät ovatkin havainneet että rationaalisen valinnan teoriaa uskomaan ehdollistetut taloustieteilijät ovat keskimääräistä huonompia yhteistyön tekijöitä kuin muut ihmiset. 

Koheesiota painottava tutkimusperinne perustuu 1300-luvulla eläneen pohjoisafrikkalaisen sosiologin ibn Khaldunin teoriaan ryhmäkoheesion syklisyydestä. Olen väittänyt, että osasyy Nokian / NSN:n menetyksiin on ollut nimenomaan yrityksen koheesion lasku. On mielenkiintoista havaita että Paul Krugman on samoilla linjoilla Microsoftin osalta:

Yep: the uncouth nerds who created Microsoft became incredibly rich, acquired couth, and lost their edge; Apple stayed edgy in part because of Steve Jobs, but also because it was a disappointment for so long. And if its plans to build a high-tech Versailles are any indication, the now super-successful Apple may be heading down the same road as its one-time nemesis.

By the way, I learned about Ibn Khaldun from reading Peter Turchin, whose stuff is interesting and great fun if you’re a history nerd like me.

Turchin jatkaa Krugmanin ajatuskulkua omalla blogillaan.

Professori Paul Collier Oxfordin yliopistosta puhuu diversiteetistä

Professori Paul Collier - Oxfordin yliopiston Afrikan Talouden tutkimuksen laitoksen johtaja - puhuu Economistin haastattelussa maahanmuutosta ja väittää, että diversiteetillä on todennäköisesti jonkinlainen optimaalinen taso. Liian alhainen diversiteetti alentaa innovaatiota mutta liian korkea vähentää luottamusta. Toisaalta Collierin mukaan maahanmuuton luonne on sellainen, että jos maahanmuutolle ei tehdä mitään, vaan se jätetään kehittymään vapaasti, maahanmuutto kiihtyy koko ajan. Nimittäin, kun tietystä maasta tai kulttuurista A maahan B saapunut "diaspora" on tarpeeksi suuri, A:sta on todella matala kynnys muuttaa maahan B. Kun keskituloisten määrä maassa A lisääntyy vaikkapa diasporan maahan A lähettämän rahan takia, yhä suuremmalla osalla maan A väestöstä on varaa hankkia matkaliput maahan B.

Haastattelussahan ei ole tavallaan mitään uutta sille, joka on seurannut esimerkiksi Robert Putnamin tutkimuksia diversiteetistä, mutta kuten Collier sanoo, on ollut tabu tehdä mitään suosituksia sosiaalitieteessä tehtyjen tutkimusten perusteella. Collier myös kysyy reippaasti, onko monikultturismi todella ollut kantaväestön kannalta pelkästään edullista, kun kantaväestön MÄÄRÄ Lontoossa on pudonnut puoleen.

Collier ei tiedemiehenä anna kuitenkaan mitään lopullisia vastauksia, vaan haluaa ainoastaan rakentaa viitekehyksen, missä asiallinen keskustelu maahanmuutosta olisi mahdollista.

Collier on myös kirjoittanut kirjan Exodus: How Migration is Changing Our World, jota en vielä ole lukenut. 

Päivitys: Sain kirjan Amazonin Kindle Storen kautta samantien käsiini ja aloin lukea. Vaikuttaa todella hyvältä. Kirjoittajan arvomaailma on toki hyvin erilainen kuin omani, mutta kirjoittajan asiantuntemus, rehellisyys ja pelkäämättömyys tekee vaikutuksen. Juuri tällaista kirjaa maahanmuutosta on tarvittu.

Taksitoiminnan vapaus luo innovaatiota ja alentaa hintoja

Lukekaapas Helsingin Sanomien juttu siitä, miten San Franciscossa ja Tukholmassa taksin voi tilata netin kautta.

Homma perustuu siihen että kuka tahansa voi periaatteessa ryhtyä taksikuskiksi, Sekä asiakkaat että kuskit ovat rekisteröityneitä systeemiin. Jokaisen ajon jälkeen asiakkaat antavat arvostelun kuskille ja kuski asiakkaalle. Huonosti käyttäytyvät eli sääntöjä rikkovat taksikuskit ja -asiakkaat putoavat järjestelmästä kokonaan pois.

Homma toimii siis tavallaan kuin huuto.net - vertaisvalvontaan perustuen. Kuluttajan ei tarvitse odottaa taksia taksijonossa vaan lähimmän vapaan taksin voi napata suoraan karttasovellukselta vaikka pubissa istuessa. Hinta määräytyy samalla. Kuluttaja voi valita vaikkapa sellaisia kuskeja joilla on vähintään 98% positiivisia arvioita aivan kuten Huuto.net:issä. Kuski voi valita vastaavasti. Valinta on automatisoitu kuskin ja asiakkaan määrittämillä suodattamilla.

Suomeen tätä ei toistaiseksi saada koska meillä on tässäkin sääntely. Mutta se sääntely murtuu niin kuin murtui bussikartellikin. Ja hinnat putoavat todennäköisesti niin kuin bussienkin osalta.

Ruotsin alkuperäinen taksiliikenteen vapauttaminenhan epäonnistui aika pahasti, koska takseja ei valvottu mitenkään. Homma oli täysin villiä. Kun kävin työmatkalla Tukholmassa tai Lundissa isäntäväki kertoi ennakolta, minkä firman taksi pitää ottaa, jotta ei joudu petetyksi. Vertaisvalvonta ratkaisi siis osittain ongelman.

Tässä HS:n kuvaamassa mallissa valvonta perustuu alunperinkin kokonaan vertaisvalvontaan, joka on tehokkaampaa kuin keskitetty valvonta. Järjestelmä luo uusia työpaikkoja vaikkapa nuorille, koska muuta ei tarvita työn aloittamiseen kuin auto ja rekisteröityminen järjestelmään. Järjestelmä on myös käytännössä turvallisempi kuin nykyinen, koska häiriköt tippuvat melko noepeasti pois järjestelmästä. HS:n juttu kertoo miehestä joka aiemmin ajoi perinteistä taksia ja joutui väkivallan kohteeksi taksina toimiessaan. Uudessa järjestelmässä riski on paljon pienempi.

Kuten mikään disruptio tämäkään ei ole tietysti voitto kaikille. Pieni ryhmä ihmisiä - säännöstelystä hyötyvät taksilupien omistajat - kärsivät niin kuin aina kun kartelleja tai monopoleja puretaan. Hyötyjiä ovat varsinkin vähävaraiset kuluttajat ja ne ihmiset, joille aukeaa uusi mahdollisuus toimeentuloon.

Kun autonomiset autot tulevat ja kuskeja ei enää tarvitaan järjestelmä tietysti tulee vieläkin helpommaksi. Toisaalta autonomiset autot syövät työmahdollisuuksia.

Markkinataloudessa on kupru pankkijärjestelmän kohdalla, kuten tietysti kaikki tiedätte

Luottamukseni markkinatalouteen ei mitenkään mennyt silloin kun tajusin, että markkinat eivät kykene sponttaanisti tuottamaan optimaalisia ratkaisuja kaikkiin ongelmiin. Esimerkiksi ratkaisemaan globaaleja yhteismaan ongelmia kuten ilmastonlämpenemistä, merien saastumista tai kalakantojen romahdusta. Tai tuottamaan optimaalisen tehokkaita ratkaisuja työttömyysturvaan tai terveydenhuoltoon.

En oikeastaan koskaan uskonutkaan mihinkään puhdasoppiseen markkinatalouteen, vaan uskoin että hallituksen tms. pitää osallistua taloudellisten insentiivien asettamiseen vaikkapa nyt haittaveroja määräämällä. Valtiolla voi olla muitakin hyödyllisiä tehtäviä kuten omistusoikeuden turvaaminen, maanpuolustus, koulutuksen turvaaminen vähäosaisille tai työttömyysvakuutuksen tarjoaminen.

Koin paljon suuremman järkytyksen, kun tajusin, että ns. Luovan Tuhon - tehottomien yritysten kaatumisen olemassaolon taistelussa - ei anneta toimia pankkien osalta. Jotkut pitävät Luovaa Tuhoa markkinatalouden jopa tärkeimpänä tehokkuutta parantavana tekijänä. Jopa tärkeämpänä kuin kilpailua.

Pankkeja pelastetaan, koska pankkijärjestelmä on jonkinlainen korttitalo tai ainakin monimutkainen järjestelmä, jonka yhden osan tuhoutuminen vetää muitakin mukanaa. Pankkijärjestelmä on siis toisaalta anteeksiantamattoman haavoittuva systeemi ja toisaalta olemassaolon taistelu ei pankkien osalta toimi: huonot pankit eivät välttämättä katoa hyvien tieltä. (Pankkijärjestelmä on hiukan kuin julkishallinto, jossa tehottomasti toimivalle virastolle, joka ei onnistu tehtävänsä hoitamisessa, annetaan lisää määrärahoja jota tehtävä tulisi hoidettua. Huonoutta pikemmin palkitaan.)

Olin helpottunut kun tajusin, että Naked Economics-kirjan kirjoittaja professori Charles Wheelan vaikutti aivan samalla tavalla ahdistuneelta asiasta:

The iron law of capitalism is that firms that fail should fail. We did that with Lehman Brothers and it nearly took all of us with them. The global financial system does not look like a textbook model where strong firms thrive in a crisis and weak firms fail; it’s more like a group of mountain climbers tethered together on the edge of a precipice. How do we allow the market to punish wrongdoers without sending all of us spilling down the mountain?

On aina virkistävää kuunnella mitä keskilinjan poliitikolla ja tiedemiehellä on sanottavaa maassa, missä polarisaatio on vallitsevaa:

 

Kansallismieliset ja muka-kansallismieliset Norjassa ja Suomessa

Olen käsitellyt Norjan natsi-hallinnon kannattajia varsin ymmärryksellä Sarastuksen kirjoituksessa Kiitos / Tack 1941-1945.

Älyllinen pointtini oli mm. se, että monet ihmiset toimivat täysin vilpittömin ja isänmaallisin motiivein osallistuessaan Nasjonal Samling -puolueen toimintaan. Monet suorittivat suuria uhrauksia aatteensa hyväksi. Toiset puolueeseen kuulumattomatkin halusivat lähteä taistelemaan Suomen puolella Neuvostoliittoa vastaan, mihin avautui mahdollisuus ainoastaan saksalaisissa/quislingilaisissa joukoissa. Nämäkin ihmiset leimautuivat sitten maanpettureiksi.

Toisaalta on tietysti täysin ymmärrettävää, että monet monet muut norjalaiset kokivat Nasjonal Samlingin toiminnan maanpetturuutena. Sana kansallinen (nasjonal) puolueen nimessä kuullosti karkealta pilalta heidän korvissaan. Kun Nasjonal Samlingin kannattajat tulkitsivat (ja tulkitsevat) Saksan miehittäneen Norjan puolustaakseen Norjan neutraliteettia angloamerikkalaista imperialismia vastaan, norjalaisten oli vaikea uskoa heidän vilpittömyyteensä. Englantiko todella uhkasi Norjan vapautta?

Samalla lailla kuullostaa monesta nyky-suomalaisesta varsin karkealta pilalta kun eräät suomalaiset kutsuvat itseään kansallismielisiksi ja esittävät EU:n ja Naton suurimmaksi uhaksi Suomen vapaudelle. Venäjän sen sijaan uskotaan puolustavan länsimaista sivistystä homoja, Greenpeacen terroristeja ja islamisteja vastaan - tai vähintäänkin kieltäydytään puolustamasta suomalaisia virkamiehiä tai vihreitä ja kansallismielisiä aktivisteja, kun nämä jotuvat venäläisten viranomaisten valtioterrorin kohteeksi.

Ps. Älyllisen pointtini lisäksi minulla on tietysti emotionaalinen syy puolustaa Nasjonal Samlingin kannattajia. Koen heidät meikäläisiksi. Veljikseni. En ala kuitenkaan selitellä Saksan liittolaismaiden toimintaa parhain päin. Todellisuutta on kuvattava objektiivisesti. Rehellisesti.

Mainstream taloustiede ja rationaalinen diskriminaatio

On todella ilo lukea minkä tahansa tieteenalan kirja, joka on suunnattu sivistyneelle ei-asiantuntijalle, on helppolukuinen ja sujuva, mutta käsittelee kuitenkin varsin perusteellisesti ko. tieteenalan pääalueet.

Kirjan Naked Economics: Undressing the Dismal Science (Fully Revised and Updated) kirjoittaja Charles Wheelan on toiminut mm. Economist-lehden toimittajana ja ollut demokraattien ehdokkaana kongressiin. Poliittisesti kirjoittajaa voinee kuvailla demokraattien oikeistosiiven edustajaksi. Hänen kynästään on mm. kirjanen Centrist Maniphesto, jota en vielä ole lukenut.

Vasemmistolainen taloustieteilijä Herbert Gintis antaa kirjasta hyvin ylistävän kommentin.

Most books on economics for the layperson are written with some political axe to grind. These books are universally worthless. There are a few books that simply present what economists know, and basically agree that they know. There is a lot more that economists know than might be gleaned from reading the newspaper or following political debates. Most political hacks (and anyone who says "I am a committed liberal" or "I am a committed conservative," is a political hack in my opinion, because issues general benefit from insights from both camps) simply ignore the laws of economics. There are a few informative and unbiased expositions for the layperson, which I have reviewed on my web site (under "You Must Read This!", Books on Economics for Serious Beginners. Naked Economics is probably better than any of these, simply as a balanced literate exposition.

Kirja eroaa edukseen monesta muusta ei-asiantuntijoille suunnatusta taloustieteen yleisestityksestä siinä, että se ei käsittele vain markkinoita ja markkinoihin liittyviä anomalioita -  vaikkapa John McMillanin sinänsä loistavasta Reinventing the Bazaar: A Natural History of Markets.

Kirja selittää myös mm. sen miten Yhdysvaltain keskuspankki FED toimii ja käyttää rahapoliittista valtaa pyrkien pitämään talouden pyörät pyörimässä. Kirja käy perusteellisesti läpi myös demokratian puutteita - mm. sitä miksi juuri pienet eturyhmät saavat melkein huomaamatta ryhmälle edullisia mutta tehokkuutta alentavia ja kilpailua rajoittavia päätöksiä vedätettyä läpi kongressissa.

Kirja käsittelee myös tämän blogin useasti käsittelemää palkkaerojen kasvun ongelmatiikkaa. Kirja tuo esiin saman väitteen kuin Kansankokonaisuus eli että tuloerojen kasvu ei ole vain vasemmistolaisten huolen aihe. Tuloerojen kasvu johtaa helposti vaikkapa nyt populismin tai vasemmisto-vallankumouksellisuuden kasvuun, sitä kautta vaikkapa protektionismiin vahvistumiseen ja sitä myötä talouskehityksen hidastumiseen:

Kenneth Scheve, a Yale political science professor, and Matthew Slaughter, an economist at the Tuck School of Business at Dartmouth, wrote a provocative piece in Foreign Affairs arguing that the United States should adopt a “fundamentally more progressive federal tax system” (e.g., tax the rich more) as the best way of saving globalization from a protectionist backlash. What’s interesting is that these guys are not left-wing radicals wearing tie-dye shirts; Matt Slaughter served in the George W. Bush administration.

Köyhien maiden kehityksen ongelmia (ns. development economy) käsitellään laajasti mm. William Easterleyn, Jeffrey Sachisin ja Daren Acemoglun töiden pohjalta.

Rationaalinen syrjintä

Vaikka kirja ei juurikaan käsittele maahanmuuton ongelmatiikkaa - siis maahanmuuttoa väestönlaadun näkökulmasta - kirja kuitenkin puuttuu laajahkosti aiheeseen "rationaalinen diskriminaatio".

Rationaalinen diskriminaatio on sukua rodulliselle profiloinnille: Lentokentän turvavirkailija joutuu jollain perusteella päättämään, kuka lentokoneeseen pyrkivä matkustaja tarkastetaan perusteellisemmin kuin muut. Mikäli tässä valinnassa käytetään kriteerinä rotua tai oletettua syntyperää, kyseessä on rodullinen profilointi.  Rodullinen profilointi on joissain valtioissa lain mukaan kielletty. Tai sen käyttö voi olla vastoin yleistä mielipidettä.

Rodullinen profilointi on kuitenkin tilanteessa, missä informaatio on puutteellista, todennäköisesti tehokkuutta lisäävää. Wikipedia kertoo esimerkin:

The airline ticketing agent who checked Mohamed Atta, the purported leader of the September 11 attacks, and a companion, would afterwards say that looking at the pair his first reaction was to think, "If this doesn't look like two Arab terrorists, I've never seen two Arab terrorists." But he immediately felt guilty, and had no legal grounds to search on the basis of their suspicious appearance had he wished to.

Aikaisemmin monet maat rajoittivat maahanmuttoa rodullisin perustein. USA rajotti aasialaisten maahanmuuttoa. Australia rajoitti vuoteen 1972 asti ei-valkoisen väestön maahanmuuttoa. Tällaista mekanismia kutsuttakoon diskriminaatioksi. Toisenlaista valintaa harjoittaa nyky-Kanada, joka testaa kaikki maahanmuuttajat erityisellä testillä.

Käytännössä Kanadan tapa on tehokkaampi kuin vanha diskriminaatioon perustuva tapa, mikäli kriteerinä pidetään väestön laatua. Wheelanin mukaan on kuitenkin huomattava, että diskriminaatiokin voi olla täysin rationaalisista silloin, kun yksittäisen maahan pyrkijän tai työnhakijan laadusta ei voi olla täyttä varmuutta esimerkiksi siksi että tehokkaita testejä ei ole käytössä tai koska yksityisyyslainsäädäntö estää tiedon saannin työnhakijan tapauksessa.

Wheelan puhuu tosin vain työnhausta, eikä maahanmuutosta, mutta samaa logiikka pätee ilmiselvästi myös maahanmuuton osalta:

Statistical discrimination, or so-called “rational discrimination,” takes place when an individual makes an inference that is defensible based on broad statistical patterns but (1) is likely to be wrong in the specific case at hand; and (2) has a discriminatory effect on some group. Suppose an employer has no racial prejudice but does have an aversion to hiring workers with a criminal background. That’s certainly a reasonable preference, for all kinds of reasons. If this employer has to make a hiring decision without access to applicants’ criminal backgrounds (either because he doesn’t have the time or resources to gather such information, or perhaps because he is forbidden by law from asking), then it’s entirely plausible that he will discriminate against black male applicants, who are far more likely to have served time in prison (28 percent) than white male applicants (4 percent).

A group of economists compared hiring decisions at firms that conduct criminal background checks with hiring decisions at firms that don’t. They concluded, “We find that employers who check criminal backgrounds are more likely to hire African-American workers, especially men. This effect is stronger among those employers who report an aversion to hiring those with criminal records than among those who do not.”

Toisin sanoen mikäli hakijoiden laadusta ei ole tarkkaa tietoa on järkevää tehdä valinta sellaisten ominaisuuksien perusteella, jotka korreloivat laadun kanssa. Koska esimerkiksi maahanmuuttajien koulutustaso, lainkuuliaisuus tai äo korreloivat maahanmuuttajien lähtömaan tai maahanmuuttajan rodun kanssa,  diskriminaatio voi olla rationaalista.

Mutta kuten Wheelan sanoo "With race, more information is usually better". On tehokkaampaa ja vähemmän diskriminoivaa, jos maahanmuuttajia testataan ja informaatio heidän todellisista kyvyistään selviää. 

Kokonaan toinen keskustelunaihe on, pitääkö laadullisia kriteereitä ollenkaan käyttää maahanmuuttajia valitessa. Itse vastaan, että on.

Mikro-mikroekonomiaa: tavaroiden määrä kotona on yhteismaan ongelma

Kun kotitaloudessa on useita jäseniä, on myös erilaisia kuluttajia. Kun asutaan samassa asunnossa, toiset hankkivat yhteiseen asuntoon enemmän tavaroita kuin toiset. Kotona on tv, tietokoneet, huonekalut, kirjat, pikkutavarat, urheiluvälineet, vaatteet jne. Osa tavaroista on yhteiskäytössä, osa jonkun henkilökohtaisessa käytössä. 

Hyödykkeet ovat osin sanan mukaisesti hyödyllisiä, joskus vähemmän hyödyllisiä. Tavarat toisaalta täyttävät tilaa ja tekevät kodista vähemmän viihtyisän. Tavaroiden määrä on yhteismaan ongelma. Vaikka itse vähentäisit päättäväisesti omia tavaroitaisi, toiset hankkivat niitä lisää. 

Lapsuudenperheelläni (äidilläni, sisarillani ja minulla) on yhteinen asunto pikkupaikkakunnalla, jossa kukaan ei asu vakituisesti mutta missä käymme vuoron perään, kun käymme vanhainkodissa olevaa äitiäni tapaamassa. Asunto on juuri ja juuri tarpeeksi hyvin varustettu perushyödykkein, että siellä voi asua muutaman päivän mukavasti. 

Koska asuntoon ei saa tuoda omia tavaroita varastoon, eikä kukaan oikein halua ostaa asuntoon mitään hyödykkeitäkään, ei synny myöskään yhteismaan ongelmaa. Asunto pysyy viihtyisänä. Asunto pysyy myös siistinä, koska jokaisen asunnon käyttäjän kunnia-asia on, että se on siisti kun hän jättää asunnon seuraavalle. Vapaamatkustajan ongelmaakaan ei ole.

Yksityisomistuksen pitäisi olla ratkaisu kaikkiin yhteismaan ongelmiin ja vapaamatkustajan ongelmiin. Käytännössä näin ei aina tietysti. Yhteismaan ongelmien ja vapaamatkustajan ongelmien pitäisi olla tyypillisempiä yhteisomistuksessa olevissa asunnoissa kuten kuolinpesien omistamissa kesämökeissä, mutta tietenkään näin ei aina ole. Syyt ovat tavallaan ekologiset. Kuolinpesän omistama asunto voi pysyä viihtyisänä ns. institutionaalisista syistä.

Entä jos Microsoft hyötyy Nokia-kaupasta?

Kuten edellisestä postauksesta selvisi en usko, että Microsoft pärjää puhelin-busineksessa. Mutta oletetaanpa että pärjäisi. Monien suomalaisten mielestä se olisi ilmeisesti osoitus siitä, että Microsoft kaappasi Nokian Troijan Hevosen avulla. Ehkä, mutta entä sitten. Nokia ei puhelin-alalla ainakaan selvästi enää pärjännyt ja loputkin työpaikat olivat vaarassa.

4700 suomalaista on pian työssä Microsoftin puhelinliike-toiminnassa. Heidän työpaikkansa todennäköisesti pelastuisivat mikäli Microsoftin puhelin-liiketoiminta kukoistaisi. Nyt Nokian kuihtuva osa on myyty yritykselle jolla on edes jotain edellytyksiä tehdä busineksesta kukoistavaa - ja Nokian kukoistava osa on vapaa rasitteista.

Ei kuihtuva suomalainen firma ole parempi työnantaja kuin ulkomaalainen yritys. Toki suomalainen omistaja ja suomalainen johto vetää hiukan kotiin päin, mutta työpaikkojen säilymisen ja lisääntymisen kannalta tärkeämpää on, että yritys kukoistaa kuin se että yritys on kotimainen. Olen itse ollut työssä kahdessa Suomessa toimivassa amerikkalaisessa yrityksessä, eivätkä ne työnantajana ole sen huonompia kuin suomalainen yritys. Tulos tai ulos pätee molemmissa.

Suomalainen vähittäiskauppa on nyt vaikeuksissa. Verkkokauppa on kaupan alalla se disruptio, mikä iPhone oli älypuhelin-markkinoilla. Vähittäiskaupan alalle tarvittaisiin Suomeen lisää ulkomaisia toimijoita, jotta kilpailu ja sitä kautta innovaatio vähittäiskaupassa lisääntyisi. Kaupan monopolit on mitä pikemmin purettava.

Kysymys: miksi Micorsoft osti Nokian - Vastaus: typeryyttään

Yleinen käsitys USA:ssa alkaa olla selvä: Microsoft osti Nokian, koska puhelinliiketoiminnan saaminen sen omiin käsiin oli oleellinen osa Microsoftin TÄYSIN VÄÄRÄÄ strategiaa matkia Applea.

Microsoft ei ole aina toiminut näin - pyrkinyt saamaan kaikkea 100%:sti omaan kontrolliinsa. Sen busineksen parhaita vuosia leimasi yhteistyö lukuisten hw toimittajien kanssa. Koska PC-käyttöjärjestelmiä oli tuolloin käytännössä vain yksi, Microsoft kykeni saamaan itselleen merkittävän osan PC-kakusta. Laitetoimittajien asema oli alisteinen Microsoftille. Kun Applen voittokulku alkoi iPodin ja iPhonen myötä ja Microsoftin liiketoiminta alkoi kuihtua, Microsoftin johto päätti hiljalleen muuttaa strategiaansa vertikaalisemmaksi - siis samankaltaiseksi kuin Apple. Yleinen käsitys USA:ssa tuntuu kuitenkin olevan, että Microsoft matkii väärää yritystä.

 Microsoft ei ole enää vain käyttöjärjestelmää- ja yrityssoftaa myyvä, vaan ainakin yrittää olla myös laite-firma. Samaan tapaan kuin Apple iPhonensa kanssa Microsoft haluaa kontrolloida koko laitetta. Rakentaa itse hardwaren ja käyttöjärjestelmän, kontrolloida appstorea jne.

Applen strategian voittokulku ei enää oikein ole jatkunut. On selvää, että Google on täysin erilaisella strategiallaan ajamassa sekä Microsoftin että Applen ohi. Google haluaa saada mainosrahat ja saadakseen mainosrahat se harjoittaa hyvin heterogeenista toimintaa ja toimii yhteistyössä monenlaisten yritysten kanssa. Se tarjoaa hakupalveluita kaikilla alustoilla, osallistuu maailman merkittävimmän mobiili-ekosysteemin rakentamiseen, tarjoaa maailman suosituinta browseria kaikille alustoille jne. Sen uusin aluevaltaus on tarjota käyttöjärjestelmästä riippumattomia desktop-sovelluksia kaikille alustoille. Se ei kontrolloi hegemonistisesti vaikkapa Android-laitetoimittajia kuten Samsungia, vaan se toimii taitavasti todellisena Troijan Hevosena.

Luovan tuhon kauneus ja riemu

Monelle venäläiselle Neuvostoliiton romahdus on edelleen maailmanhistorian traagisin katastrofi. Monelle suomalaiselle tuntuu Nokian romahdus olevan samanlainen traaginen katastrofi. Yhtäkkiä Neuvostoliitto ei enää ollutkaan suurvalta eikä Suomi johtava korkean teknologian maa. Eräs insinööri-tuttuni totesi surullisena kuultuaan Microsoftin ostaneet Nokian:

"Sitten Nokiasta ei tulekaan uudestaan menestyvää firmaa".

Rinnastus on monella tapaa aiheellinen. Sekä Neuvostoliitto että Nokia romahtivat, koska olivat tehottomia yksiköitä. Neuvostoliitto oli mm. tehoton tuottamaan tuotteita, joita kuluttajat haluavat ja tehoton luomaan ihmisarvoisen yhteiskunnan. Nokia oli tehoton tuottamaan tuotteita, joita kuluttajat haluavat.

Syyllisiä etsitään molemmissa tapauksissa. Syyllisten etsimisen sijaan kannattaisi ihastella, ihmetellä ja riemuita, miten upeaa on, että maailmassa on mekanismeja, millä tehottomat organisaatiot tuhoutuvat spontaanisti tehokkaiden tieltä.  Nokian tuhosi markkinoihin inherentisti liittyvä schumpeterilainen luova tuho. Nokian tuotteet eivät myyneet. Neuvostoliitto tuhoutui ilmeisesti siksi, että tehoton yhteiskunta ei kyennyt enää kilpavarusteluun USA:n kanssa eikä kyennyt pitämään kurissa Itä-Euroopan nukkehallituksiaan. Surullista on vain ja ainoastaan se, että kaikki tehottomat yhteiskunnat - esimerkkinä Pohjois-Korea - eivät tuhoudu. Mekanismi, joka tuhoaa tehottomia yksiköitä, on jollain lailla vajaa.

Vähän on puhuttu siitä, miten Nokiasta on jo vuosien mittaan vapautunut suuri joukko insinöörejä tuottavaan työhön. On todella suuri ilon aihe, kun tuottamattomassa työssä oleva hyvin koulutettu ja lahjakas ihminen vapautuu tuottavaan työhön. Oli surullista ja nöyryyttävää, miten moni lahjakas insinööri oli jämähtänyt Nokialle nysväämään puhelimia, joita juuri kukaan ei halunnut, tai puhelimia, joita ei koskaan edes viety markkinoille. Insinööri on sellainen otus, että hän ottaa teknisiä haasteita vastaan ja puuhastelee niiden kanssa vaikka puuhastelu ei enää olisi kuluttajien kannalta mielekästä. Tarvitaan markkinatalous, jotta tämmöinen insinööri saadaan suuntaamaan voimavaransa tehokkuutta palvelemaan toimintaan. 

40 vuotta Chilen sotilasvallankaappauksesta!

Kenraali Augusto Pinochetin johtama Chilen armeija kaatoi tasan 40 vuotta sitten Chilen demokraattisesti valitun marksilaisen hallituksen ja sen presidentin Salvador Allenden. Vallankaappaus johti lukuisten chileläisten vasemmistolaisten vangitsemiseen ja katoamiseen sotilashallituksen käsissä. Salvador Allenden johtama hallitus oli yksi harvoja demokraattisesti valittuja marksilaisia hallituksia koko maailmassa.  

Chilen sotilaskaappaus oli ensimmäisiä onnistuneita yrityksiä murskata 70-luvulla kaikkialla tapahtunut marksilaisuuden eteneminen. 70-luvulla tuntui, että marksismi on voittamassa. Mm. Vietnamin sota oli juuri päättymässä koko Indokiinan joutumiseen venäläismielisten marksilaisten hallitusten käsiin. Tsekkoslovakian yritys irrota marksilaisuuden ikeestä oli murskattu vuonna 1968. (Oikeastaan oikeampaa on tosin sanoa, että Tsekkoslovakiassa haluttiin eroon totalitäärisestä sosialismista. Monet tsekkoslovakialaiset halusivat itse asiassa samaa demokraattista sosialismia kuin Allenden kannattajat. Mutta sen ajan jakaantuneessa maailmassa asiaa ei yleisesti nähty näin - taistolaisillekin Tsekkoslovakian miehitys oli tapa pelastaa sosialismi.)

Puolet Euroopasta oli ollut melkein 30 vuotta marksilaisten diktatuurien hallussa. Marksismi eteni myös Länsi-Euroopassa - erityisesti yliopistomaailmassa. Kun yksi kolmesta jäljellä olevasta Euroopan oikeistodiktatuureista (Portugal) kaatui vuosi Chilen sotilaskaappauksen jälkeen ns. neilikkavallankumouksessa 1974, Portugal oli sekin melko lähellä joutua marksilaisten käsiin. Portugalia johti parisen vuotta vasemmistolainen upseerijuntta, kunnes osin ulkomaisen painostuksen takia Portugalissa järjestettiin normaalit vaalit, jotka päättyivät sosialidemokraattisen Sosialisti-puolueen voittoon. Neilikkavallankumouksen suorittaneet äärivasemmistolaiset upseerit joutuivat palaamaan kasarmeille - äärivasemmiston äänisaalis jäi 15%:iin. (Tein silloin koululaisena tutkielman Portugalin neilikkavallankumouksesta. Oli mielenkiintoista ja innostavaa olla tuntitolkulla Rauman kirjaston varastossa. Silloin ei vielä ollut Internetiä eikä vastatapahtuneesta vallankumouksesta vielä ollut kirjoja. Oli hyvin avartavaa hankkia 17-vuotiaana tietoa sanomalehti-arkistosta. Muistan, että sympatiani olivat selvät. Pidin neilikkavallankumousta valitettavana tapahtumana.)

Pinochetin sotilaskaappaus tuntui vuoden 1973 henkisessä ilmapiirissa monesta ihmisestä vapauttavalta. Monelle muulle ihmiselle demokraattisen marksilaisen hallituksen tuhoutuminen oli tietysti äärettömän surullinen tapahtuma ja herätti syvää vihaa mm. junttaa tukenutta USA:ta kohtaan. Ensin Neuvostoliitto Tshekkoslovakiassa ja sitten USA Chilessä olivat murskanneet demokraattisen sosialismin ihanteen. Se ei ollut minun ihanteeni, mutta voin toki näin jälkeen päin ymmärtää senkin ihanteen.

Maailma oli hyvin jakaantunut silloin vuonna 1973. En vieläkään voi olla tuntematta iloa kun näen tämän kuvan.

Vasta 80-luvun alussa puolalaiset telakkatyöläiset alkoivat todenteolla murentaa marsilaisuutta. Hetkeksi puolalaistenkin toiveet onnistuttiin murskaamaan toisten aurinkolasipäisten kenraalien toimesta, mutta lopulta Puolasta alkanut sosialismin mureneminen levisi kaikkialle Eurooppaan. 80-90-luvujen vaihteessa varsinkin itäisessä Euroopassa - mutta ei juuri Suomessa - koettiin lyhyt vapauden huuma. Tuntui hienolta olla eurooppalainen - ja että oli edes pikkuisen itsekin osallistunut tuohon taisteluun vapauden puolesta.