Lienee olemassa aika vahvaa yksimielisyyttä siitä, että budjetin pitäisi olla suht koht tasapainossa, mutta vain yhden talouden syklin yli. Laskukaudella valtion menot saavat olla tuloja suuremmat ja nousukaudella sitten tuo vaje pitäisi kuroa umpeen. Jostain syystä Euroopassa on nyt syvän laman aikaan harjoitettu voimakasta vyönkiristystä, mikä on ilmeisesti pahentanut lamaa. Pankkien riskien sosialisointi eli tappioiden maksattaminen veronmaksajilla on pahentanut tilannetta.
Vasemmistolaiset ovat kai aiheestakin kritisoineet vyönkiristys-politiikka. Ongelma esimerkiksi Vasemmistoliiton osalta on kuitenkin se, että ne jotka periaatteessa ovat samaa mieltä, että vyönkiristystä ei pidä tehdä laskukauden aikana, eivät luota Vasemmistoliittoon. Kun alkaa uusi nousu, ja budjettia pitäisi leikata, Vasemmistoliitto ei tule sitä kannattamaan vaan vaatii sosiaalimenojen nostamista.
Kyseessä on myös sitoutumisongelma. Vasemmistolla ei - ei Kreikassa eikä Suomessa - ole oikein mitään keinoa, jolla se pystyisi sitoutumaan ennakolta siihen, että kun nousukausi alkaa, menoja aletaan voimakkaasti leikata. Sitoutumisongelma on Kreikalla yleisestikin - moni ei luota siihen, että jos Kreikan lainat vaikkapa osin annettaisiin anteeksi, Kreikka sitoutuisi muuttamaan tapansa.
Philippe Legrain - euromyönteinen mutta vyönkiristys-politiikkaa kritisoinut taloustieteilijä - kirjoitti kirjassaan European Spring: Why Our Economies and Politics are in a Mess - and How to Put Them Right:
A more intelligent rule might stipulate that governments balance their budget over the economic cycle. That would give them leeway to borrow in downturns, while repaying debt in upswings. In effect, it would enable government to smooth consumption patterns – by propping up the spending of those who lose their jobs in a recession without immediately taxing those still in work more, for instance – thereby helping to stabilise the economy too. However, governments can quite easily game such rules and borrow more than they ought to by stretching their definition of the economic cycle (as Gordon Brown did when he was Britain’s finance minister from 1997 to 2007).
Worse, governments may “bribe” voters by continually borrowing more to fund higher spending than they can raise in taxes, at the cost of ever-rising debt. The French government, for instance, has never run a surplus since 1974; gross public debt has risen from a post-war low of 20 per cent of GDP in 1980 to 90 per cent in 2012.
Ongelma on siis myös demokratia. Olen puhunut kansan korruptiosta. Poliitikot ostavat ääniä antamalla etuja eri eturyhmille ja kaikki kärsivät lopulta tehottomasta taloudesta. Toisaalta Euroopan taloudessa ei liene kyse vain pahasta lamasta, vaan myös rakenteellisista ongelmista, jotka aiheuttavat pitkäaikaista alhaisen kasvun trendiä. Rakenteellisiin ongelmiin elvytys ei ole oikea ratkaisu vaan menot on joko alennettava vastaamaan alentunutta kasvua tai kasvulle on luotava edellytyksiä vahvistamalla markkinataloutta, lisäämällä työntekoa, purkamalla kartelleja, purkamalla työsopimusten yleissitovuus jne.
Valtion lainanotto voi periaatteessa olla kannattavaa myös nousukaudella, jos se sijoitetaan viisaasti tuottaviin investointeihin (tie, koulutus tms.). Tästä syntyy seuraava sitoutumis-ongelma. Koska vasemmiston - tai miksei myös oikeiston - etu on ostaa verovaroilla äänestäjilleen ääniä, poliitikoilla on usein insentiivi väittää sellaisiakin investointeja tuottaviksi, jotka eivät oikeasti tuota lisäkasvua. Luottamuksen puute estää optimaalisen politiikan teon.
A further reason why governments might legitimately wish to borrow is to spread over time the cost of long-term investments, especially those that boost future growth and tax revenues. For example, if a government is planning to build a high-speed rail network that will provide benefits for decades to come, it makes sense to spread the costs over time.
So an even smarter rule would enable governments to borrow to invest throughout the economic cycle. The danger, though, is that governments will reclassify all sorts of other spending as investment in order to borrow more – and that their investments will deliver poor returns. That is a good reason to try to find ways to keep governments honest – for example, by establishing an independent fiscal authority to monitor public accounts and budget decisions.
Luottamuksen vahvistamiseen ei ole helppoa lääkettä. Oikeistolla on tietysti myös sitoutumisongelma, koska vasemmisto ei luota oikeiston haluun säilyttää hyvinvointivaltio.
Vasemmistolaiset ovat kai aiheestakin kritisoineet vyönkiristys-politiikka. Ongelma esimerkiksi Vasemmistoliiton osalta on kuitenkin se, että ne jotka periaatteessa ovat samaa mieltä, että vyönkiristystä ei pidä tehdä laskukauden aikana, eivät luota Vasemmistoliittoon. Kun alkaa uusi nousu, ja budjettia pitäisi leikata, Vasemmistoliitto ei tule sitä kannattamaan vaan vaatii sosiaalimenojen nostamista.
Kyseessä on myös sitoutumisongelma. Vasemmistolla ei - ei Kreikassa eikä Suomessa - ole oikein mitään keinoa, jolla se pystyisi sitoutumaan ennakolta siihen, että kun nousukausi alkaa, menoja aletaan voimakkaasti leikata. Sitoutumisongelma on Kreikalla yleisestikin - moni ei luota siihen, että jos Kreikan lainat vaikkapa osin annettaisiin anteeksi, Kreikka sitoutuisi muuttamaan tapansa.
Philippe Legrain - euromyönteinen mutta vyönkiristys-politiikkaa kritisoinut taloustieteilijä - kirjoitti kirjassaan European Spring: Why Our Economies and Politics are in a Mess - and How to Put Them Right:
A more intelligent rule might stipulate that governments balance their budget over the economic cycle. That would give them leeway to borrow in downturns, while repaying debt in upswings. In effect, it would enable government to smooth consumption patterns – by propping up the spending of those who lose their jobs in a recession without immediately taxing those still in work more, for instance – thereby helping to stabilise the economy too. However, governments can quite easily game such rules and borrow more than they ought to by stretching their definition of the economic cycle (as Gordon Brown did when he was Britain’s finance minister from 1997 to 2007).
Worse, governments may “bribe” voters by continually borrowing more to fund higher spending than they can raise in taxes, at the cost of ever-rising debt. The French government, for instance, has never run a surplus since 1974; gross public debt has risen from a post-war low of 20 per cent of GDP in 1980 to 90 per cent in 2012.
Ongelma on siis myös demokratia. Olen puhunut kansan korruptiosta. Poliitikot ostavat ääniä antamalla etuja eri eturyhmille ja kaikki kärsivät lopulta tehottomasta taloudesta. Toisaalta Euroopan taloudessa ei liene kyse vain pahasta lamasta, vaan myös rakenteellisista ongelmista, jotka aiheuttavat pitkäaikaista alhaisen kasvun trendiä. Rakenteellisiin ongelmiin elvytys ei ole oikea ratkaisu vaan menot on joko alennettava vastaamaan alentunutta kasvua tai kasvulle on luotava edellytyksiä vahvistamalla markkinataloutta, lisäämällä työntekoa, purkamalla kartelleja, purkamalla työsopimusten yleissitovuus jne.
Valtion lainanotto voi periaatteessa olla kannattavaa myös nousukaudella, jos se sijoitetaan viisaasti tuottaviin investointeihin (tie, koulutus tms.). Tästä syntyy seuraava sitoutumis-ongelma. Koska vasemmiston - tai miksei myös oikeiston - etu on ostaa verovaroilla äänestäjilleen ääniä, poliitikoilla on usein insentiivi väittää sellaisiakin investointeja tuottaviksi, jotka eivät oikeasti tuota lisäkasvua. Luottamuksen puute estää optimaalisen politiikan teon.
A further reason why governments might legitimately wish to borrow is to spread over time the cost of long-term investments, especially those that boost future growth and tax revenues. For example, if a government is planning to build a high-speed rail network that will provide benefits for decades to come, it makes sense to spread the costs over time.
So an even smarter rule would enable governments to borrow to invest throughout the economic cycle. The danger, though, is that governments will reclassify all sorts of other spending as investment in order to borrow more – and that their investments will deliver poor returns. That is a good reason to try to find ways to keep governments honest – for example, by establishing an independent fiscal authority to monitor public accounts and budget decisions.
Luottamuksen vahvistamiseen ei ole helppoa lääkettä. Oikeistolla on tietysti myös sitoutumisongelma, koska vasemmisto ei luota oikeiston haluun säilyttää hyvinvointivaltio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti