lauantaina, tammikuuta 25, 2014

Rokottamatta jättäminen, siivellä eläminen ja kansanterveys

Kirjoitin aikoinaan rokottamatta jättämisestä yhteisöllisyden näkökulmasta:
Jos kaikki rokottavat lapsensa esimerkiksi poliota vastaan, tautiepidemia voidaan välttää. Mutta on oleellista havaita että itse asiassa riittää että tietty tarpeeksi korkea prosentti ihmisistä rokottaa lapsensa, jotta epidemia voidaan välttää. Lääketieteessä käytetään termiä herd immunity:

"Herd immunity (or community immunity) describes a type of immunity that occurs when the vaccination of a portion of the population (or herd) provides protection to unvaccinated individuals."

On siis täysi syy puhua kansanterveydestä eikä pelkästään yksilöiden terveydestä.

On tärkeää tajuta että yhteisön immuniteetti on julkishyödyke jonka tuottamiseen liittyy vapaamatkustajan ongelma: jos kaikki muut ihmiset N - 1 rokotuttavat itsensä, mutta yksi henkilö jättää itsensä rokottamatta, ko. henkilö hyötyy yhteisön immuniteetista ilman että itse osallistuu immuniteetin tuottamiseen. Rokotuksesta on aina tietty haitta yksilölle joten tällainen vapaamatkustaja pääsee hyötymään. 
"Tämä on niin sanottua siivellä elämistä", professori Timo Vesikari Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksesta kuvaa.
"Tällaiset yhteisöt saattavat pärjätä siksi, koska Suomessa tuhkarokkorokotuksen suosio on erittäin korkea, jotain 97–98 prosenttia. Tauti ei leviä normaalisti Suomessa, ja rokottamatta tartunnalta voi säästyä pitkällekin."
Vesikari arvelee, että steineryhteisössä ei olla kovimpia mahdollisia rokotevastustajia, mutta luonnonmukaisuus on arvossaan. Steinerajattelu ei neuvo jättämään rokotuksia pois.
"He pitävät esimerkiksi tuhkarokkoa normaalina lastentautina, joka lasten tavallaan kuuluu luonnonjärjestyksen mukaan sairastaa, ja sairastaminen vain vahvistaa vastustuskykyä. Se pitää paikkansa mutta edellyttää, että lapsi selviää siitä hengissä."
Samainen HS on kuitenkin antanut tilaa väärän tiedon levittäjille. Akuliina Saarikoski selitti HS:ssä aikoinaan:
Suomalaisessa rokotevimmassa arvioidaan tehokkuutta kansanterveyden, ei yksilöiden terveyden kannalta. Jos mittari on tämä, hyväksytään samalla että tietty prosentti rokotettavista sairastuu rokotteista aiheutuviin sairauksiin, kuten narkolepsiaan.
Rokotteista on vaikea saada objektiivista tietoa, koska kaikki lääkärit viittaavat kansanterveyslaitoksen suosituksiin, jotka siis puolestaan laaditaan kansan, ei yksilöiden terveyttä ajatellen.
Kyse on nimenomaan kansanterveydestä tai siis lauman terveydestä eikä pelkästään yksilöiden terveydestä. No toivottavasti Lohjan tapauksesta opittiin ja miksipä ei opittaisi.

Ei kommentteja: