keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2015

Isänmaallinen mies Alpo Rusi keskustan ehdokkaana - miksi ihmeessä?

Olen ollut varsin hämmentynyt arvostamani Alpo Rusin asettumisesta Keskustan ehdokkaaksi.
Maanantainen Lustraatio-kirjan esittely pani palikat osittain paikoilleen:
1. Rusi totesi - vapaasti lainattuna - että hänellä ei ole mitään yhteistä Paula Lehtomäen tms. kanssa,  hän ei seurustele ko. ihmisten kanssa eikä "ymmärrä Lehtomäen puheita". (Keskustan laivaseminaarissa oli ollut ulkopoliittinen keskustelutilaisuus, jota Lehtomäki oli vetänyt.)
2. Rusi ei ole Keskustan jäsen vaan on sitoutumattomana Keskustan listalla.
3. Mahdollisuuksiin vaikuttaa Keskustan ulkopolitiikkaan niin, että Keskusta tekisi irtioton suomettumislinjaan, Rusi tuntui suhtautuvan skeptisesti.
Toisaalta ehkä tällä hetkellä sopuisalta nallelta näyttävä Sipilä voi vielä osoittautua vahvemmaksi kuin miltä näyttää. Ehkä hän aikoo alkaa johtaa Keskustaa uudempaan suuntaan ja pyyhkiä pöytää Väyrysellä ja Lehtomäellä. Minusta Sipilä, Rehn ja Rusi näyttäytyvät kaikki rehellisiltä ihmisiltä, jotka ovat ottaneet itselleen mahdottoman tehtävän - muuttaa suomettuneen siltarumpu-puolueen etäläitalialais-tyyppistä politiikkaa tekevästä "puolueesta" (järjestöstä) Suomen etua ajavaksi nykyaikaiseksi puolueeksi.
Georgian sota elokuussa 2008 muodostaa epäilemättä konkreettisen vedenjakajan, joka päätti kylmän sodan jälkeisen yhteistyön kauden Euroopassa ja laajemminkin. Tästä olivat yhtä mieltä pääministeri Alexander Stubb ja liittokansleri Angela Merkel 30.3. 2015 Helsingissä. Sota ei ollut yksittäistapaus, vaan linjassa Venäjän presidentin Vladimir Putinin jo aiemmin esittämien linjausten kanssa.

Toisen vedenjakajan muodostaa Krimin voimapoliiittinen anastus, joka viettiin päätökseen muodollisesti 18.3.2014, kun Krimin ”liittymisestä” Venäjään järjestettiin niemimaalla niin sanottu kansanäänestys. Suomessa monet Venäjän asiantuntijat olivat loppuun saakka uskoneet, että Putin ei suunnittele Krimin liittämistä Venäjään. Anastuksen jälkeen samat asiantuntijat olivat vakuuttuneita, että Venäjä oli saanut haluamansa, eikä uusia valtauksia ollut enää odotettavissa. Kun syyskuussa 2014 saatiin aikaiseksi niin sanottu Minskin sopimus, monet olivat jo varmoja, että Venäjän voimapolitiikka oli nyt saatu kahlituksi. Toiset asiantuntijat, etenkin Yhdysvalloissa, mutta myös Suomen ulkopuolella Euroopassa varoittivat, että kyse oli toisesta vuoden 1938 syyskuussa saavutetusta ”Münchenin sopimuksesta”, joka ainoastaan siirtää vaikeita ratkaisuja tuonnemmaksi.
Suomessa samoja suomettuneita "asiantuntijoita" haastatellaan edelleen siitä huolimatta, että heidän "valistuneet" arvauksensa ovat aina osoittautuneet vääriksi. Esimerkkinä asiantuntijoista Aleksanteri-instituutin tutkimuspäällikkö Markku Kangaspuro ja ulkoministeri Erkki Tuomioja. Puhumattakaan nyt edellisestä presidentistä Tarja Halosesta, joka sekoitti toiveajattelun ja todellisuuden.

Ei ihme, että suomalaisten ymmärrys Venäjästä on vaatimatonta ja politiikka sen mukaista. Martti Puukko kirjoitti Lustraatio-kirjassa, josta kirjoitin arvostelun tässä:

Tarja Halosen kahden presidenttikauden perinnöksi monelle suomalaiselle jäi täysin vääristynyt kiiltokuvamainen kuva Putinin Venäjästä.

Suomalaisten keskuuteen saatiin levitettyä ajatusta, että Suomella ei ole enää sotilaallisia uhkia. Venäjän oli määrä kehittyä kohti demokratiaa ja Suomella ja Venäjällä oli Halosen mukaan sama arvomaailma. Presidentin lehdistöpäällikkö Maria Romantschuk antoi medialle suorastaan kuvaa, että Halonen osasi käsitellä Putinia – tosiasiassa Halonen myötäili Putinia.

Vuosi 2014 on täysin musertanut Halosen – ja häntä äänestäneiden – kuvitelmat Venäjästä ja Putinista. Naapurin poika Pietarista on osoittautunut aivan muuksi kuin millaisen kuvan Halonen on halunnut meille hänestä antaa. Kun tuo kylmäverinen KGB-mies hyökkäsi vuonna 2008 Georgiaan, Halonen oli hiljaa eikä tuominnut koskaan Venäjän toimia. Sen sijaan Halonen kritisoi Viroa ja väitti, että Viro ei ole osannut hoitaa suhteitaan Venäjään vaan kärsi postsovjeettisesta traumasta. Oma tulkintani on, että Halosen valinta presidentiksi oli jonkinlainen anti-lustraatio – kellon kääntäminen takaisin taistolaisaikaan

Ei kommentteja: