tiistaina, joulukuuta 30, 2014

Suomettuminen etenee edelleen: kriittistä keskustelua halutaan rajoittaa

Jonkin aikaa sitten vallanpitäjät (ulkoministeri Erkki Tuomioja) halusivat rajoittaa Strategian laitoksen johtajan mielipiteen vapautta.

Nyt vallanpitäjät (Tuomioja) ja oppositiosta seuraavaan hallitukseen pyrkivän Keskustan kansanedustajaehdokas ja puolustusvalikunnan entinen puheenjohtaja Juha Korkeaoja hyökkäävät Ulkopoliittista Instituuttia ja erityisesti sen tutkijaa Charly Salonius-Pasternakia vastaan.

Saloinius-Pasternak oli analysoinut Suomen turvallisuuden tilaa julkisessa kolumnissa mm. näin:

Suomessa ajatellaan yleisesti, että maahamme voitaisiin kohdistaa sotilaallista voimaa vain, jos lähialueilla käytäisiin laajamittaista sotaa. Viimeisimmässä Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa käsittelevässä valtioneuvoston selonteossa asia muotoiltiin näin: "Suomi voi joutua painostuksen tai voimankäytön kohteeksi yleiseurooppalaisessa tai alueellisessa kriisissä."
Venäjän viimeaikaisten toimien vuoksi tätä olettamaa on arvioitava uudelleen. Ennakoitavissa on skenaarioita, joissa Suomi olisi ensimmäinen ja siinä vaiheessa ainoa Itämeren alueen maa, johon sotilaallinen isku kohdistettaisiin.
Rajoitettuun sotilaalliseen voimankäyttöön tai sillä uhkaamiseen voi olla monia syitä. Esimerkkeinä mainittakoon poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen, liikkumavapauden rajoittaminen Itämerellä tai harhautus, jolla pyritään ohjaamaan huomiota pois muualle suuntautuneesta, merkittävämmästä sotilaallisesta toiminnasta.
Venäjällä on kyky vallata käyttöönsä naapurien alueita avoimesti, peitetysti tai välikäsien kautta. Ottamalla käyttöön vain vaikkapa pari Ahvenanmaan saarta Venäjä voisi nykyisillä asejärjestelmillä kontrolloida Itämeren ilmatilaa. Näin se pystyisi rajoittamaan tehokkaasti esimerkiksi Helsingin ja Tukholman välistä ilmaliikennettä
Korkeaoja haluaa kyseenalaistaa koko UPI:n olemassaolon:

"Ulkopoliittinen Instituutti perustettiin /siirrettiin Eduskunnan alaisuuteen tarkoituksena vahvistaa tutkimuksellista analyysia poliittisen päätöksenteon tueksi. Tuin hanketta vahvasti omalta osaltani. Pettymykseni on ollut suuri, kun kerta toisensa jälkeen tutkijan nimikkeellä esiintyvät henkilöt esittävät mielipiteitä ja spekulaatioita. Tähän ei UPIa tarvita".

"Nyt pitäisi UPIn johtajan ja hallituksen käynnistää vakava keskustelu UPIn roolista ja tehtävästä. Propagandan täyttämässä maailmassa tarvittaisiin nyt syvällistä tutkimusta ja analyysia".

Todellisuudessa UPI toimii normaalin tutkimuslaitoksen lailla julkistaen laajoja lähdeaineistoon perustuvia tutkimuksia.

Kolumni HS:ssä ei ole tieteellinen tutkimus. Tutkijoilla on kuitenkin myös oikeus lehdistössä ottaa kantaa oman alansa asioihin ilman, että vallanpitäjät sitä estävät. On kansalaisyhteiskunnan kannalta äärimmäisen tärkeää, että myös omaan alaansa hyvin perehtyneet tutkijat kertovat kansantajuisesti tutkimustuloksistaan lehdistössä, emmekä ole vain poliittisen propagandan varassa.

Suomi on menossa kovaa vauhtia samaan suuntaan kuin Unkari, mikäli Keskusta pääsee vallankahvaan.

Ps. Timo Soini, Jussi Niinistö ja Ahvenanmaan kansanedustaja Eva  Nauclér kannattavat edelleen vapaata keskustelua, vaikka kaikki ehkä hieman toppuuttelivat UPI:n kannanottoa. Onhan Soinin mukaan konsensus muka jo saavutettu eikä Natoon olla menossa.

Turvallisuusasiantuntija Janne Riiheläinen twiittasi kritisoiden Tuomiojan väitettä, että Charly Salonius-Pasternakin kolumni oli provokaatio:

"Jos näkemys voidaan lytätä provokatiivisena, ei faktojen tai argumenttien avulla, niin palaamme yleisten syiden aikakaudelle. #vmp #turpo" 

Sanahelinä yleisten syden perusteella oli edellisen suomettumisajan termi, jolla perusteltiin vaikkapa joidenkin poliitikkojen porttikieltoa vallan keskuksiin.

Ei kommentteja: