sunnuntaina, tammikuuta 19, 2014

Korkman jukisesta sektorista

Sixten Korkman toteaa, että julkisen sektorin kokojen vertaaminen eri maiden välillä on vaikeaa.

Julkisten menojen vertailu Suomen ja muiden maiden välillä on hankalaa, sanoo Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman.
Tilastointiin liittyy Korkmanin mukaan sudenkuoppia, jotka tekevät vertailun vaikeaksi. Esimerkiksi tulonsiirtojen ja etuuksien verottaminen vaihtelee eri maissa, mikä vaikuttaa julkisten menojen suuruuteen.
Lisäksi vertailua vaikeuttaa se, että julkisen sektorin tehtävät määritellään hyvin eri tavoin eri maissa. Suomessa julkinen sektori kerää veroja koulutuksen ja terveydenhuollon järjestämiseen, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa ihmiset joutuvat maksamaan ison osan terveydenhuollosta ja koulutuksesta omasta taskustaan.
Korkman on tietysti oikeassa. 
Julkinen sektori voi lisäksi olla joskus tehokaskin palvelun tuottaja. Tekesin toiminta esimerkiksi edisti suomalaisen peliteollisuuden syntyä voimakkaasti.
Välttämättä esimerkiksi Suomen terveydenhuollon suurin ongelma ei ole julkisten palveluiden tuotannossa vaan erilaisissa kartelleissa. Apteekki-kartellissa. Lääkäriliitto-kartellissa, joka on "asiantuntija"-lausunnoillaan pitänyt lääkärien koulutuksen alhaisena, mikä on johtanut lääkäripulaan ja sitä kautta lääkärien palkkojen nousuun. Mutta kilpailuviranomaiset, jotka nekin ovat osa julkista sektoria, eivät näitä kartelleja ole tehottomuutensa takia purkaneet. 
Julkinen terveydenhuolto on epäonnistunut dramaattisesti terveydenhuollon tietojärjestelmien uudistamisessa. Suomalaisen julkisen koulun taso on ollut suht korkea, mutta viimeaikaisten tutkimusten ja opettajien omien kokemusten perusteella julkisen koulutuksen taso on laskussa. 
Suuri osa ihmisistä jää työmarkkinoiden ulkopuolelle, koska taloudelliset insentiivit eivät toimi, kun verotus ja tulon siirrot ovat korkeita. Suuri osa ihmisistä ei aktiivisesti huolehdi mielekkään koulutuksen hankkimisesta ja hankkiudu pois eilisen päivän aloilta ja romahtavista firmoista.

Ei kommentteja: